Jokerit puolenmatkan pysäkillä

Äkkiä se aika ja matsit vaan menee. Juuri hetki sitten istuttiin ensimmäisissä KHL peleissä kaikkea uutta ihmetellen ja hämmästellen. Miettien onko tää siirtyminen nyt hyvä vai huono asia. Nyt kuitenkin on pelattuna jo 26-ottelua ja ensimmäinen kausi alkaa olemaan puolessa välissä.

Joukkueella onkin nyt edessään ensimmäinen vähän pidempi tauko peleistä. Ottelutahti on ollut todella kova ja tauko tuleekin joukkueelle ja pelaajille varmasti tarpeeseen. Se on myös samalla itselle hyvä hetki pysähtyä miettimään, istahtaa alas koneen äärelle, ja niputtaa taas vähän omia ajatuksia, tuntemuksia ja näkemyksiä.

LoKoMo ja muut

Joukkueen terävin kärki on pelannut todella komeasti alkukaudesta. Varsinkin LoKoMo -kentäksi mediassa nimetty ykköskenttä on paikannut uskomattoman hyvin Hagmanin loukkaantumisesta kokoonpanoon tullutta aukkoa. Tehopisteitä on tullut illasta toiseen ja peli on kulkenut, mutta näiden muutamien onnistujien takana onkin sitten huomattavasti hiljaisempaa ja tehopisteet ovat lopulta melko vähäisiä. Joukkueen peli on aivan liikaa tuon yhden kentän onnistumisten varassa illasta toiseen. Jos sairastuvalla olevaa Hagmania ei lasketa mukaan niin värilaseilla katsottuna vain ihan maksimissaan kuudella pelaajalla on kiitettävä määrä tehopisteitä kasassa tähän mennessä. Varsinkin herroilta Mclean (1+1) ja Harju (1+3) saisi tulla huomattavaa tason nostoa loppukautta kohden. Toivotaan, että pieni tauko tekee hyvää, Hagman saadaan nopeasti takas laatikkoon ja kärjen takaa muutkin alkavat hieman nostaa tasoaan ja saamaan niitä tärkeitä onnistumisia vöilleen.

Karlsson ottanut paikkansa

Kyllä on maalivahtitilanne kääntynyt alkukauden kirjoitteluiden jälkeen melko päälaelleen. En tiedä mistä on Karlsson (92.0%) löytänyt tuollaisen vireen, mutta toivon sen jatkuvan mahdollisimman pitkään. Mies on viime aikoina esittänyt illasta toiseen huikeita otteita. Onneksi en ole Jokereilla töissä ja päätä pelaaja-asioista: olisin varmaan jo alkukaudesta pistänyt Karlssonin kiertoon ja etsinyt isolla rahalla korvaajaa tilalle. Tällä hetkellä voi hyvin sanoa, että maalivahdeista on turha olla huolissaan joukkueen osalta. Karlssonilla päätorjuntavastuu ja Helenius (91.2%) paikkailee tarvittavissa peleissä. Oletan, että tämä oli valmennuksen suunnitelma alunperinkin. Heleniuksen alkukauden hyvät otteet ja vastaavasti Karlssonin heikko alku vain hieman sotkivat tätä suunnitelmaa. Hyvin menee tällä osastolla, mutta menkööt!

Matkaa huipulle

LoKoMo onnistui myös sarjan kovimpia vastaan (AOP)

LoKoMo onnistui myös sarjan kovimpia vastaan (AOP)

Jokerit on osoittanut loistavilla alkukauden otteilla kuuluvansa jo nyt vähintäänkin KHL:n ylempään kastiin. Joukkuehan on keikkunut koko kauden sarjan viiden parhaan joukossa. Siltikin olen sitä mieltä, että joukkue ei pysty vielä tuollaisella materiaalilla taistelemaan aidosti ja illasta toiseen sarjan aivan kärkijoukkueita vastaan. Yksi ottelu voidaan voittaa, mutta jos ajatellaan esimerkiksi tulevia play off-sarjoja, niin en näe tällä hetkellä realistisena, että joukkueella olisi mahdollisuuksia pidempiä sarjoja aivan kärkijoukkueita vastaan itselleen kääntää.

