Liiga-ennakko 2016-2017: KalPalla on kaikki eväät yllätykseen

Faneille.comin liigaennakoissa on vuorossa KalPa, jonka viime kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pelicansin käsittelyssä.

Pekka Virran näköinen ja kokoinen joukkue taisteli itselleen ominaisella tavalla läpi alkukauden loukkaantumisten ja päätyi materiaaliinsa nähden yllättävänkin korkealle. KalPan yksiulotteinen ja vain samaa tahkova pelityyli oli kuitenkin liikaa kuopiolaisille kiekkofaneille, joten katsomokapasiteettia jäi kauden aikana runsaasti käyttämättä.

Alkavaksi kaudeksi penkin taakse on myös ilmestynyt itse Sami Kapanen, jonka kokemuksen tuomaa johtamistaitoa nuori joukkue todella tarvitsee. Ei kuitenkaan tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja, jos toteaa, että KalPa lähtee myös tähän kauteen Virralle ominaisella yhteistyöjääkiekolla, johon tosin olisi hyvä saada variansseja. Jo ihan katsomoviihtyvyyden takia.

Siirrot

SISÄÄN:
Eetu Sopanen, Pelicans
Denis Godla, Hermes
Alexander Ruuttu, Tingsryd AIF
Tommi Jokinen, SaiPa
Ville-Vesa Vainiola, TPS

ULOS:
Jonne Tammela, Peterborough Petes (Kanada)
Patrick Davis, välivuosi
Mikael Ruohomaa, Kärpät
Janne Katosalmi, IPK
Mikko Jokela, Villacher SV (Itävalta)
Aleksi Hämäläinen, IPK
Joona Harjama, Kiekko-Vantaa
Saku Kinnunen, IPK
Sebastian Lauritzen, Timrå IK
Christopher Bengtsson, Tingsryds AIF

Maalivahti- ja puolustusosasto

Osaltaan viime kauden yllättävän hyvää menestystä alleviivaa Eero Kilpeläisen loistoesitykset. Nollapelitilaston toinen sija ja KalPan nostaminen mukaan pudotuspeleihin kertovat Kilpeläisen merkityksestä joukkueelle. Huhut ovat vieneet Eeroa niin Tapparaan kuin ruplaliigaan, mutta ainakin toistaiseksi Kilpeläisen nimi on tiukasti kiinni KalPan rosterissa.

Mielenkiintoa riittää myös Kilpeläisen kirittäjässä Denis Godlassa. Slovakki kaapattiin Kokkolan Hermeksestä, jossa hän jatkoi mestarillisia otteitaan, jotka tulivat jääkiekkokansan tietoisuuteen nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa. Maalivahtiosastolla KalPa ei kalpene muiden rinnalla.

Samaa ei kuitenkaan voida sanoa puolustuksesta, jonka tukijalkoina toimivat kokenut Jussi Timonen, kovassa nousukiidossa olevat Juuso Riikola ja Santeri Lukka sekä lupaava Niko Mikkola.

KalPan alakerrasta puuttuu lihasmassaa jälleen kerran ja se tulee näkymään pitkän kauden aikana. Vielä kun päälle lisätään Antti Halosen loukkaantumishistoria, niin KalPa todella tarvitsee erinomaisten maalivahtiensa tukea puolustustaistossa.

Mutta fakta on se, että Virta tulee jatkamaan yltiöpäistä kiekkokontrollipeliä, ja siihen tämä puolustus sopii erinomaisesti. Alakerta on taas vuoden kokeneempi, joten parempia otteita on taatusti luvassa.

Timonen, Riikola, Lukka ja Joonas Lyytinen ovat parhaimmillaan erinomaisia kiekollisia pelaajia, ja he pystyvät toteuttamaan Virran taktiikkaa paremmin kuin hyvin. Jokainen heistä pystyy myös tekemään tulosta hyökkäyspäässä, joten savolaisissa piilee jälleen erittäin iso potentiaali.

