Bluesin peliä ei ole vielä menetetty – näissä asioissa pitää parantaa

Bluesin syksy on ollut synkkä. Kaukalon ulkopuolella painaa pahat talousvaikeudet, mikä on johtanut Olli Malmivaaran ja Kai Kantolan kauppaamiseen. Kaukalossakaan ei ole luistanut, sillä espoolaiset majailevat sarjataulukon viimeisellä sijalla.

Blues on kärsinyt erityisesti maalinteko-ongelmista. Vastustajan verkko on heilunut 17 ottelussa vain 29 kertaa, mikä on Liigan huonoin lukema. Vain sarjanousija KooKoolla on yhtä vähän tehtyjä maaleja. Blues on myös päästänyt kolmanneksi eniten maaleja heti KooKoon ja HPK:n jälkeen.

Suuri tekijä maalittomuuteen on luokaton ylivoima. Bluesin ylivoima on ollut Liigan heikointa, sillä yksi ylivoimamaali on vaatinut lähes puoli tuntia ylivoimaikaa. Tilastoa johtavan Lukon vastaava lukema on reilut kuusi minuuttia. Yhteensä Blues on tehnyt 65 ylivoimallaan ainoastaan neljä maalia.

Erityisen kummallisen tilanteesta tekee se, että Blues oli viime kaudella Liigan paras ylivoimajoukkue. Päävalmentaja ei ole vaihtunut ja espoolaisten kolme tehokkainta ylivoimapelaajaakiin jatkoivat joukkueessa. Viime kaudella Bluesilta meni yhteen ylivoimamaaliin keskimäärin hieman alle seitsemän minuuttia.

Blues on päässyt tällä kaudella pelaamaan jopa reilut neljä minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta ilman täysosumia. Vastaavasti esimerkiksi Tappara on tehnyt reilussa minuutissa kahden miehen ylivoimalla kaksi osumaa.

Ylivoima on nykyään todella tärkeässä roolissa ja monesti maalin pelit käännetään nimenomaan ylivoimilla. Blues on hävinnyt tällä kaudella neljästi yhdellä maalilla. Espoolaiset ovat tehneet 13 ottelussa korkeintaan kaksi maalia. Ylivoimamaali tai pari lisää ottelua kohden, niin joukkue ei majailisi jumbona.

Blues saa kyllä useimmiten pakkopelin toimimaan, mutta kiekkoa ei vain saada maaliviivan yli. Monien pelaajien onkin nostettava tasoaan ja saatava itseluottamus kuntoon. Viime kaudella kymmenen ylivoimamaalia tykittänyt Otso Rantakari ei ole tehnyt vielä yhtään maalia miesylivoimalla. Eero Somervuori ampui viime kaudella HPK:n paidassa 14 maalia, mutta Bluesissa verkko ei ole heilunut vielä kertaakaan. Kim Hirschovits syötti viime kaudella 23 ylivoimamaalia, mutta kuluvalta syksyltä kasassa on vain kaksi syöttöä. Jyrki Ahon ei auta kuin pyöritellä kentällisiä ja yrittää löytää toimivin kokonaisuus ylivoimalla. Ei pelaajien taidot ole mihinkään kadonneet.

Eero Somervuoren maalitili on kuluvan kauden osalta vielä avaamatta. Toistaiseksi saldona on tehot 0+3. Kuva: AOP

Eero Somervuoren maalitili on kuluvan kauden osalta vielä avaamatta. Toistaiseksi saldona on tehot 0+3. Kuva: AOP

Blues on tullut otteluihin hyvin. Joukkue on viimeistellyt yhdeksässä ottelussa avausmaalin. Espoolaisten tämän kauden ensimmäisten erien maaliero on 10-9 Bluesin hyväksi. Ongelmaksi onkin muodostunut erityisesti toiset erät.

Toisten erien maaliero on peräti 4-13 vastustajien hyväksi. Blues teki kauden ensimmäisen maalin toisessa erässä vasta kauden 12. ottelussaan.

Päätöserissäkään ei ole liiemmin kehumista. Kolmansien erien maaliero on 13-22 vastustajien eduksi. Blues ei ole onnistunut viimeisessä neljässä ottelusaan maalinteossa päätöserässä.

Varsin nuoren ja vastoinkäymisiä kokeneen joukkueen itseluottamus on alhaalla ja onnistumiset tuntuvat karttavan viimeiseen asti. Blues aloittaa ottelut yleensä pirteästi ja on avauserän jälkeen vielä täysin pelissä mukana, mutta ottelun edetessä vastustaja karkaa vastustamattomasti maalin tai parin johtoon. Blues antaa valtavasti tasoitusta erikoistilanteissa, sillä joukkueen alivoima on ollut Liigan neljänneksi heikointa.

Bluesin alkukausi on ollut todella synkkä. Talousvaikeudet, alhaiset yleisömäärät ja heikot otteet kaukalossa ovat aiheuttaneet epäonnistumisten kierteen. Peliä ei kuitenkaan vielä ole menetetty, sillä Bluesissa on paljon potentiaalia. Espoolaisia ei ole missään nimessä helppoa voittaa, mutta heikko erikoistilannepelaaminen on vain kääntänyt tasaiset kamppailut vastustajien hyväksi. Yksikin täsmävahvistus voisi sytyttää ylivoiman jälleen liekkeihin, mutta Bluesin heikon taloustilanteen luvaksi ei kannata pidätellä hengitystä odotellessa espoolaisjoukkueeseen vahvistuksia. Joukkueella on tosin jo nyt kaikki ainekset saada erikoistilannepelaaminen kuntoon. Vaaditaan vain muutama maistuvaa onnistumista, niin itseluottamus saadaan jälleen viime kauden tasolle.

Kansikuva: All Over Press