Liiga-viikon risut ja ruusut: Sport, Kärppien konkarit ja Eero Kilpeläinen

Vauhdikas viikko piti sisällään 20 ottelua Liigassa. Voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua, kun valtaosa kärkipään joukkueista jatkoi mainioita otteitaan, kun taas häntäpäässä näyttää heikommalta. Kurssien olisi muututtava pian tai muuten pudotuspeliviiva uhkaa karata vastustamattoman kauaksi esimerkiksi SaiPan ja Lukon osalta.

Risut

5. Tappara

Tapparan viime aikaisilla otteilla ei yleensä oteta paikkaa viikon risut-listauksesta, sillä joukkueella oli juuri kymmenen ottelun voittoputki. Tapa jolla se tuli päätökseen torstaina Ilvestä vastaan toi kuitenkin paikan tämän viikon listaukseen. Hallitsevan mestarin pelaaminen oli ylimielistä ja joukkue tuhlaili hurjan määrän paikkoja, mitä oli havaittavissa jo useammassa edeltävissä peleissä ja tappio olikin vain ajan kysymys. Aiemmissa otteluissa Tappara pystyi kääntämään ottelut edukseen, joten pisteittä jääminen toimi varmasti hyvänä herätyksenä joukkueelle.

4. Jukurit

Jukureiden kahden ottelun viikko lihotti mikkeliläisten pistesaraketta yhdellä pisteellä, kun tuloksena oli tappio HIFK:lle ja TPS oli parempi voittomaalikillpailun jälkeen. Sarjanousijan tappioputki venähti jo neljään otteluun ja joukkue on valahtanut sarjataulukon kymmenennelle sijalle. Jukurit on kärsinyt viime aikoina tutusta ongelmasta: joukkue on tehnyt edellisessä neljässä ottelussaan vain kolme maalia. Yhteensä mikkeliläiset ovat tehneet kauden aikana vain kaksi maalia enemmän kuin sarjan vähiten maaleja iskenyt Ässät.

3. Lukko

Lukko jatkaa sarjataulukon jumbosijalla vielä vuoden ensimmäisen viikon jälkeenkin. Viikon kolmesta ottelusta saldona oli kaksi pistettä, kun JYP ja Kärpät kuittasivat todella isot pisteet raumalaisten kustannuksella ja lauantain kamppailusta Lukko haki pisteet Turusta. Kahden pisteen voitot eivät hirveästi lämmitä Raumalla, sillä joukkue kaipaa kipeästi varsinaisen peliajan voittoja. Edellisestä kymmenestä ottelustaan Lukko on napannut kolme pistettä vain kertaalleen, joten tahdin on kiristyttävä melkoisesti kevättä kohden. Pudotuspeliviivan yläpuolelle on seitsemän pistettä matkaa, joten vielä toivoa ei ole menetetty Raumallakaan.

2. SaiPa

SaiPan viikko tuotti niin ikään kaksi pistettä, kun joukkue nousi Vaasassa hienosti kahden maalin takaa rinnalle ja ohi. Sen sijaan KalPa ja Kärpät jättivät lappeenrantalaiset tylysti nollille ja joukkue pysyy sarjataulukon hännillä tasapisteissä Lukon kanssa. SaiPa on voittanut edellisestä 19 ottelustaan vain viisi eikä tunnelin päässä ole liiemmin valoa näkyvissä, vaikka Ville Koho onkin osaltaan tuonut ryhtiä pelaamiseen. SaiPalla on silti huomattavia ongelmia maalinteon sekä puolustuksen suhteen, mikä maksaa armottoman paljon voittoja tällä hetkellä.

1. Sport

Sport aloitti vuoden erinomaisesti kuittaamalla voiton Ilveksestä. Sen jälkeen tuloksena oli kuitenkin kaksi tappiota ja tuska palasi jälleen puseroon. Edellisestä 13 pelistään joukkue on voittanut vain kaksi ja Sport on tippunut sarjataulukossa jo pudotuspelisijojen ulkopuolelle, vaikka joukkue majaili syyskaudella pitkään aivan kärkipäässä. Sport on kärsinyt viime aikoina sitkeistä loukkaantumisista, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet otteisiin. Pistemiesten puuttuessa ylivoima on kärsinyt ja kapealla materiaalilla operoiva joukkue on ollut tiukilla kuluttavan pelitavan suhteen. Syöksylasku olisi pysäytettävä pian tai muuten sarjataulukon häntä tulee nopeasti vastaan.

