Liiga-siirrot: HIFK:n kokoonpano huutaa yhtä tekijämiestä

Faneille.com aloittaa Liiga-siirrot-juttusarjan, jossa tarkastellaan Liiga-joukkueiden nykyistä pelaajatilannetta. Millaisia hankintoja joukkueet ovat tehneet, ja millaisia hankintoja pitäisi vielä tehdä? Näihin kysymyksiin saadaan vastaukset juttusarjan aikana, ja ensimmäisessä osiossa tarkastellaan HIFK:n tilannetta.

Lähtijät:

IFK koki viime kauden jälkeen odotettuja menetyksiä, kun esimerkiksi Liigan tähtipakkina häärinyt Miro Heiskanen lähti NHL:ään. Myös maalivahti Kevin Lankisen NHL-siirto oli jokseenkin odotettu. Huippukaksikon lisäksi IFK menetti useampia hyviä pelaajia, kuten Vili Sopasen, Jarkko Malisen, Patrik Carlssonin ja Juha-Pekka Haatajan, joten Helsingissä nähdään isoja muutoksia. Kaiken muun lisäksi IFK menetti kesäkuussa vielä Antti Suomelan, jonka piti olla ensi kaudella seuran ykkössentteri voitettuaan viime kaudella Liigan pistepörssin JYPin paidassa. Suomelankin suunnaksi tuli lopulta Pohjois-Amerikka.

Lähteneet: Jerry Ahtola, Panu Mieho, Patrik Carlsson, Miihkali Teppo, Oliwer Kaski, Juha-Pekka Haataja, Henri Tamminen, Saku Salmela, Juuso Salmi, Jarkko Malinen, Kevin Lankinen, Niklas Bäckström, Vili Sopanen ja Antti Suomela.

Hankinnat:

Jos on IFK:sta lähtenyt kovia pelaajia, niin on pääkaupunkiseudulle tullut laatuakin. Etenkin Tommi Santalan ja Iikka Kangasniemen hankinnat hyökkäykseen olivat oiva näyte nuorelta urheilujohtajalta, Tobias Salmelaiselta. Lisäksi alakertaan tulee uutena muun muassa Johan Motin, joka on Liigaan erinomainen yleispuolustaja. IFK:hon on hankittu myös syvyyttä, kun pakistoon on tullut monikäyttöinen Aleksi Laakso ja hyökkäykseen Juho Keränen, joka on loistava alempien kenttien työmyyrä.

Salmelainen on tehnyt myös satsauksia tulevaisuuteen, kun IFK on kiinnittänyt nuoret lupaukset Markus Ruusun, Eero Teräväisen ja Wiljami Myllylän. Heistä ei ole juuri vielä apua, mutta Salmelainen on osannut katsoa epä-IFK-maiseen tapaan tuleviin vuosiin.

Uudet pelaajat: Wiljami Myllylä, Johan Motin, Aleksi Laakso, Iikka Kangasniemi, Juho Keränen, Tommi Santala, Markus Ruusu ja Eero Teräväinen.

Mitä tarvitaan?

Suomelan lähdön myötä IFK etsii paraikaa uutta ykkössentteriä, ja sitä joukkue todellakin kaipaa, mikäli se haluaa taistella ensi kaudella mestaruudesta. Juhani Tyrväinen ja Tommi Santala muodostavat vahvan sentterikaksikon, mutta IFK:n keskikaista huutaa Suomelan kaltaista taituria, joka näyttelee isoa roolia etenkin ylivoimassa. Salmelainen paljasti MTV Sportin haastattelussa, että seura etsii lähtökohtaisesti kotimaista sentteriä, mutta vaihtoehdot ovat vähäiset. Ainoa varteenotettava vaihtoehto on Teemu Ramstedt, joka katsonee loppukesään asti ulkomailta tulevat tarjoukset.

Uuden sentterin myötä IFK:n hyökkäys olisi kunnossa, mutta alakertaan pitäisi saada vielä leveyttä. Teemu Eronen, Ryan O’Connor, Elias Ulander ja Laakso tuovat tarpeeksi kiekollista taitoa, joten haussa on vahva puolustava puolustaja. IFK tuskin hankkii puolustukseensa ison profiilin pelaajaa, mutta yksi keskitason pakki kelpaisi. Sellainen voisi olla esimerkiksi Ilveksessä viime kaudella pelannut Juuso Pulli. Mikäli joukkue katselee vielä hieman kalliimpia pelaajia, niin pakkiosastoa voisi vahvistaa esimerkiksi Joonas Järvisellä, joka palannee Suomeen, mikäli hän ei saa hyvää sopimusta ulkomaille.

Kansikuva: All Over Press