Ilvekselle käymässä taas kylmät – tamperelaiset janoavat voittoja

Torstain Liiga-kierroksella pelataan kaksi ottelua, kun Blues isännöi Espoossa Ilvestä ja SaiPa Lappeenrannassa Kärppiä.

Blues-Ilves-ottelussa on lyöty isot panokset pöytään: sarjataulukon 11. oleva HPK on vain viiden pisteen päässä Ilveksestä, joten tamperelaiset haluavat suurentaa tuota eroa. Mikäli Ilves pystyisi tänään voittamaan Bluesin, olisivat tupsukorvat enää kahden pisteen päässä seitsemäntenä olevasta Bluesista.

Kotijoukkue puolestaan nousisi voitolla Tapparan ja JYPin kanssa tasapisteisiin. Blues on tällä hetkellä vain viisi pistettä jäljessä runkosarjan kolmossijalla majailevasta HIFK:sta, joten erot ovat vielä hyvin pieniä ja parilla voitolla voikin nousta jo useamman sijan ylöspäin.

Vierasjoukkue Ilvekselle on muistissa viime kevät, milloin joukkue tippui loppumetreillä pudotuspeleistä ja sama kohtalo voi odottaa tänäkin vuonna, ellei joukkue löydä tasaisuutta otteisiinsa. Ilveksen viime aikainen pelaaminen ei ole ollut parasta mahdollista ja voittoa on usein seurannut tappio. Tupsukorvat ovat vahvistaneet rivejään selkeästi, mutta tulos ei ole parantunut.

Espoolaisille menee sen sijaan kovaa: joukkueelle sattui viime ottelussa pieni kauneusvirhe, kun se hävisi Lahden Pelicansille, mutta kun katsotaan 2015 vuoden saldoa, voidaan huomata joukkueen iskukyky. 13 voittoa ja neljä tappiota ovat nostaneet Bluesin vuodenvaihteen jälkeen Liigan parhaimmistoon ja varsinkin kotikentällä on kulkenut. Blues on jäänyt viimeksi pisteittä Espoossa 11. joulukuuta, joten Ilvekselle ei taatusti ole helppo vastus tänään jäällä kohdattavanaan.

Ylivoimalla voittoon

Kotijoukkueelta on löytynyt viime aikoina suuri määrä onnistujia. Vaikka Bluesin nimilista on Liiga-tasolla keskinkertainen, on se pystynyt kaatamaan isompiaan. Monet tasonnostajat ovat mahdollistaneet espoolaisten voittokulkueen, kuten tulokasveskari Eetu Laurikainen, joka on noussut Liiga-vahtien eliittiin. Joukkue pelaa kurinalaisesti ja tehokkaasti – etenkin ylivoimalla.

Bluesilla on tilastojen valossa sarjan paras ylivoima ja se onnistuu keskimäärin lähes joka neljännellä ylivoimakerrallaan. Suurin syy on ollut ylivoiman aivot, Kim Hirschovits, joka pelaa elämänsä kiekkoa. ”Hirso” on totuttu tuntemaan puhtaana offensiivisena aseena, mutta Blues-kapteeni pelaa tällä hetkellä joka puolella kenttää mahtavasti ja hänen ylivoimapanoksensa on korvaamaton. Ylivoimassa on myös säestänyt tulokaspakki Otso Rantakari, jonka viivapelaaminen on suoraan kuin kokeneen puolustajakonkarin taitovarastosta.

Ilveksen ylivoimapeli ei ole puolestaan ollut lähelläkään Bluesin tasoa eikä tamperelaisten peli ole tällä hetkellä parhaimmalla mahdollisella tasolla. Joukkue on tehnyt kovia kiinnityksiä, jotka ovat vahvistaneet tupsukorvia huomattavasti, mutta toistaiseksi heiltä olla vielä nähty paljoa. Suurimmat odotukset kohdistuvat Jesse Niinimäkeen, jonka mukana odotetaan myös ylivoiman parantuvan. Niinimäki ei ole ainakaan vielä parhaassa mahdollisessa loisteessaan, vaikka pisteitä onkin tullut.

Toinen hankinta, jonka odotukset ovat korkealla, on Matias Sointu. Taitavan hyökkääjän panos on ollut vielä pieni, sillä mies on saalistanut Ilveksessä seitsemään otteluun tehot 1+1. Kolmas uusi kasvo on Blake Kessel, joka pelannut vasta yhden ottelun Ilves-paidassa. Puolustajasta odotetaan isoa nimeä tamperelaisten ohueen alakertaan.

Seuraa heitä:

Otso Rantakari: Mestiksestä Liigaan tullut Rantakari on huipputaitava puolustaja, joka on pystynyt heti nappaamaan paikan Bluesin ykkösylivoimasta. Rantakarin potentiaali on korkeammalla kuin Liiga-jäillä eikä tätä menoa espoolaisfanit pääse kauaa nauttimaan Otson otteista.

Jesse Niinimäki: Kiekkokiertolainen, entinen huippulupaus ja kiistelty pelaaja. Parhaimmillaan Liigan ehdotonta kärkeä, mutta huonoimmillaan täysin turhake. Mikäli Ilves saa revittyä miehen potentiaalin irti, on tamperelaisilla käsissään erittäin kovan luokan pelimies, joka voi johdattaa Ilveksen pitkällekin tänä keväänä.

Arvio:

Ilves janoaa pisteitä ja se todellakin niitä tarvitsee. Joukkue antaa todella kovan vastuksen isännille, joka on kotikentällään erittäon vahva. Blues hävisi viime ottelunsa, mutta vaikuttiko se todellisuudessa joukkueen iskukykyyn? Tuskin, mutta toinen tappio voisi kääntää espoolaisten kelkan totaalisesti. Illan väännöstä tulee varmasti tasainen, mutta Blues hoitaa pisteet erikoistilannepelaamisensa turvin.

Veikkaus: Blues voittaa jatkoajalla maalein 3-2.

Liiga-kierros starttaa kello 18:30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.