Ruusut

5. Ässät

Ässät lähti alkaneeseen vuoteen neljän ottelun tappioputkessa. Uusi vuosi toi kuitenkin piritysruiskeen Poriin ja patapaidat aloittivat vuoden kukistamalla kotikaukalossaan sekä HIFK:n että Kärpät. Ässät on sarjan vähiten maaleja tehnyt joukkue ja ylivoima on ollut luvattoman heikkoa, joten Andreas Bernardin erinomaiset otteet ovat elintärkeä asia voittojen suhteen. Liigan keskikasti on todella tasainen ja viikon kahden voiton myötä porilaisten unelma suorasta pudotuspelipaikasta näyttää jälleen valoisammalta.

4. HIFK

HIFK:n vuosi käynnistyi kolmannella peräkkäisellä tappiolla, kun Ässät piti pisteet Porissa maalein 2-1. Viikon kahdesta jälkimmäisestä ottelusta helsinkiläiset kuittasivat voitot, kun Jukurit kaatui kotikaukalossa maalein 4-1 ja Kouvolasta irtosi kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen. Porissa helsinkiläisten esitys oli väkinäinen eikä joukkue vaikuttanut taistelevan voitosta oikein missään vaiheessa. Kotiluolassa ilme oli huomattavasti parempi ja monet tärkeistä avainpelaajista saivat kaivattuja onnistumisia, kun muun muassa Arttu Luttinen ja Lennart Petrell iskivät maalit mieheen. HIFK majailee sarjataulukon kuudennella sijalla ja eroa kotietuun oikeuttavaan neljänteen sijaan on viisi pistettä.

3. Kärppien konkarit

Kärpät kuittasi viikon kolmesta ottelustaan kuusi pistettä, kun Ässät oli parempi Porissa, mutta oululaiset nappasivat tärkeät voitot Lukosta ja SaiPasta. Voitot tulivat tarpeeseen, jotta Kärpät pysyy vielä mukana taistelussa paikoista kuuden joukossa. Kokeneet Mika Pyörälä ja Lasse Kukkonen olivat jälleen tälläkin viikolla rautaa. Pyörälä saalisti viikon kolmessa ottelussa pisteet 2+5 ja Kukkonen kartutti pistetiliään tehoin 3+2. Pyörälä on nakuttanut kuluvalla kaudella 37 pistettä, mikä on lähes puolet enemmän kuin joukkueen toiseksi parhaalla pistemiehellä. Kukkonen ja Pyörälä ovat kaksoisjohdossa joukkueen sisäisessä tehotilastossa, kun molempien lukema on yli kymmenen astetta plussan puolella. Ero on melkoinen tilaston toista päätä edustavaan Ilkka Mikkolaan, jonka tehotilasto on 13 astetta pakkasella.

2. JYP

JYP on saanut tällä kaudella paljon kritiikkiä, mutta runkosarjan kestomenestyjä on noussut kaikessa hiljaisuudessa jo pisteen päähän suorasta pudotuspelipaikasta. Viikon ensimmäisessä ottelussaan joukkue jäi nollille, kun Tappara kuittasi pisteet Jyväskylästä. Länsirannikon kiertueelta Jyväskylään matkasi kuitenkin kuusi pistettä, kun JYP kuittasi voitot Sportista ja Lukosta. Jyväskyläläiset ovat voittaneet edellisestä seitsemästä ottelustaan kuusi ja käyrä osoittaa reilusti ylöspäin. Iso kiitos kuuluu erinomaisesti aloittaneelle Michel Miklikille, joka on saalistanut viidessä pelaamassaan ottelussa tehot 5+1.

1. Eero Kilpeläinen, KalPa

Eero Kilpeläinen on pelannut kahden kuukauden loukkaantumisensa jälkeen neljä ottelua ja KalPa on kuitannut näistä yhtä monta voittoa. Joukkueen verkkoon on tehty näissä peleissä yhteensä kolme osumaa ja Kilpeläinen on ollut tolppien erinomainen. Kuluvalla viikolla KalPa haki täydet pistepotit Lappeenrannasta ja Hämeenlinnasta sekä kuittasi jatkoaikavoiton TPS:sta. Kilpeläinen oli maalissa jokaisessa ottelussa ja miehen taakse upposi vain yksi kiekko iltaa kohden. KalPa teki jokaisessa ottelussa vain kaksi maalia, jotka kantoivat lopulta voittoon asti erinomaisen maalivahtipelin myötä. Heikommassa vireessä olevalla maalivahdilla KalPa ei olisi napannut tältä viikolta kolmea voittoa, mutta Liigan kuumin maalivahti antoi siihen mahdollisuuden.

Liiga jatkuu ensi viikolla 21 ottelun voimin, kun pelejä on luvassa tiistaita ja sunnuntaina lukuun ottamatta jokaisena päivänä. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta tai Ruutu+ -palvelusta.

Kansikuva: All Over Press