Numero 2 Patrik Laine, numero 4 Jesse Puljujärvi, numero 5 Olli Juolevi, ja lista jatkuu. Takana Nuorten MM-kulta, U18 MM-kulta ja valtava kiima draftista. Nuoret 18-19 vuotiaat pojat nousivat lähes kansallissankareiksi, ainakin idoleiksi. Tässä kaikessa junnukiekkohuumassa on kuitenkin yksi loistava asia ylitse muiden. Tämä ei nimittäin ollut se todellinen huippuvuosi. Vuonna 1998 syntynyt ikäluokka on voittanut lähes kaiken mahdollisen. Se ei kuitenkaan voita yhtä, nimittäin 99- ikäluokkaa. Jo parin vuoden ajan on suomikiekon sisäpiireissä huhuiltu ns. ”superikäluokasta”. Tähän ikäluokkaan ei kuulu Laine, Puljujärvi tai Juolevi. Sen kärkivaraukset eivät tule yllätyksenä. Ne tulevat selviönä.
Laine, Puljujärvi ja Juolevi olivat varmoja 1. kierroksen varauksia. Henrik Borgström oli yllätys, ja Veini Vehviläisen putoaminen pettymys. Mutta kun aletaan puhua mahdollisista 1. kierroksen varauksista ensi kesäkuussa, niin leuka putoaa. Kärkikymppiin ennustetaan Eeli Tolvasta (1999), Kristian Vesalaista (1999), Kasper Kotkansaloa (1998) ja Urho Vaakanaista (1999). Sekaan vielä esimerkiksi Robin Salo (1998) ja Juuso Välimäki (1998).
Vesalainen ja Tolvanen olivat Suomen kantavia voimia U18 -kisoissa keväällä. Kansa ja media kohisivat Puljujärven pikavisiitistä, mutta Tolvanen ja Vesalainen kantoivat Suomen finaaliin. Vesalainen saanee ensi kaudella ison roolin seurajoukkueessaan Frölundassa. Euroopan parhaiden seurajoukkueiden joukkoon kuuluva göteborgilaisryhmä ei anna isoa roolia ilman todellista uskoa vastineeseen. Tolvanen puolestaan pelannee vähintään samanlaisen kauden Pohjois-Amerikassa, suoraan NHL-organisaatioiden silmien alla. Vaakanainen sai jo viime kaudella vastuuta Bluesin riveissä Liigassa ja on tulevalla kaudella nuoresta iästään huolimatta JYPin puolustuksen kivijalkoja. Tämä näkyy peliajassa ja samalla scouttien silmissä. Jos liigakausi ja nuorten kisat sujuvat odotusten mukaan, ensimmäinen kierros siintää silmissä.
Mutta kärjen takana tulee valtava massa. Tämän vuoden 15 varausta saatetaan ylittää isollakin määrällä, jos loukkaantumiset kiertävät nuoret kauden aikana. Nimet kuten Henri Jokiharju (1999), Eero Teräväinen (1999) ja Santeri Virtanen (1999) löytyvät jokaisen scoutin papereista. Näiden pelaajien tarkkailu tulee olemaan kovaa ensi kaudella. Myös maalivahtien osalta saataneen jälleen mainio suomalaisvaraus, kun Ukko-Pekka Luukkonen (1999) nimi kuultaneen draft-lavalla.. Luukkonen sai yllättäen mahdollisuuden U18 -kisoissa ja torjui Suomelle kultaa. Nuorukaisella on myös erinomainen paikka kasvaa HPK:ssa hyvässä valmennuksessa.
Voi siis hyvällä omallatunnolla odottaa menestystä nuorille Leijonille myös ensi kaudella: pitkin kautta ja lopulta myös draftissa. Parastahan tässä kaikessa on kuitenkin lajin ja maajoukkueen tulevaisuus. Kahdessa vuodessa yli puolitoista joukkueellista varauksia NHL:ään. Vaikka kaikki eivät rapakon takana uraa tekisikään, niin massa on todella suuri. Se on jopa niin suuri, ettei seuraavaan vuosikymmeneen tarvitse liiemmin murehtia minkälaisen joukkueen Suomi kasaa Olympialaisiin tai World cupiin. Jengi on aina kova, ja rakennettu pelkästään NHL pelaajien varaan.
Kansikuva: All Over Press