Esimerkkinä viimeisin Magnitogorsk kohtaaminen sen hyvin osoitti. Tavallaan taisteltiin ihan tasavertaisesti mukana koko ottelun ajan, maalipaikkojakin saatiin suunnilleen saman verran, mutta se viimeistely.. Vastustajan kärkipelaajat laittavat paikan saadessaan todella kovalla prosentilla kiekkoa maaliin, kun taas meidän pelaajat eivät saaneet kiekkoa mistään sisään. Paremmalla viimeistelyllä lukemat taululla olisi ottelun loputtua olleet jotain ihan muuta kuin nyt oli. Joukkueesta puuttuu sellainen aivan maailmanluokan maalintekijä. Mies joka laittaa paikan saadessaan kiekon todella kovalla prosentilla häkkiin. Hagman toki alkukaudesta otti aika komeasti tätä roolia haltuunsa, mutta silti.

Pelaajamateriaalia pitäisi ehdottomasti saada ensi kaudeksi pari napsua parempaan suuntaan. Nyt mukaan mahtuu vielä pari kappaletta ihan liigatason kenttiä. Runko joukkueessa on jo nyt erittäin hyvä. Tuohon muutama ihan kärkijätkää lisää ja pientä päivitystä alempiin kenttiin niin rupeaa materiaalinkin suhteen tilanne aivan sarjan terävintä kärkeäkin vastaan olemaan aivan toinen.

Toki pitää muistaa, että ratkaisevinta jääkiekossa pärjäämisessä ei ole se kovin rosteri vaan yhtenäinen joukkue ja se miten sen porukan saa pelaamaan logolle ja toteuttamaan pelitapaa. Erkka jos kuka on sen osaamisen näyttänyt jo Leijonissakin moneen kertaan. Suomalaiseen kiekkoiluunhan on aina sopinut tavallaan sellainen altavastaajana otteluihin tuleminen. Tässä on kuitenkin vielä puolet runkosarjastakin pelaamatta. Antaa joukkueen pelata se ensin samalla draivilla loppuun. Kun 60 ottelua on pelattu katsotaan sen jälkeen missä mennään ja mikä on tilanne. Sitä ennen turha sen enempiä vielä miettiä pleijareita saatikka ensi kauden kokoonpanoja ja hankintoja.

Katsojamäärät ja tunnelma

Heittäytymistä toivoisi enemmän koko yleisöltä (AOP)

Heittäytymistä toivoisi enemmän koko yleisöltä (AOP)

On se vaan noista areenan yleisömääristä taas pakko pieni maininta kirjoittaa. Sen verran komeita lukuja on hallilla ollut illasta toiseen. Kotiotteluita on nyt pelattu 13 kappaletta ja näiden jälkeen ottelukohtainen yleisökeskiarvo on todella komea 10 567 katsojaa per ottelu. Yhteensä porukkaa hallilla pelejä katsomassa on käynyt komeat 137 375 kappaletta. Kovia lukuja, todella kovia. Sellainen tunne tällä hetkellä, että yleisökeskiarvo tulee tuosta vielä hieman loppukauden aikana jopa nousemaan, kun halliin saapuu pariinkin kertaan vielä SKA ja muita nimekkäitä sarjan kärkijoukkueita. Ennen kauden alkuahan Jokerit asetti tavoitteeksi 11 000 katsojaa per ottelu. Se on kuitenkin vain tavoite ja koviahan tavoitteiden kuuluukin olla.

Matseissa on siis käynyt todella kiitettävästi porukkaa katsomassa uutta ja ihmeellistä KHL:ää. Alkukauden otteluiden jälkeen olen joko tottunut hallin meininkiin tai sitten tunnelma siellä on jostain syystä laskenut. Eteläpääty yrittää pienellä ydinporukalla todella komeasti matsista toiseen luoda halliin tunnelmaa ja meteliä, mutta mielestäni se vaikuttaa sivusta katsottuna jotenkin hajanaiselta porukalta ja katsomo osin jopa tyhjältäkin. Enemmän pitäisi saada ”Suomen suurimpaan ja kauneimpaan” porukkaa ja sitä kautta meteliä ja tunnelmaa koko halliin. Toki tässäkin varmasti vaikuttaa myös se paljon puhutun megafonin puute katsomosta. Tosin viime matsissa se katsomossa ainakin hetken ennen ottelua oli, kun tifoilusta ohjeita jaettiin. Tämän hetkisen tiedon mukaan kuitenkaan mitään muutosta tähän sääntöön ei edelleenkään ole tullut ja megafoni loistaa jatkossakin poissaolollaan katsomoista, ikävä kyllä. Uskon ja toivon, että kun tarpeeksi asian eteen töitä tehdään niin megafonikin vielä katsomoihin takaisin saadaan.