Kovuuttakin saattaa löytyä aiempaa enemmän. Halosen terveenä pysyminen olisi elintärkeää, mutta hänen lisäksi fyysistä osaamista tarjoavat Timonen ja Riikola sekä nuoret Mikkola ja Eetu Sopanen.

Kokonaisuudessaan KalPan alakerran tilanne on parempi kuin vuosi sitten, joten kuopiolaiset pystyvät taatusti taistelemaan jälleen säälipudotuspelipaikasta.

Hyökkäysosasto

Toivottavasti hyökkääjätähti Sami Kapanen osaa taikoa kanin hatustaan, sillä ilman ihmetekoja KalPan hyökkäys ei kestä vertailussa monellekaan liigaseuralle. Ykkössentterin viulua soittaa Jaakko Rissanen, jolta voidaan odottaa paljon. Rissasta säestävät unkarilainen Balasz Sebok ja TPS:stä toukokuussa hankittu Ville-Vesa Vainiola.

KalPan keskushyökkääjien taso ei ole paras mahdollinen, mutta huonoksi sitä ei voi kutsua. Rissanen osoitti viime kaudella ottaneensa isoja steppejä, kun 19 ottelussa syntyi saman verran pisteitä. Nyt jos taitoniekka pysyy terveenä, on KalPalla käsissään erittäin laadukas ykkössentteri. Hän täyttää erinomaisesti Mikael Ruohomaan saappaat.

Sebok puolestaan näytti viime kaudella olevansa valmis Liiga-tason pelaaja. Hän on nopea ja taitava pelimies, jolta voidaan odottaa kelpo tehoja jo tällä kaudella. Vainiola on taas mainettaan parempi pelimies. Hän on kiekkoviisas ja pystyy pelaamaan laadukasta kahden suunnan peliä. Hän sopii kuopiolaisten palettiin kuin nenä päähän.

Laidoilta tulitukea tarjoaa muun muassa Janne Keränen, joka on Kilpeläisen ohella oikeastaan ainoa tähtistatuksen alla pelaava kalpalainen. Hänen lisäkseen Kuopiosta löytyy melko kiitettävästi maalintekovoimaa – ainakin nykypäin resursseihin suhteutettuna.

Kotiin palannut Tommi Jokinen, SaiPa-vuosinaan loistanut Jesse Mankinen, hyvän debyyttikauden pelannut Mikko Nuutinen sekä viimeinkin ehjänä pysynyt Joni Nikko pystyvät lähentelemään 15 maalin kautta per mies.

Lisävoimaa tuovat luottoratsut Sami Mutanen ja Jyri Junnila, joten lähtökohtaisesti kuopiolaisten ei tarvitse hävetä hyökkäysarsenaaliaan. Potentiaali on olemassa, mutta se on eria, lähteekö peli kulkemaan saman tien.

Seuraa heitä

Denis Godla:

On ehdottomasti yksi Liigan viihdyttävimmistä maalivahdeista. Onkin syytä toivoa, että slovakille annetaan reilu mahdollisuus, jotta maksava yleisö pääsisi näkemään todellista taituruutta.

Sami Mutanen:

On kunnossa pysyessään mukavan ”epä-kalpamainen” lisä joukkueen hyökkääjistöön. Ei ehkä tee pisteitä hurjalla tahdilla, mutta repii, raastaa ja taklaa, joten on hyvinkin erottuva osa muuten hivenen harmaata KalPaa.

Faneille.comin arvio: Runkosarjan sija 13

KalPan materiaali on ohkainen, mikä tuottaa taatusti ongelmia. Joukkue taistelee pudotuspelipaikasta tosissaan, mutta suurin kysymys on, onko Virta pystynyt kehittämään peliään tarpeeksi? KalPan nuoret ovat vuoden kokeneempia ja tutumpia pelityylin kanssa, mutta jos sama tahti jatkuu penkin takana, saattavat savolaiset löytää itsensä pudotuspelien ulkopuolelta.