Jokereiden kausi päätökseen – ”TsSKA on tämän sarjan paras joukkue”

Lähtökohdat läntisen konferenssin viidenteen välieräotteluun TsSKA:n ja Jokereiden välillä olivat selvät. Moskovalaiset olivat asettaneet Jokerit selkä seinää vasten ottamalla tiistaina hallitun 0-3-voiton Hartwall Arenalla.

Jokereiden kova työnteko ei riittänyt, vaan läpi sarjan kuskin paikalla ollut TsSKA vei ottelun maalein 4-2 ja koko sarjan voitoin 4-1.

– TsSKA on tämän sarjan paras joukkue. Kaikki kunnia heille, he olivat tässä sarjassa vahvempia. Valmentaja Dmitri Kvartalnoville täytyy myös antaa kunniaa, TsSKA tekee töitä erittäin kovalla moraalilla ja pelaa kurinalaisesti, Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund tiivisti ottelun lehdistötilaisuudessa.

Tunnusteleva alku 

Ottelun avauserään molemmat osapuolet lähtivät tunnustelevista asemista. Jokereiden keskittyessä keskialueen trap-kiekkoon ja passiivisempaan karvaukseen TsSKA oli pelillisesti hivenen aktiivisempi paineistaen tuttuun tapaansa Jokereiden puolustusta korkealta. Maaleja prässi ei tuottanut, mutta niskan päällä ollut kotijoukke pääsi kokeilemaan ylivoimaansa kaksi kertaa Jokereiden keskittyä puhtaasti omaan alivoimapeliinsä.

Vieraiden kiekollinen peli oli selkeästi yksinkertaisempaa kuin aiemmin, eikä minkäänlaisia hienouksia nähty. Westerlundin suojatit keskittyivät keskialueen tukkimiseen ja keskustan puolustamiseen omalla alueella. Vähiin hyökkäyksiin lähdettiin iskemällä vastaan kiekonriistoista.

– Muutimme hieman pelitapaamme aikaisempiin otteluihin. Karvasimme passiivisemmin ja annoimme TsSKA:n tehdä luistelutyön, kommentoi peliä Jokereiden toisen maalin tehnyt Linus Omark. 

Maalintekijöiden herääminen 

Toiseen erään lähdettiin tasavajaalla Steve Mosesin ja Grigori Paninin istuessa kakkosiaan avauserän lopun nahistelusta. Erä ehti vanheta vain kahdeksan sekuntia, kun aiheestakin kritisoitu Jokereiden Juhamatti Aaltonen veivasi kiekon ensimmäistä kertaa verkon perukoille. Tilanteessa TsSKA-puolustaja hukkasi kiekon paineettomassa pakki-pakki-syötössä, eikä Aaltonen jättänyt tällä kertaa paikkaansa käyttämättä.

Tasaisissa merkeissä jatkuneessa erässä seuraavaa maalia saatiin odotella 14. peliminuutille, jolloin isäntien Vladimir Zharkov pyöräytti maalinedustilanteessa kiekon nätisti Henrik Kalrssonin vartioiman maalin oikeaan alanurkkaan.

Zharkovin maalista oli kulunut vain minuutti, kun nähtiin Jokereiden tehoketju LOKOMO:n ensimmäinen maali sitten sarjan avausottelun. Moses löysi syötöllään laitaa pitkin nousseen Linus Omarkin, joka jätti tilanteessa taaksen pitkää vaihtoa vetäneen Alexander Radulovin ja vippasi kiekon toisen kerran ohi Stanislav Galimovin. 

Enempää maaleja ei tempoltaan maltilliseksi erässä enää jääty, joten kolmanteen erään lähdettiin Jokereiden johtolukemissa 1-2.

TsSKA osoitti vahvuutensa

Kolmannen erän alkuun shokkihoitoa Jokereille tarjoili Igor Grigorenko. Sarjan seitsemännen maalinsa iskenyt venäläislaituri toi isännät tasoihin, kun erää oli pelattu 47 sekuntia. Syötön maaliin tarjoili, kukapas muukaan kuin Radulov.

Pelitapaansa hivenen muuttanut Jokerit pysyi uskollisena passiivisemmalle karvauspelilleen, mikä avasi TsSKA:lle mahdollisuuden tuoda kiekkoa vapaasti punaviivan yläpuolelle. Isännät pitivät peliä otteessaan kolmannessa erässä ja Jokerit puolusti sen minkä pystyi. Loppuun asti taistelu ei riittänyt, vaan TsSKA siirtyi johtoon kun peliä oli pelaamatta vain 4.22. Damir Zhafyarov tavoitteli syötöllä Jan Mursakia ja kiekko kimposi Topi Jaakolan ja Jokereiden epäonneksi Jaakolan luistimesta maaliin.

Ottelun lopussa Jokerit pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla, kun Igor Makarovin purkukiekko lipesi katsomon puolelle. Westerlundin aikalisä ja maalivahdin vetäminen maalilta ei kuitenkaan riittänyt, vaan TsSKA viimeisteli loppulukemiksi 4-2 tyhjään maaliin alivoimalla. Viimeisen sinetin Jokereiden kaudelle iski Grigori Panin.

Näin TsSKA:n voiton myötä KHL:n neljä parasta joukkuetta ovat selvillä. Lännen konferenssifinaalissa kohtaavat TsSKA ja Pietarin SKA, idässä Ak Bars Kazan ja Sibir Novosibirsk selvittelevät keskinäisen paremmuutensa.