Liiga-ennakko: Kokemus palauttaa TPS:n pudotuspelijoukkueeksi

TPS lähtee tulevaan kauteen rajusti uudistuneena. Joukkueeseen on hankittu paljon laadukkaita pelaajia sekä oman kylän poikia. Muutaman kauden sekoilun jälkeen TPS on jälleen vakavasti otettava nippu.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Turussa juhlittiin Liigan mestaruutta vuonna 2010. TPS:aa on valmentanut viimeisen viiden kauden aikana peräti kahdeksan eri päävalmentajaa. Paras sarjasijoitus on ollut sija 10 kaudelta 2011-12, kun taas muina kausina sijoitus on ollut 13. Kovia kokenut 90-luvun mahtiseura pyrkii kovilla uudistuksilla takaisin pudotuspelijoukkueeksi.

Päävalmentajaksi palkattiin Ari-Pekka Selin, joka valmensi viimeksi KHL-joukkue Barys Astanaa. Selin teki Liigassa aiemmin hienoa työtä pitkään SaiPan parissa ja kauden verran HPK:n käskijänä. Vaikka SaiPa ei selvinnytkään Selinin aikana kertaakaan pudotuspeleihin, niin hänen rakentamien perustuksien hedelmiä korjataan Lappeenranassa vielä tänä päivänäkin. Turussa hänen apuvalmentajanaan toimii Jarno Pikkarainen, joka toimi hetken TPS:n päävalmentajana viime kauden lopussa. Valmennusduon lisäksi penkin takana on joukko TPS-legendoja, kun myös Kimmo Rintanen, Jani Kiviharju sekä Fredrik Norrena kuuluvat valmennusryhmään.

TPS on sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Joukkue on uudistunut todella paljon, joten kokeneiden pelaajien rooli kasvaa entistä enemmän. TPS:n riveissä pelaa tulevalla kaudella peräti 11 yli 30-vuotiasta pelaajaa.

Kokenut puolustus

TPS vastasi yhdestä Liigan mielenkiintoisimmista puolustajahankinnoista, kun joukkue hankki ruotsalaisen Henrik Tallinderin. Lähes 700 ottelua NHL:ssä kiekkoillut Tallinder tuo turkulaisten alakertaan ennen kaikkea rauhallisuutta ja johtajuutta. Fyysinen ja taisteleva puolustaja on myös iso apu myös joukkueen alivoimapelaamiseen.

Uusia puolustuspään hankintoja ovat myös Lukosta saapunut Harri Tikkanen ja Jukureista sarjaporrasta ylöspäin hypännyt Jani Forsström. Kaksikkoa pystytään hyödyntämään monipuolisesti, vaikka varsinaisia erityisvahvuuksia kummaltakaan ei löydy.

Turkulaisten puolustuksen suurin kysymysmerkki on kiekollinen puoli ja erityisesti ylivoimapeli. Petteri Nummelin on ehjänä säilyessään lähes sarjan eliittiä, mutta 42-vuotiaan turkulaisen loukkaantumishistoria on karu eikä mieheltä voida odotta täyttä kautta. TPS:n materiaali on peräpään osalta todella kapea, joten nuorille pelaajille on tiedossa vastuuta tulevalla kaudella.

Tolppien välissä päävastuun kantaa Teemu Lassila, jota ei voi syyttää viime kauden konttaamisesta. Lassila on laadukas maalivahti ja hänestäkin saadaan varmasti vielä enemmän irti astetta tasokkaaman puolustuksen takana. Maalivahtitrion täydentävät Aleksandar Georgijev sekä Lukosta siirtynyt Oskari Setänen. Setänen tosin aloittaa kauden kuukauden lainalla TuTon riveissä.

Perrin johtaa hyökkäystä

1

Eric Perrin nousi Jyväskylässä kulttipelaajan maineeseen. Onnistuuko se Turussa? (AOP)

Mikäli turkulaisten puolustuksesta puuttuu kiekollista taitoa, niin uusien hankintojen myötä hyökkäyksestä sitä löytyy todella paljon. Viimeisen viiden kauden aikana yli 260 pistettä SM-liigassa tehtaillut Eric Perrin oli täydellinen hankinta isoja muutoksia tehneeseen ryhmään. Kiekollisen osaamisen lisäksi Perrin tuo joukkueeseen ison annoksen johtajuutta. Kanadalainen pystyy tarvittaessa kannattalemaan joukkuetta lähes yksin reppuselässään.

Viime kaudella SaiPassa hurjat tehot iskenyt Dave Spina on myös loistava hankinta turkulaisilta. Spinan viime kausi oli tosin hieman kaksijakoinen. Amerikkalainen oli alkukaudella pitelemätön, mutta kun sopimus TPS:aan varmistui, niin asenne ja tekeminen huonontui välittömästi. Pudotuspeleissä joukkueen kultakypärä istuikin pääosin katsomossa.

Joukkueen kapteenina toimii peräti 15 vuoden jälkeen Suomen kentille palaava Tomi Kallio. Seuran oma kasvatti on osoittanut jo harjoitusotteluissa, että luistin liikkuu lähes vanhaan malliin ja syötöt löytävät omille. Kallio pitää varmasti huolen, että jokaisella pelaajalla on asenne kunnossa illasta toiseen.

Setäsen lisäksi Raumalta saapuivat Turusta lähtöisin olevat Jerry Ahtola sekä Jonne Virtanen. Kaksikko tuo hyvin leveyttä joukkueen rosteriin ja varsinkin Ahtolalta sopii odottaa maaleja. Kookas Virtanen on vuosien saatossa muovautunut laadukkaaksi neljännen ketjun sentteriksi.

Kokonaisuudessaan TPS:n hyökkäys on Liigan keskiarvoa laadukkaampi. Kiekollista taitoa ja kokemusta riittää jokaiseen ketjuun. Monet kaupungin omat kasvatit pitävät huolen, että taistelutahto pysyy korkealla myös pimeinä marraskuun iltoina.

Arvio: sija 7

TPS:n joukkue on uudistunut paljon, joten arvioiminen on suhteellisen hankalaa. Selin on laadukas valmentaja, mutta ainakin SaiPassa mies tarvitsi paljon aikaa kiekollisen pelitavan sisäänajamiseen. Turkulaisten riveissä on paljon kokeneita pelaajia ja loukkaantumisherkkiä pelaajia, mutta rosteri ei kestä monen avainpelaajan yhtäaikaista loukkaantumista. TPS:n kausi ei lopu runkosarjaan, mutta suoraa pudotuspelipaikkaa ei irtoa.