Harjulle tasoitusmaali ja tikkejä

Jokereiden 4-3 jatkoaikatappioon päättyneessä ottelussa yksi vieraiden sankareista oli 28-vuotias ruotsalaissentteri Johan Harju. Faneille.com haastatteli Jokereiden 3-3 tasoitusmaalin tehnyttä peluria ottelun jälkeen.

Kauden kolmas

Fanien keskuudessa ja muutamien toimittajienkin kesken on ollut puheita siitä, olisiko Jokerit luopumassa Harjun palveluksista tammikuun lopussa. Tämäniltainen maali ja muutenkin vahvat otteet viimeisissä peleissä ovat kuitenkin hiljentäneet kritiikkiä. Maali oli ruotsalaiselle kauden kolmas ja ensimmäinen sitten marraskuun 22. päivän.

– Siinä oli vaihto kesken ja hivenen pääsin livahtamaan kaverin selkäpuolelle. Laju (Ville Lajunen) antoi täydellisen syötön ja yritin vain tehdä maalin, kertasi Harju 3-3 tasoitusmaaliaan.

Taistelu palkittiin pisteellä

TsSKA johtaa KHL-sarjaa, eikä kyseessä ole sattuma. Valmentaja Erkka Westerlund kehui ”Moskovan punakonetta” ennen ottelua, ja aiheesta. Moskovalaiset luistelivat koko illan todella kovalla työmoraalilla, ja ajoittain Jokereilla oli vaikeuksia oman pelinsä kanssa.

Kovan taistelun jälkeen pisteen voidaan sanoa olleen ansaittu, vaikkakin isäntäjoukkue vei peliä kaksi ensimmäistä erää. Samoilla linjoilla oli Harju, joka oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueen pelitapaan ja ilmeeseen, vaikka pisteitä jäikin ottamatta.

– Liigan paras joukkue oli vastassa, joten totta kai kyseessä oli kova peli. He karvasivat kovaa ja me pelasimme viisaasti ja yksinkertaisesti. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä, yhtenäinen peli. Meillä oli omat paikkamme ylivoimalla ja jatkoajalla, mutta tänään kaveri oli maalin verran parempi, tiivisti Harju.

Oletko tyytyväinen yhteen pisteeseen?

– No… totta kai piste on aina piste, mutta kyllä meidän olisi vähintään kaksi pistettä ottaa mukaan.

Tikkejä muistoksi

Harju ei selvinnyt ottelusta ilman kolhuja. Kolmannessa erässä taklaustilanteessa sentterin oman kypärän visiiri viilsi haavan nenänvarteen, joka vaati ottelun loputtua tikkejä.

– Tiistaina ollaan täydessä pelikunnossa, ei tässä mitään, huikkasi Harju ja lähti polkemaan palauttavaa lenkkiä kuntopyörälle.