Blues on ilmoittautunut mestaruuskamppailuun mukaan

Espoon Blues on ollut vuoden 2015 yksi puhutuimmista Liiga-joukkueista eikä ihme – espoolaiset ovat olleet kuumana tammikuun alusta lähtien ja voittanut otteluita kovaan tahtiin.

Runkosarjan piikkipaikalla majaileva Kärpät on selvä ennakkosuosikki kevään karkeloihin ja oululaisten isoimpiin haastajiin kuuluvat Tappara, Lukko ja JYP, mutta löytyykö tämän nelikon takaa mestarikanditaatteja? Ei ehkä paperilla, mutta todellisuudessa nykypäivän Liigassa saatetaan nähdä isojakin yllätyksiä.

Porin Ässät nousi pari vuotta sitten kuolemanporteilta Suomen mestariksi, vaikka mitkään ennakkokaavailut eivät luoneet uskoa siihen. Blues on osoittaunut vuosien saatossa olevansa erinomainen pudotuspelijoukkue ja pelannut pariin kertaan finaaleissakin tällä vuosituhannella. Blues ei ole ikinä materiaaliltaan suuri ennakkosuosikki, mutta pääkaupunkiseutulaiset ovat näyttäneet joukkuepelin merkityksen. Kysymys enää kuuluukin, tekeekö Blues tänä keväänä niin sanotusti ”ässät” ja marssii yllätysmestaruuteen?

Vuosi ja joukkue muuttui

Sinipaitojen syyskausi sujui keskinkertaisesti eikä Blues näyttänyt minkäänlaisia menestyjän elkeitä – hyökkäyspeli takkuili eikä tehoja löytynyt mistään. Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 2015 alettua: Blues nousi aivan uudenlaiseen lentoon ja nappasi voittoja liukuhihnalta. Joukkue lähtikin maajoukkuetauolle sarjataulukon kuudes sija taskussaan eikä eroa sarjan kakkospaikkaan ole enää kuin kuusi pistettä.

Kerrataanpa hieman espoolaisten viimeistä kuukautta: 14 ottelua, yhdeksän voittoa varsinaisella peliajalla ja vain yksi pisteetön ottelu. Blues on iskenyt huippujaksonsa aikana 39 maalia ja päästänyt 28 omiinsa – maalisuhde oli siis 11 astetta plussalla, kun syyskauden päätteeksi se oli 12 astetta pakkasella. Tällä hetkellä joukkue on peräti kuuden ottelun voittoputkessa.

Bluesin nousun taustalla on iso joukko tasonnostajia: esimerkiksi kapteeni Kim Hirschovits pelaa paremmin kuin koskaan ennen urallaan ja nyt on kyseessä pelaaja, jonka paras pistelukema on Liigassa 18+48=66 (kausi 2008-09). Hirschovits pelaa kokonaisvaltaisesti mahtavaa peliä ja hän on iskenyt vuodenvaihteen jälkeen 14 ottelussa tehot 6+10. Hän on Bluesin pelin sielu ja hänen tasonnostonsa on vienyt joukkueen nykyiseen kuntoonsa.

Kapteenin mukana on useampikin pelaaja löytänyt tehoja varastoistaan: Stefano Giliati (5+5), Miro Aaltonen (2+10), Otso Rantakari (4+8), Jussi Makkonen (2+6) ja Siim Liivik (5+3) ovat esimerkiksi olleet huippulennossa tammi-helmikuun aikana eikä onnistujien lista rajoitu tähän.

Bluesin nousun taustalla on myös tulokasvahti Eetu Laurikainen, joka voidaan mainita Hirschovitsin ohella tärkeimpänä palasena. Kaksi viimeistä vuotta Kanadan juniorisarja WHL:ää tahkonnut 20-vuotias veskari on pelannut upeasti espoolaisten maalilla ja on yksi vahvimmista suosikeista Jarmo Wasama -palkinnon voittojaksi eli vuoden tulokkaaksi.

Talousnongelmien kanssa paininut seura on tehnyt uskomattoman hyvää työtä, sillä joukkueeseen on löydetty pienellä rahalla tehokkaita pelaajia, minkä vuoksi menestys on ollut mahdollista. Manageriportaan Jarmo Koskinen ja Peter Ahola ovat näyttäneet skouttauskykyjään ja rakentaneet pienellä rahalla mestaruuskamppailuun kykenevän joukkueen. Kanadasta tuli halvalla ykkösmaalivahti Laurikainen ja Mestiksestä löytyi halvalla ykköspuolustaja Rantakari – nämä ovat isoja sulkia hattuun, mutta lista ei lopu tähän. Blues on saanut revittyä keskinkertaisista Liiga-pelaajista paljon enemmän irti, sillä esimerkiksi Liivik, Makkonen, Ville Korhonen ja Roope Talaja ovat nousseet uudella tasolle eikä heidän hintalappunsa ole sieltä Liigan kärkipäästä.

Riittääkö potku?

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho on voittanut Suomen mestaruuden JYPin luotsina, joten häneltä löytyy tarvittava kokemus johtaa joukkueensa tappiin asti. Bluesin materiaalilla ei pitäisi voittaa mestaruutta, mutta tällä hetkellä joukkue näyttää erittäin ylläsvalmiilta pudotuspelijoukkueelta.

Nopea, kurinalainen ja tehokas pelitapa ovat tuottaneett tulosta, mutta pudotuspeleissä täytyy löytyä useampia ratkaisijoita hyökkäyspäästä. Bluesilta tällaisia pelaajia ovat Hirschovits ja Giliati, joiden offensiiviset taidot nousevat erityisen suureen asemaan pudotuspeleissä. Bluesilta löytyy rouhijaosastolle useampia pelaajia ja heidän avulla espoolaiset ovat ennenkin menestyneet playoff-karkeloissa, mutta löytyykö sinipaidoilta tarpeeksi ratkaisukykyä?

Kaksi asiaa nousee keväisin menestyjissä esiin: maalivahti- ja erikoistilannepeli. Ne ovat Bluesin vahvuuksia tällä hetkellä, ja mikäli trendi jatkuu samanlaisena, tulee Blues olemaan äärimmäisen hankala voitettava joukkue runkosarjan päätyttyä. Bluesin ali- ja ylivoima ovat tällä hetkellä Liigan kärkipäätä, mistä voidaan antaa suuri kiitos huippuvireiselle ”Hirsolle”. Joukkueen viisikkopelaaminenkin on erittäin toimivaa eikä espoolaiset anna vastustajalle juuri yhtään tilaa kentällä – tämän vireen säilyeässä, Bluesilla on kaikki saumat haastaa ratkaisupeleissä jokainen Liiga-joukkue.