Liiga-ennakko: Pudotuspelipaikka on Sportille realismia

Liiga-ennakoissa vuoroon astuu Vaasan Sport, joka on vahvistunut kesän aikana huomattavasti ja taistelee tulevalla kaudella pudotuspelipaikasta.

Viime kaudella Sport ilmoitti tavoiteekseen pudotuspelipaikan, mutta se ei ollut kovin realistinen tavoite, sillä materiaali oli huomattavasti heikompi kuin muilla. Sport oli monella mittarilla Liigan huonoin, mutta joukkue osoitti pysyvänsä mukana. Tänä vuonna vaasalaiset ovat saaneet kiekollista taitoa – mikä viime vuonna puuttui – ja sen vuoksi Sport on noussut kerta heitolla pudotuspelikandidaatiksi.

Sport pelasi viime vuonna varsinaista ajokoirakiekkoa, jossa korostuivat kova luistelu, fyysisyys ja räkämaalit. Joukkueen täytyy jatkaa tällä kaudella samalla linjalla ja varmasti jatkaakin, mutta tällä kertaa mukana on enemmän taitoa.

Viime vuonna Sportin alakerta oli kädetön, mikä näkyi hyökkäyksiinlähdöissä. Alkukaudella joukkueen selvä ykköspakki oli Niko Peltola, mutta hän lähti kesken kauden Jokereihin, joten viimeisinkin alakerran liideri oli poistunut. Sportilla ei myöskään ollut kuin tasan yksi huippuvaarallinen hyökkääjä, Charles Bertrand, ja hänkin kärsin usein kanssapelaajien puutteista. Tällä kaudella Bertrand ei ole enää ainut hyökkäyspään ase ja tämän myötä ranskalaisenkin urakka helpottuu.

Newton taistelee puolustajien pistepörssin kärkipaikoista

Sport saattoi tehdä kesällä Liigan kovimman löydön, kun Vaasaan hankittiin Italian pääsarjasta jenkkipuolustaja Jake Newton. Viime vuonna Newton voitti Italiassa puolustajien pistepörssin hirmutehoin 24+28=52. Saldo on huikea, kun otetaan huomioon, että mies pelasi runkosarjassa vain 39 ottelua. Newton on näyttänyt harjoituskaudella olevansa kovan luokan pelimies ja hän tulee taatusti tekemään kovaa jälkeä Sportin takalinjoilla.

Liigan puolustajien pistepörssin voittoon vaaditaan todennäköisesti 30-35 pistettä, ja tällaisiin lukemiin on Newtonilla kaikki mahdollisuudet.

Newton lisäksi Vaasaan on siirtynyt Peltola ja Aleksi Laakso, jotka ovat molemmat parhaimmillaan loistavia kiekollisia puolustajia. Sport onnistui myös pitämään Mike Brennanin, Mikko Pukan ja Oskari Mannisen, joten kotkapaitojen alakerta näyttää erittäin vahvalta. Pukka ja Brennan hoitavat oman pään hyvin, Newton, Laakso, Peltola ja Manninen hoitavat puolestaan pelinavauksen, joten joukkueen top6-kalusto on lähellä Liigan keskitasoa. Kuusikkoa kirittää vielä huippulupaava Robin Salo, 16, joka saattaa hyvinkin napata paikan pelaavasta kuusikosta.

Tänä vuonna Sportin hyökkäyspeli parantuu jo pelkästään pakkien takia, sillä peliä edistävät syötöt luonnistuvat näiltä kavereilta.

Sen sijaan suurin ongelma saattaa piileä maalivahtiosastolla, jossa vaasalaisilla on kaksi totaalista mysteeriä. Ykkösmaalivahti Mika Järvinen on pelannut aiemmin urallaan hyvällä tasolla Liigassa, mutta viime kaudella hän pelasi loukkaantuneena Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vielä kaksi vuotta sitten Järvinen pelasi upean kauden HPK:ssa ja käväisi Suomen maajoukkueringissä. Toissakaudella hän pelasi KHL:ssä, joten kykyjä löytyy, mutta löytyykä vanha tuttu taso?

Jos Järvinen ei saavuta tasoaan, on Sportilla käsissään iso ongelma, sillä kakkosmaalivahtina toimii Timo Niemi, jonka kokemus Liigasta on olematon. Niemi oli viime vuonna Kajaanin Hokin kakkosmaalivahti ja hän käväisi pelaamassa myös Suomi-sarjaa kasvattajaseuransa Kokkolan Hermeksen riveissä, joten hänen tasonsa tuskin vielä riittää pitkässä juoksussa Liigaan.

Ohut, mutta taitavampi kärki

sport-vaasa-liiga

Charles Bertrand huudatti viime kaudella yleisöä moneen otteeseen. (AOP)

Kuten sanottu, viime vuonna Sportin hyökkäyspelistä vastasi Bertrand. Myös Jarkko Immonen onnistui hyvin ylittämällä 30 pisteen rajapyykin. Tänä vuonna tämä kaksikko nauttii jälleen isosta ruudusta, mutta tällä kertaa taustalla on enemmän tulitukea.

Jo elokuussa joukkueen jättänyt Arturs Gavrus olisi ollut iso palanen Vaasassa, minkä vuoksi menetys oli iso. Joukkueessa on kuitenkin edelleen Immosen ja Bertrandin lisäksi muun muassa Henrik Koivisto, Joonas Komulainen ja Tuomas Vänttinen – eli kolme kelvollista kärkikenttien pelaajaa. Komulainen ja Koivisto yrittävät vielä ottaa seuraavat askeleet urillaan ja nyt heillä on loistavat saumat ottaa ne.

Lisäksi Sport-hyökkäyksestä löytyvät Samuli Kivimäki, Lassi Kokkala, Teemu Tallberg, Ville Leskinen ja Gabriel Spilar. Viisi pelaajaa, joilla on kaikki eväät olla tehokkaita hyökkääjiä.

Haalariosastolla häärivät Erik Riska, Aleksi Rekonen ja Otto Karvinen, joten Vaasassa nähdään tänäkin vuonna taisteleva ja fyysinen hyökkäys, joka on saanut ripauksen taitoa mukaansa.

Vaasassa haaveillaan pudotuspeleistä, mutta tänä vuonna urakka voi olla vielä liian iso. Joukkueessa ei ole kuitenkaan pomminvarmoja kärkipään äijiä, mutta jos esimerkiksi Koivisto ja Komulainen nousevat uudelle tasolle, olisi päävalmentaja Tomek Valtosella mahdollisuudet luoda kaksi tehokasta ketjua. Se voisi olla avain säälipudotuspeleihin.

Arvio:

Vaikka Sport on vahvistunut huomattavasti, on se vieläkin paperilla Liigan pohjasakkaa. Sport taistelee varmasti pudotuspelipaikasta, mutta ei olisi suuri ihme, mikäi joukkue jäisi Liigan toiseksi viimeiseksi KooKoon edelle. Sport parantaa peliään sadan prosentin varmuudella, mutta pudotuspelipaikkaan vaaditaan viiden joukkueen lyöminen sarjataulukossa.

Kiekkokausi alkaa perjantaina 11. syyskuuta. Voit seurata Liigan etenemistä Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.