Jokereiden voitto jätti pohdittavaa

Kun Jokereiden Niklas Hagman iski kauden 11. maalinsa ja siirsi Jokerit 6-3 johtoon Admiral Vladivostokia vastaan Hartwall Arenalla, alkoi osa hallin väestä jännittää kierroksen muiden otteluiden lopputulosta. Jaossa oli ei enempää eikä vähempää kuin 200 000 euroa NordicBetin KHL Jackpot-kilpailussa, jossa piti tietää tai arvata keskiviikon ja torstain kierroksen 12 ottelun lopulliset voittajat. Loppuen lopuksi kahdeksan pelaajaa sai rivin oikein (seitsemän suomalaista ja yksi ruotsalainen), joten kukin pelaaja rikastui 25 000 eurolla, Faneille.com onnittelee voittajia!

Jokereiden näytöstä

Ilmalassa nähtiin jäällä vain yksi joukkue, Jokerit. Maalit 7-3 ja laukaukset 44-22 kotijoukkueelle, jäähyminuutit 8-18 Vladivostokille. Nuo lukemat kertovat kaiken oleellisen ottelun kulusta.

Vladivostok pyristeli kaksi erää Jokereiden mukana, mutta kolmannen erän vahva alku oli lopulta liikaa vierailijoille. Steve Moses iski illan toisellaan Jokerit 4-3 johtoon ajassa 42.04 ja vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin Tommi Huhtala lisäsi kauden avausmaalillaan johdon jo kahteen maaliin, eikä Vladivostok tästä enää toipunut.

Hagman kaunisteli ensin lukemat 6-3:een, ja Linus Omark sai kaivatun onnistumisen ylivoimalla ottelun lopussa, kun mies suti kiekon Vladivostokin puolustajan jaloista Ari Ahosen selän taakse.

Tasoero selkeä

Kuten ounastelimme ennakossamme, Vladivostok oli ongelmissa isossa kaukalossa. Tilan hahmottaminen näkyi ongelmina hyökkäystenrakentelussa ja etenkin puolustuspäässä pelaajien etäisyydet olivat jatkuvasti hakusessa. Jokerit rokotti armotta paikan tullen, ja vyörytti ajoittain pitkiä aikoja hyökkäyksiään kohti Vladivostok-maalia. Ehkäpä paras esimerkki tästä oli Juhamatti Aaltosen avausmaali. Aaltonen purjehti vieraiden puolustuksessa tekopaikkaan Vyacheslav Ulenin ollessa pahasti myöhässä ja laukoi kiekon ensimmäistä kertaa Ahosen vartioimaan maaliin. Jos oli joukkuetasolla Vladivostok jäljessä, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, ettei ollut Ahosellakaan paras päivä. Seitsemän maalia on yksinkertaisesti liikaa, ja skeptisimmät alkoivat yleisön joukossa pohtimaan, missä vaiheeessa suomalaismaalivahti saa lähtöpassit joukkueestaan.

Jokereiden voitto ei yllättänyt minua, mutta joukkueiden välinen tasoero oli hätkähdyttävän suuri. Jokerit oli selkeästi parempi joukkue sekä pelillisesti, yksilötaidoiltaan ja asenteeltaan. Luulisi, että altavastaaja lähtisi ainakin tappelemaan koko 60 minuuttisen ajan, mutta nyt Admiralin pojat ajoittaisia, lyhyitä painostusjaksoja lukuunottamatta olivat todella flegmaattisen ja aneemisen oloisia. Vaikeaa tulee Vladivostokilla olemaan vieraissa, mikäli peli ei tästä parannu.

Uusittu kakkoskenttä tehokas

Petr Koukalin ja Steve Mosesin rinnalle nostettu Tommi Huhtala onnistui tulikasteestaan kakkosvitjassa hyvin, ja kokonaisuudessaan hyökkäystrio oli Jokereiden tehokkain kolmella maalillaan ja kolmella syötöllään (Moses 2+0, Koukal 0+2, Huhtala 1+1). Taustalla Jere Karalahti avasi vihdoin maalitilinsä ja keräsi päälle syöttöpisteen.

Kolmoskentässä kokoonpanoon palannut Johan Harju hakeutui hyvin maalintekopaikoille, mutta ei onnistunut avaamaan maalitiliään. Järkälemäinen laituri osoitti arvonsa maskipelaajana, ja mielestäni Harju sopii paremmin Jokereiden kolmoskenttään kuin vaikkapa Eetu Pöysti. Onnekseni en ole päättämässä Jokereiden peluutuksesta, sillä käytössä oleva materiaali on todella laaja.

Mielenkiinnolla odotan, miten pitkän kauden aikana ammatikseen urheilevat pelaajat jaksavat pysyä mieleltään tyytyväisenä, mikäli rotaatio jatkuu samanlaisena ja peliaika pysyy epäsäännöllisenä. Toivon todella, että pelaajat tarkoittavat mitä sanovat puhuessaan joukkueen edun ajamisesta oman edun edelle. Mutta koska jokaista huippu-urheilijaa ajaa eteenpäin halu olla paras, halu päästä pelaamaan ja näyttämään oma osaamisensa, ei voi välttyä miettimästä pitkien vierasreissujen ja epäsäännöllisen peliajan pyhää kombinaatiota.  Jaksatko iloita joukkueen ja muiden onnistumisesta, kun itse istut tyhjänpanttina katsomossa, viihdyttämässä VIP-vieraita? Ja miten tämä tulee näkymään joukkueen kemiassa? Laaja rosteri on samalla sekä loistava mahdollisuus että järkyttävän suuri riski.

Lauantaina Atlant Mytištsi

Vastus kovenee lauantaina, kun Atte Engrenin Atlant saapuu Hartwall Arenalle. Joukkue hävisi torstaisen ottelunsa Pietarin SKAlle, mutta osoitti taistelutahtonsa jouduttuaan 2-0 tappioasemaan ensimmäisessä erässä. Mytištsi nousi 2-2 tasalukemiin ja vielä kaksi kertaa maalin päähän, mutta SKA piti pintansa ja vei lopulta voiton 5-4 lukemin.

Lauantaina Jokerit ei tule pääsemään yhtä helpolla, eikä toisen erän lopun kaltaisiin kahden nopean maalin nukahduksiin ole varaa. Valmentaja Erkka Westerlund otti kantaa tuoreeltaan ottelun jälkeen otteiden ailahtelevaisuuteen pelien sisällä. Jätän Erkan ajatukset pitkähköksi loppukaneetiksi, sillä hän pukee tiiviisti sanoiksi sen, mitä itse ajattelen Jokereiden pelistä tällä hetkellä.

Meidän on otettava se oppi, että ei ole semmoista vaihetta pelissä, jolloin voisimme tinkiä tekemisestä. Emme me ole niin hyvä joukkue yksilötasolla, mitä sarjataulukko antaa ymmärtää. Me ollaan niin hyvin pystytty pelaamaan joukkutasolla, että pystymme sillä tappamaan vastustajilta taitoa pois. Jos me puolustuspelistä tingitään, se taito pääsee esille. Se meidän pitää joukkueena vielä ymmärtää. – Erkka Westerlund

Faneille.comin leijonapelaajat

*** Steve Moses
** Jere Karalahti
* Tommi Huhtala

Torstai-iltaisen ottelun kohokohdat katsottavissa KHL:n kotisivuilta, linkki tässä. Lauantain ottelu alkaa klo 17, ottelu katsottavissa Viaplay-palvelussa ja Viasat HockeyFinland -kanavalla.