Kääntääkö lepo SaiPan kurssin?

SaiPan syksy on ollut todella kaksijakoinen. Lappeenrantalaiset aloittivat kauden mainiosti ja joukkue voitti ensimmäisestä kymmenestä ottelustaan peräti kahdeksan. Seuraavista yhdeksästä ottelusta on vastaavasti irronnut vain kaksi voittoa.

Erityisesti kotiotteluissa muutos on ollut valtava. SaiPa voitti kuusi ensimmäistä kotiotteluaan päästäen yhteensä vain kahdeksan maalia. Edellisistä neljästä kotiottelusta on vastaavasti irronnut vain yksi piste.

Maajoukkuetauko tuli lappeenrantalaisille loistavaan saumaan. Lokakuun aikana otteista alkoi selvästi paistaa väsymys. Kaukalossa ei ollut enää samanlaista terävyyttä ja energiaa kuin vielä syyskuussa. Lisäksi Jussi Markkasen ja Petteri Nokelaisen loukkaantumiset osuivat ikävään saumaan. Markkasen vamma jäi lappeenrantalaisten onneksi varsin pieneksi ja kokenut maalivahti pääsi palaamaan tositoimiin jo vajaan viikon huilin jälkeen.

Markkanen torjuikin heti paluuottelussaan komean 5-1 -vierasvoiton Pelicansista. Vielä 40-vuotiaanakin loistavalla tasolla pelaava Markkanen onkin yksittäisistä pelaajista SaiPalle merkittävin. Miehen pelaamista 11 ottelusta lappeenrantalaiset ovat hävinneet vain kaksi. Vastaavasti Jani Nieminen on pelannut kuluvalla kaudella kahdeksan ottelua, joista SaiPa on voittanut vain kaksi. Maalivahdin pelaaminen heijastuu koko puolustuksen tekemiseen ja Niemisen edessä keltamustien puolustus on huomattavasti haavoittuvampi.

SaiPan pelaajamateriaali on varsin hyvä ja joukkue on roolitettu erinomaisesti. Joukkue on silti todella riippuvainen kärkipelaajien onnistumisista. Erityisesti Sam Lofquistille ja David McIntyrelle tuli lokakuussa heikompi jakso, joka vaikutti samalla koko joukkueeseen. Lappeenrantalaiset yrittävät esimerkiksi hyödyntää Lofquistin hurjaa lämäriä mahdollisimman paljon ylivoimillaan, mutta amerikkalainen on onnistunut edellisessä kymmenessä ottelussa vain kertaalleen maalinteossa. SaiPan ylivoima on ollut kuluvalla kaudella Liigan kolmanneksi tehokkainta.

Keltamustien alivoima on vastaavasti sakannut pahasti. Lappeenrantalaisten passiivinen alivoimapelaaminen antaa usein vastustajan parhailla pelaajille tilaa tehdä tuhojaan. Varsinkin kotiotteluissa alivoima on ollut suorastaan luokatonta. 33 alivoimakerran aikana vastustaja on rankaissut peräti 12 kertaa. Yhden alivoimamaalin päästämiseen on kulunut keskimäärin alle neljä minuuttia.

Loistavasti pelannut Jussi Markkanen asettuu tolppien väliin jälleen perjantaina. Kuva: AOP

Loistavasti pelannut Jussi Markkanen asettuu tolppien väliin jälleen perjantaina. Kuva: AOP

Jos SaiPan erikoistilannepelaaminen ei ole luistanut, niin samaa ei voi sanoa perjantain vieralijasta Lukosta. Risto Dufva on saanut hiottua raumalaisten erikoistilanteet huippuunsa ja tulos näkyy välittömästi.

Lukko on ollut kuluvan kauden paras alivoimajoukkue. 64 alivoimakerran aikana joukkue on päästänyt vain viisi maalia ja vastaavasti Lukko on onnistunut alivoimalla maalinteossa peräti neljästi. Yhteen päästettyyn alivoimamaaliin on kulunut keskimäärin reilut 23 minuuttia. Varsinkin kotiotteluissa Lukko on ollut rautaa, sillä 27 alivoimakerran ja vajaan 49 minuutin aikana raumalaiset eivät ole vielä toistaiseksi päästäneet yhtään takaiskua.

Lukko on piikkipaikalla myös ylivoimatilastoissa. Raumalaiset ovat tehneet reilun 113 ylivoimaminuutin aikana 17 osumaa, mikä tekee vähän vajaa seitsemän minuuttia maalia kohti. Joukkueesta löytyy Toni Koiviston, Ville Vahalahden ja Janne Niskalan johdolla paljon yksilötaitoa, millä ylivoima on saatu rullaamaan erinomaisesti.

Lukko lähtee perjantain kamppailuun aivan eri lähtökohdista kuin SaiPa. Lappeenrantalaiset ovat saaneet levätä ja hioa kuvioita lähes kaksi viikkoa, kun taas Lukko on maajoukkuekomennusten lisäksi pelannut kaksi ottelua CHL:ssä. Raumalaiset raivasivat tiensä turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon kukistamalla Djurgårdenin kahdesti viikon sisään. Perjantai näyttää, viekö pelaamattomuus ja lepo voiton vai kääntääkö hyvä pelivire edun Lukon eduksi. Pidemmällä tähtäimellä lepo on hyödyllisempää, mutta yksittäisessä ottelussa välittömästi tauon jälkeen kaikki on mahdollista.

Arvio

Lukko on ollut vakuuttava. Ryan Zapolski on yksi sarjan kuumimmista maalivahdeista ja hän antaa joukkueelle mahdollisuuden voittoon ilta toisensa jälkeen. Tänään joukkueen maalia vartioi kuitenkin Rasmus Rinne, joka on pelannut tällä kaudella vasta reilut 70 minuuttia. Lukko on voittanut edellisestä kahdeksasta vierasottelustaan peräti kuusi, joten helpolla SaiPa ei tule perjantaina pääsemään. Maalivahtien taisto kääntää edun kuitenkin levänneelle SaiPalle, jolle Betsson tarjoaa maistuvan kertoimen 2.30.

Kierroksen muut ottelut:

Liiga-kierros alkaa kello 18.30 ja voit seurata otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Kansikuva: All Over Press