Kuparisaaressa Liigan ääripäät vastakkain

Vaasassa kohtaavat tänään kaksi ääripäiden joukkuetta, kun Sport isännöi SaiPaa. Kolmen ottelun vieraskiertueensa aloittava SaiPa lähtee otteluun suurena suosikkina.

Lappeenrantalaisilla on allaan huikea reilun 210 minuutin nollaputki, sillä joukkue ei ole päästänäyt lokakuun kolmessa ottelussa vielä maaliakaan. Jussi Markkanen nollasi TPS:n sekä Bluesin, kun taas Jani Nieminen torjui JYPin kumoon päästämättä maaliakaan. Suuri kiitos menee toki myös joukueen todella tiiviille puolustukselle, jonka takana maalivahtienkin on helppoa pelata. Lappeenrantalaisten puolustus pystyy pitämään vastustajat pois parhailta maalintekosektoreilta, jolloin suurin osa laukauksista on tulee melko kaukaa.

Vaasan Sport lähtee kamppailuun kolmen ottelun tappioputkessa. Joukkue on tehnyt viimeiseen reiluun 120 minuuttiin vain yhden maalin, kun vaasalaiset kärsivät eilen tappion Turussa maalein 0-4. Vieraskentiltä Sport ei ole onnistunut saalistamaan vielä pistettäkään, vaan kaikki 11 pistettä on tullut kotikaukalosta. Kuudesta kotiottelusta joukkue onkin jäänyt vain kertaalleen ilman pisteitä.

SaiPan otteet vieraskaukaloissa on ollut melkoista vuoristorataa, sillä kaikki neljä matkapeliä ovet päättyneet vähintään neljän maalin eroon. Takana on murskavoitot Kouvolasta sekä Turusta, mutta vastapainona karut tappiot Raumalta ja Jyväskylästä.

Myös joukkueiden erikoistilannepelaamiset ovat hieman eri tasolla. SaiPan ylivoima on ollut Liigan tehokkainta, kun joukkue on onnistunut hyödyntämään 26,67 prosenttia ylivoimistaan. Yhteen ylivoimamaaliin on mennyt keskimäärin hieman alle kuusi minuuttia.

Sportin ylivoima on vastaavasti ollut Liigan heikointa. Sport on yllätetty ylivoimalla ollesaan kahdesti, kun taas vaasalaiset ovat tehneet vain yhden ylivoimaosuman. Lukema on surkea, sillä Sport on päässyt pelaamaan ylivoimalla kuitenkin yli 50 minuuttia. Vaasalaiset ovat tosin onnistuneet maalinteossa muutamaan otteeseen heti ylivoiman päätyttyä, joten täysin koko totuutta tilasto ei kerro.

Vaasalaiset lähtevät illan kamppailuun toiseksi viimeiseltä sijalta, kun 11 ottelusta on kertynyt yhtä monta pistettä. Joukkue on ollut pitkälti Jarkko Immosen johtaman ketjun varassa. Immonen on viimeistellyt laitureidensa Charles Bertrandin ja Tuomas Vänttisen kanssa peräti puolet joukkueen 22 maalista.

Kokenut Markkanen on torjunut kaksi nollapeliä putkeen ja vartioi joukkueen maalia myös Vaasassa. Kuva: AOP

Kokenut Markkanen on torjunut kaksi nollapeliä putkeen ja vartioi joukkueen maalia myös Vaasassa. Kuva: AOP

Sport ja SaiPa kohtasivat viime kaudella neljä kertaa, joista lappeenrantalaiset kuittasivat täydet 12 pistettä. Jokainen ottelu päättyi SaiPan vähintään kahden maalin voittoon. Keltamustat lähtevätkin suurena suosikkina myös keskiviikon kohtaamiseen. Sport pelasi eilen vieraspelin Turussa, kun taas SaiPa on saanut levätä lauantaista asti.

Sportia vaivaavat muutamat poissaolot, sillä keskiviikon pelin jättävät väliin Niklas Lucenius, Joona Komulainen sekä eilen loukkaantunut Erik Riska. Loukkaantumisia paikkaamaan on kutsuttu Hermeksestä Felix Westermarck sekä Ville Rajala. SaiPa saa vahvuutensa viime ottelut missanneen Ville Kohon, joten ainoa loukkaantunut on Simo-Pekka Riikola.

Arvio

Kuparisaaressa kohtaavat tänään kaksi eri ääripäiden joukkuetta. Sport oli lappeenrantalaisille mieluisa vastus viime kaudellakin ja voimasuhteet ovat keskiviikkona entistä enemmän keltamustien puolella. SaiPan tiivis puolustus ja tehokas ylivoima takaavat kolme pistettä lappeenrantalaisille. Betsson tarjoaa SaiPan voitolle makoisan kertoimen 2.01.

Kierroksen muut ottelut:

KalPa – KooKoo

Lukko – Blues

Pelicans – Kärpät

Hyppää Liigan kyytiin Ruutu-palvelussa tai Nelonen Pro -kanavilla. Kierros alkaa kello 18.30.

Kansikuva: All Over Press