Ässillä on edessään kauden kovin tilaisuus

Porin Ässät on kaksi pistettä jäljessä viimeisestä pudotuspelipaikasta, jota pitää hallussaan Vaasan Sport. Tänään huilaava Sport on kuitenkin pelannut kaksi ottelua enemmän, joten porilaisilla on tänä iltana upea mahdollisuus ottaa etulyöntiasema loppukauden peleihin, kun Ässät ja Tappara kohtaavat vuorokauden sisään toistamiseen.

Eilen Hakametsässä nähtiin tiukka vääntö, kun patapaidat kiusasivat kotijoukkue Tapparaa loppuun asti. Ässät oli pelissä täysin mukana, eikä isompi pistepotti olisi ollut totaalinen vääryys. Tappara vei kaksi pistettä lopulta voittomaalikilpailussa, kun Jukka Peltola nousi ratkaisijaksi.

Eilinen ottelu näytti kuitenkin Ässien kunnon, joka on kasvanut kevätkaudella kokoajan. Porilaiset ovat jääneet viimeisen viiden ottelunsa aikana vain kertaalleen ilman pisteitä – ja silloinkin vastassa oli Oulun Kärpät.

Pekka Rautallion korvannut Mikael Kotkaniemi on aloittanut päävalmentajapestinsä loistavasti, sillä kaukalossa on nyt nähty taisteleva ja ärsyttävä patalauma. Sellainen, jota Porin menestysvuosina on nähty. Nuoret pelaajat ovat vaarallisia illasta toiseen ja kokeneiltakin on nähty uudelleensyntymisiä. Esimerkiksi Ville Uusitalo ja Ari Ahonen osoittivat Tapparaa vastaan niitä elkeitä, joita kokeneilta pelureilta odotetaan tosipeleissä.

Nuorista Jarno Kärki, Niko Ojamäki ja Aleksi Saarela ovat olleet loistoiskussa käytännössä koko kauden, mutta tehoilu ei ole enää ollut heidän varassaan, minkä vuoksi porilaisten pudotuspelimahdollisuudet ovat vielä voimissaan. Etenkin ulkomaalaispelaajien tasonnosto on tullut oikeaan paikkaan: Jake Hansen on tehnyt helmikuun kahdeksassa ottelussa tehot 2+5=7, Pat Mullane viidessä ottelussa tehot 2+2=4 ja puolustaja Troy Vance kahdeksassa ottelussa tehot 1+4=5.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että piristynyt porilaislauma tulee ottamaan niskalenkin Vaasan Sportista ja tänään heillä on loistava mahdollisuus painella sarjataulukossa pohjalaisten ohi. Tappara oli eilen heikko, joten pata saa tänään vastaansa ärsytetyn kirvesrintaryhmän, joka ei varmasti suostu pelaamaan toista heikkoa ottelua putkeen. Porilaisten aktiivinen ja suoraviivainen pelityyli tuottavat kuitenkin ongelmia vieraille Isometsän illassa, joten luvassa lienee taas tasaista vääntöä.

Jos Ässät pystyy tänään voittamaan, voi se olla ratkaiseva tekijä Ässien ja Sportin välisessä taistossa.

Seuraa heitä:

Jake Hansen, Ässät: 26-vuotias jenkkilaituri tuli Poriin viime kaudella ja hänestä muotoutui patapaidoille tärkeä työmies, joka pystyy pelaamaan laadukasta kahden suunnan peliä. Nyt hänestä on kuitenkin syntynyt tärkeä hyökkäyspään pelaaja, joka haastaa illasta toiseen vastustajia nopeudellaan ja pisteitäkin syntyy. Kysymys kuuluu, onko tehokas helmikuu vain suonenveto vai onko Hansenista noussut pysyvästi tehokas kärkikenttien pelaaja?

Kristian Kuusela, Tappara: Liigan pistepörssin ykkösnimi ja ehkäpä koko sarjan paras yksilö. Fakta on kuitenkin se, että Kuusela on tehnyt viimeiseen neljään otteluun vain yhden syöttöpisteen, mikä ei riitä. Kauden tärkeimmät hetket ovat käsillä,  ja Kuuselan on löydettävä tehonsa nopeasti.

Arvio:

Ässät jatkaa varmasti samanlaista menoa kuin eilen, mikä enteilee taas vähämaalista ottelua. Porilaiset ovat kotonaan jopa etulyöntiasemassa, mutta löytyykö tällä kertaa tehoja enemmän? Etenkin ylivoimapeliin kaivataan onnistumisia ja, jos niitä löytyy, tulee Tappara olemaan tänään ongelmissa. Tasapeli ja alle 4.5 maalia ovat vedonlyöjille kelpo hakuja, ja kertoimetkin ovat kohdillaan.

Kierroksen muut ottelut:

  • HPK-Ilves
  • KooKoo-JYP
  • TPS-Blues

Seuraa kello 18.30 alkavaa Liiga-kierrosta Nelonen Pro -kanavilla sekä Ruutu-palvelussa. 

Kansikuva: All Over Press