Enemmän pitäisi saada yhteistyötä Eteläpäädyn ja hallin väen välille ja sitä kautta uusilla keinoilla saada lisää tunnelmaa halliin. Varmasti voisi esimerkiksi jollain keinolla yhdistää Eteläpäädyn yksinkertaisimpia ”Jokerit” huudatuksia, uusia led-paneeleita ja saadan niiden avulla myös muita katsomonosia huutoihin mukaan. Mutta pikkuhiljaa ja pienin askelin tässäkin kohti parempaa niin hyvä siitä tulee!

Talouspakotteet

Paljon oli jo ennen kauden alkua uutisia ja puheita sarjan sekavista raha-asioista ja kyllähän sieltä rahan takia muutama seura jäi jo pois ennen kauden alkuakin. Todella tiuhaan saa lukea ja kuulla johonkin seuraan liittyvistä maksuvaikeuksista ja rahaongelmista. Olen viimeaikoina kuullut sieltä täältä ihmisiltä, että myös Jokereilla olisi jo nyt rahallisia ongelmia. Ja eihän näiden puheiden jälkeen mennytkään montaa päivää kun Jokerit jo mediassa asian osittain myönsikin. Alkaako siis talouspakotteet todella painamaan Jokereihinkin liittyvissä asioissa? Ilmeisesti. Piti nämä huhut ja puheet sitten kuinka paikkansa tahansa, niin ei tällaiset uutiset koskaan anna kovin hyvää signaalia ja kuvaa sarjan toiminnasta. Aina niistä jää sellainen mielikuva takaraivoon, että rahallisia ongelmia on.

Tämä rahasotku on ainut asia, mikä tässä koko KHL:ssä enään mietityttää ja hieman jarruttaa intoa sarjaa kohtaan. Ei vaan jotenkin vakuuta tuo toimintatapa ja tyyli millä tuota sarjaa pyöritetään. Ei ihan fiksuimman oloista bisnestä. Mutta ehkä parempi, että keskitytään me vaan hyvään kiekkoon. Annetaan bisnesmiesten ja oligarkkien pyöritellä rahapinojaan. Kaasuhanat auki ja kiekko jäähän!

Omat fiilikset

Pakko sanoa, että hymyilyttää (AOP)

Pakko sanoa, että hymyilyttää (AOP)

Kyllä on omat fiilikset siirtoa ja uutta sarjaa kohtaan nousseet jatkuvasti. Jos sarjan raha-asioihin liittyviä asioita ei huomioida, niin olen todella tyytyväinen tällä hetkellä, että Jokerit tämän askeleen otti ja siirtyi uusiin kaukaloihin pelaamaan. Jokereiden myötä olen vihdoin huomannut kiinnostuneeni sarjasta muutenkin ja katsovani jo muitakin otteluita, kuin vain niitä missä Jokerit pelaa. Todella laadukasta ja viihdyttävää lätkää illasta toiseen. Vierasreissujakaan en ole jostain syystä yhtä paljon kaivannut kuin ennen. Ehkä se johtuu vaan siitä, että turha niitä on kaipailla, kun ei niitä ole mahdollista samassa mittakaavassa nykyään tehdä. Itselle aikaisemmin kaikkein tärkeimmän eli Liigan seuraaminenkin on jäänyt lähes kokonaan. Yhden ottelun olen nähnyt ja muutamia kertoja vilkaissut sarjataulukkoa.

Tulevat vierasreissut

Yhteenkään vierasreissuun ei ole ollut vielä tällä kaudella mahdollisuutta, mutta nyt Faneillle.com:in ja Nordicbetin kilpailun kautta voitetun uskomattoman palkinnon myötä avautuu mahdollisuus lähteä Jokereiden kanssa samalla koneella vieraskierrokselle katsomaan paikanpäälle Zagrebiin ja Riikaan matsit. Aivan sanoinkuvaamattoman iso juttu itselle päästä moiseen reissuun mukaan. Haaveissa on päästä myös vielä tämän kauden aikana käymään Pietarin jääpalatsissa. Mitä sieltä on muutamia matseja nähnyt, niin hallissa on ihan käsittämätön meininki ja tunnelma. Pakkohan se on päästä näkemään ja kokeemaan vielä paikanpäälle. Tuosta Zagrebin ja Riikan reissusta on tarkoitus tehdä mahdollisimman kattava raportti kuvineen, ehkä jopa jonkinlainen videokin. Seuraava kirjoitus koskeekin varmasti miltei pelkästään tätä tulevaa reissua ja sen tapahtumia.