Ilves hyökkää JYPin kimppuun uuden tähtensä turvin

Keskiviikon ainoassa Liiga-ottelussa kohtaavat Tamperen Ilves ja Jyväskylän JYP. Molemmilla joukkueilla riittää panosta runkosarjan loppuun ja pisteistä käydään äärimmäisen kovaa kamppailua.

Tampereen Ilves pääsee tänään esittelemään uuden pelaajansa kotijäällään – tai uuden ja uuden – tällä kaudella KHL:ssä ja SHL:ssä pelannut Jesse Niinimäki tekee paluun tuttuun ympäristöön ja pukee jälleen Ilves-nutun ylleen. Tapparassa kiekko-oppinsa saanut taitoniekka siirtyi tupsukorvien organisaatioon jo B-juniori-ikäisenä ja on pelannut Ilveksen Liiga-joukkueessa useamman kauden aikana.

Niinimäki tuo parhaillaan erittäin ison avun tamperelaisten hyökkäykseen, mutta mikäli miehen pelikunto ei ole paras mahdollinen, piilee Jessessä erittäin iso floppaamisvaara. Ilves tarvitsi Niinimäen kaltaista pelaajaa, sillä joukkue taistelee kynsin ja hampain pudotuspelipaikasta. Tällä hetkellä Ilves on sarjataulukon kymmenentenä, mutta HPK huohottaa niskaan visusti kahden pisteen päässä.

Jos on kotijoukkueella loppukaudella panosta otteluissa, niin on myös vierasjoukkue JYPillä – Joukkueella on vielä mahdollisuudet taistella runkosarjan voitosta. Jyväskyläläiset ovat sarjakakkosena ja Kärpät on vielä teoreettisesti otettavissa kiinni, mutta se JYPin nousu kärkeen vaatisi myös oululaisilta sulamista runkosarjan loppupuolella. Joukkueen ykköstavoite on kuitenkin nyt varmistaa kotietu pudotuspeleihin, joten hurrikaanien peli täytyy jatkua vähintään samalla draivilla kuin aiemminkin.

Sarjan eliitti kaukalossa

JYP on ollut tällä kaudella tehokas ja sen suurimmat avut ovatkin hyökkäyspäässä. Jyväskyläläisten puolutus ei ole todellakan Liigan kärkipäätä ja se voikin keväällä koitua joukkueen kohtaloksi, mutta joukkueen offensiivinen osasto kompensoi toden teolla puutteita: JYPiltä löytyy nimittäin sarjan pistepörssin kärkikaksikko, Eric Perrin ja Jani Tuppurainen, sarjan maalipörssin kärkinimi, Tuomas Pihlman, ja puolustustajien pistepörssin parhaimmistoon kuuluva Mikko Luoma.

Lisäksi JYPiltä löytyy pelaajia, kuten Markus Hännikäinen, Petr Hubacek ja Juuso Ikonen, joten voidaan puhua äärimmäisen kovasta hyökkäyskalustosta. Tämän saa varmasti myös kokea kotijoukkue Ilves, jonka puolustus on kevyttä kauraa paperilla.

Ilves on pelannut melko ailahtelevasti eikä punaista lankaa pelaamiseen ole aina löytynyt. Tamperelaisilla alkaa olla hyökkäyspuoli myös kunnossa, sillä Niinimäen lisäksi joukkue hankki hiljattain Matias Soinnun takaisin Hämeeseen. Tapio Laakso, Sami Sandell, Vojtech Polak ja Teemu Rautiainen takaavat vielä laadukkaan kärkiosaston, joten tänään lienee luvassa hyökkääjien peli.

Seuraa heitä:

Jesse Niinimäki: Parhaimmillaan piste per peli -tahdin hyökkääjä, mutta huonoimmillaan täysin turhake. Niinimäen potentiaali on revittävä irti, mikäli tamperelaiset haluavat tällä kaudella niittää menestystä. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola on varmaati sopiva luotsi Jesselle, mutta sekään ei aina riitä.

Tuomas Pihlman: Kuka olisi uskonut Pihlmanin nousevan vielä tälle tasolle? Aikoinaan kovaa jälkeä tehnyt voimahyökkääjä on ollut jo useamman kauden ajan keskiverto Liiga-pelaaja, mutta nyt mies johtaa yhdessä Eero Elon kanssa Liigan maalipörssiä.

Arvio:

Hakametsässä on luvassa vauhdikas kiekkoilta, jossa nähdään varmasti myös maaleja. Kentällä on paljon taitoa, mikä varmasti myös tänään näkyy. JYP on selvä ennakkosuosikki, mutta Ilves on pystynyt parhaassa vedossaan ottamaan koviakin päänahkoja tällä kaudella, joten kotijoukkueen voittokaan ei olisi kovin suuri ihme.

Veikkaus: JYP vie tiukan kamppailun nimiinsä 4-3.

Ottelu alkaa kello 18:30 ja voit seurata kamppailua Ruutu-palvelussa.