Näkökulma: Paniikki oli ennenaikaista – Leijonilla on jalkeilla poikkeuksellinen joukkue

UNELMAKISA – Voita matka jalkapallon MM-finaaliin Moskovaan!

Yksi kevään kuumimmista puheenaiheista on ollut jo tuttuun tapaan Leijonien kisajoukkue sekä NHL-pelaajien kieltäytymiset. Tällä kertaa paniikki oli kuitenkin ennenaikaista, sillä Lauri Marjamäellä on käytettävissään poikkeuksellinen joukkue.

MM-kisat saavat perinteisesti paljon kritiikkiä varsinkin ympäri internetiä, koska jäällä ei kohtaa maailman absoluuttinen huippu, vaan kieltäytymiset sekä käynnissä oleva NHL-kausi pitävät huolen siitä, että iso osa maailman eliitistä on karkeloista sivussa. Tästäkin huolimatta Tanskan kisoissa on mukana muun muassa Connor McDavidin, Patrick Kanen sekä Johnny Gaudreaun kaltaisia pelaajia.

Leijonat valmistautuu MM-kisoihin pitkän leirityksen ja useiden harjoitusotteluiden kautta. Näin ollen kiekkomaajoukkue pysyy tiiviisti kansan huulilla läpi kevään. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Varsinkin monien pelaajien kieltäytymiset nostivat jopa pienen myräkän ennen kisoja.

Kiukku oli kuitenkin ennenaikaista. Vaikka Suomen puolustuksessa on esimerkiksi neljä pelaajaa Liigasta, niin viime vuosiin peilaten Leijonilla on jalkeilla erityinen joukkue, kun otetaan vertailuun kuluvan vuosikymmenen MM-kisat.

Leijoniin liittyi lopulta kahdeksan NHL-vahvistusta. Nämä pelaajat takoivat päättyneillä kausillaan yhteensä peräti 316 tehopistettä NHL:ssä, mikä on ylivoimaisesti isoin lukema 2010-luvun kisajoukkueista. Tilaston hopeasijalle on vuoden 2016 joukkueen kymmenikkö, kun Mikko Koivu, Mikael Granlund, Aleksander Barkov ja kumppanit saalistivat yhteensä 267 pistettä kaudella 2015-16. Näiden kahden vuoden jälkeen pudotus on raju. Kolmanneksi tehokkaimmat NHL-vahvistukset olivat vuoden 2012 kisoissa. Tuolloin Koivu, Jussi Jokinen ja Valtteri Filppula nakuttivat yhteensä 156 tehopistettä.

Tilaston häntäsijalla on vuosi 2013, mutta luonnollisesta syystä. NHL:ssä oli työsulkukausi, joten kausi oli typistetty. MM-kisoihin lähtivät lopulta mukaan vain Granlund ja Lauri Korpikoski, jotka iskivät kaudella yhteensä 19 tehopistettä. Toiseksi viimeisenä on kevät 2014, kun kenttäpelaajista Leijonia vahvistivat vain Olli Jokinen sekä Erik Haula. Duo saalisti NHL:ssä yhteensä 58 tehopistettä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt Suomen menestyksessä, vaan Leijonat eteni Pekka Rinteen johdolla aina finaaliin asti.

Suomen tämänvuotiset NHL-vahvistukset ovat nuoria, sillä pelaajat ovat takoneet kovia tehoja maailman kovimmassa kiekkoliigassa, mutta urien yhteenlaskettu pistesaldo NHL:stä on 703. Tämä oikeuttaa vasta viidenteen sijaan kyseisen tilastossa 2010-luvun kisajoukkueista. Kärjessä on vuoden 2016 joukkue, jolloin Leijonissa viiletti pelaajia peräti 1417 NHL-pisteen edestä. Tämän vuoden joukkuetta edellä ovat lisäksi vuosien 2012, 2014 ja 2015 niput. Tosin esimerkiksi vuoden 2014 joukkue oli saalistanut kisoihin mennessä yhteensä 755 pistettä NHL:ssä. Näistä 740 oli Olli Jokisen tekemiä.

NHL-kokemuksen suhteen Leijonissa on ollut valtavasti vaihtelua 2010-luvulla. NHL-otteluiden perusteella kokenein joukkue oli niin ikään vuonna 2016, jolla oli vyöllä yhteensä 2684 peliä kirkkaimmissa valoissa. Kari Jalosella oli tuolloin käytettävissä peräti kymmenen NHL-pelaajaa, mikä on niin ikään kuluvan vuosikymmenen isoin lukema. Tämän vuoden kahdeksan vahvistusta on toiseksi isoin lukema, mutta urien 1241 ottelua NHL:ssä on vasta viidenneksi isoin lukema. Ylivoimainen jumbo on tässäkin vuosi 2013, kun Korpikoski ja Granlund olivat pelanneet yhteensä 363 ottelua NHL:ssä. Kaikkina muina lukemina Leijonissa on ollut apuja yli 1000 NHL-ottelun edestä.

NHL-pelaajat ovat luonnollisesti usein Leijonien kantavia voimia. Vuoden 2016 NHL-vahvistukset iskivät kisoissa peräti tehot 55 tehopistettä, mikä on ylivoimaisesti tämän vuosikymmenen kovin lukema. Toisena on viime kevät, kun NHL-avut saalistivat Mikko Rantasen ja Sebastian Ahon johdolla 32 pistettä. Tilaston hännillä on vuosi 2010, kun neljän NHL:ssä pelanneen vahvistuksen saldo kisoissa oli yhteensä tehot 2+3. Keväät 2013 ja 2014 olivat niin ikään vaisuja, kun NHL-pelurit jäivät yhteensä alle kymmeneen tehopisteeseen. Muina vuosina lukema on ollut vähintään 24.

Kuluvana keväänä kieltäytymisistä noussut kohu oli vain paljon melua tyhjästä. Tanskan jäillä kurvailee nippu todella laadukkaita Leijonia, joilta sopii odottaa menestystä. Tämän vuoden kisoja voidaankin pitää viimeistään uuden sukupolven esiinmarssina A-maajoukkueessa. Tätä alleviivaa myös kapteenisto, kun C-kirjain komistaa vuonna 1992 syntyneen Mikael Granlundin paitaa. Varakapteeneina toimivat 20-vuotias Sebastian Aho sekä 21-vuotias Mikko Rantanen. Granlundin johtama nippu onkin nuorin Leijonien kisajoukkue 2000-luvulta, kun pelaajien keski-ikä on reilut 24 vuotta. Toistaiseksi kisapassi on leimattu vain neljältä 1980-luvulla syntyneeltä pelaajalta. Ero on iso esimerkiksi vuoteen 2015, jolloin pelaajien keski-ikä oli yli 27 vuotta.

Tilastot: Eliteprospects. com

Kansikuva: Getty Images