Jokereille kauden suurin tappio

Topi Jaakola korosti aiemmin tänään julkaistussa haastattelussamme henkilökohtaisen valmistautumisen ja ammattimaisuuden merkitystä kiekkoilijan ammatissa. Jotain meni Bratislavassa pieleen, sillä Slovan iski kolme maalia neljästä Jokereiden karkeiden henkilökohtaisten virheiden seurauksena. Loppulukemat maalirikkaassa ja vauhdikkaassa, joskin taktisesti heikkotasoisessa ja virherikkaassa Bratislavan illassa Slovan kuusi, Jokerit kaksi.

– Äärimmäisen ylpeä täytyy olla jätkistä. Kaikista vaikeuksista huolimatta me ollaan pystytty keskittymään urheiluun. Nyt vielä esimerkiksi Ladislav Nagyn puuttuessa pystyttiin tekemään kuusi maalia Jokereiden kaltaista joukkuetta vastaan, hieno matsi. Me ollaan edelleen pudotuspelikamppailussa mukana, ja se on tärkeintä, kommentoi ottelun jälkeen Slovanin valmentaja Petri Matikainen. 

– Slovan pelasi hyvän pelin ja me teimme omassa päässä muutamia virheitä ensimmäisessä erässä, jotka maksoivat meille maaleja. Tällaisen kotiyleisön edessä kahden maalin takaa-ajoasemasta tuleminen on äärimmäisen vaikeaa. Yritimme kyllä, mutta emme onnistuneet, kertasi peliä Jokereiden Erkka Westerlund. 

Slovan rokotti virheistä

Ottelua oli pelattu vain 46 sekuntia, kun juuri Jaakola hukkasi kiekon hyökkäyssinisellä ja isäntien Ziga Jeglic polki karkuun. Hallittu rysty-kämmen -harhautus ja kiekko ohi tänään maalilla aloittaneen Riku Heleniuksen. 

Tasan kuusi minuuttia myöhemmin Helenius sai taas kaivaa kiekon maalistaan. Tällä kertaa Juhamatti Aaltonen hukkasi kiekon omassa päässä Roc Ticarille. Ticar näki maalinedustalla vapaana olleen Tomás Netikin, joka jätti Heleniuksen ilman mahdollisuuksia. Tilanne tässä vaiheessa isännille 2-0. Hyvään tunnelmaan tunteikkaista kansallishymneistä päässyt kotiyleisö villiintyi nopeasta alusta, ja hallissa oli ehkäpä kovin tunnelma tähän asti näkemistäni KHL-otteluista.

Jokereiden ensimmäisen erän etsikkoaika osui erän puoleen väliin, kun ensin Jere Sallinen ja 33 sekuntia myöhemmin Atte Ohtamaa hankkivat isännille jäähyt kampituksesta. Lähes puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimaa pyörittänyt LOKOMO-ketju loi tukun hyviä tilanteita, mutta kiekon pomppiessa ratkaisuhetkillä onnekkaasti isännille, Petr Koukalin ylärimavetoa lähemmäs ei maalia päästy.

Loppuerä meni vauhdikkaasti päästä päähän pelin merkeissä, mutta kun kumpikaan joukkue ei onnistunut tekemään maalia, erätauolle menttiin lukemissa 2-0.

Toisessa erässä maaleja tasatahtiin

Eipä nähty toisessakaan erässä ehjää peliä kummaltakaan joukkueelta, mutta tukku virheitä ja neljä maalia kylläkin.

Maalitehtailun aloitti ajassa 23:27 vieraiden Ryan Gunderson Aaltosen ja Niko Kapasen syötöstä. Siniviivalta ammuttu kiekko yllätti epävarmasti koko ottelussa torjuneen Jaroslav Janusin, tosin Niklas Hagman oli tilanteessa maalilla aiheuttamassa hyvää hämminkiä.

Reilu kolme minuuttia myöhemmin Slovan otti takaisin kahden maalin johtonsa Jaakolan istuessa omalla puolutusalueella otettua kampitusjäähyään. Pirteällä pelipäällä ollut Ticar heitti maalin takaa lätyn Netikille, jonka ampuma kiekko jäi pyörimään maalille Heleniuksen torjunnasta. Ensimmäisenä paikalla ollut Tomas Starosta siirsi helposti kiekon lähes tyhjään maaliin, ohi kiekon hukanneen Jokerivahdin.

Jokereiden duunariosaston Tomi Mäki sai ehkäpä kauden helpoimman maalinsa ajassa 29:45, kun laitanousun päätteeksi hänen maalille toimittama kiekko pomppasi Janusin torjunnan ja Jonathan Sigalet’n luistimesta maalin perukoille.

Bratislavan neljäs maali tuli jälleen oman pään kiekonmenetyksestä. Ensin pakkipari Jaakola-Väänänen hukkasi pelivälineen oman maalin takana, ja jatkotilanteessa Steve Moses ei saanut kiekkoa yli siniviivan. Laiska ja huolimaton vaihto kostautui, kun kokenut Milan Bartovic iski kiekon Michal Vondrkan ja Ivan Barankan syötöstä helpohkon näköisesti Heleniuksen kämmenpuolen alakulmaan.

Toinen erä tarjosi yleisölle viihdyttävää ja vauhdikasta peliä, mutta taktisesti peli oli heikkoa ja yksilövirheitä sattui liikaa. Jokereiden avatessa peliään vieraat saivat jatkuvasti vaarallisia vastahyökkäyksiä, ja nopeat kuittausmaalit Jokereiden maalien jälkeen latistivat vieraiden takaa-ajoa.

Slovan rikkoi LOKOMO-ketjun

Jokereiden valmennus teki pieniä säätöjä ketjuihin kolmanteen erään, kun Moses nostettiin ykköseen Hagmanin ja Kapasen rinnalle. Aaltonen puolestaan pelasi Koukalin ja Omarkin rinnalla kakkosessa.

Muutokset tuntuivat tuovan aavistuksen verran herätystä Jokereiden peliin, kun kolmannen erä ensimmäinen kymppi oli vahvasti vieraiden hallintaa. Parhaat paikat tulivat vieraiden Petteri Wirtaselle ja Aaltoselle, jotka pääsivät puolittaiseen läpiajoon. Janus kuitenkin veti molemmilla kerroilla pidemmän korren, eikä Jokerit onnistunut kaventamaan.

Jokereille tarjoutui ylivoimatilaisuus ajassa 51:05, kun Netik passitettiin jäähylle huitomisesta. Vieraat eivät kuitenkaan missään vaiheessa saaneet pakkopeliään toimimaan, joten viimeiselle seitsemälle peliminuutille lähdettiin tilanteessa 4-2.

Kun kotijoukkueen Vondrka osui joukkueiden pelatessa tasavajaalla ja Nedorostin kaunistaessa lukemat viimeisellä minuutilla kuuten kahteen, oli Jokereiden kauden suurin pääsettty maalimäärä tosiasia. Neljän maalin tappio menee tasoihin Avtomobilistille kärsityn 4-0 tappion kanssa.

Seuraavaksi Jokerit jää maajoukkuetauolle, ja viikon päästä tiistaina joukkue kohtaa kotonaan vuoden viimeisessä ottelussa Dinamo Riian.

Myöhemmin illalla tulevat kommentit Hahlilta ja kooste lehdistötilaisuudesta.