Reilu viikko jäljellä – Näin käy Liigassa

 

Tapparalla on hyvä meininki, mutta Kärppiä ei saada kiinni (All over press)

Tapparalla on hyvä meininki, mutta Kärppiä ei saada kiinni (All over press)

Jääkiekkoliigan runkosarjaa pelataan enää reilun viikon ajan. Otteluita on jäljellä joukkueesta riippuen kolmesta viiteen, ja monen sijoituksen kohtalo on vielä auki. Ennakoimme ensi viikon torstaina päättyvän runkosarjan loppusijoitukset.

Kärkikolmikko ei muutu

Kärpät johtaa Liigaa yhdeksän pisteen erolla ennen Tapparaa, kun molemmilla on jäljellä neljä ottelua. Tappara voi hyvinkin voittaa kaikki jäljellä olevat ottelunsa, mutta sekään ei tule riittämään pohjoisen pikkupetojen kiinnisaamiseen.

Kärpille riittää neljästä pelistään neljä pistettä ykköstilan varmistamiseen, eikä se tule olemaan Lauri Marjamäen suojateille minkäänlainen ongelma. Tapparan kakkossija on liki yhtä sementoitu, sillä sen ero takaa-ajavaan Lukkoon on kahdeksan pistettä.
Kärpät voittaa, ja Tappara on toinen. Ei olisi millään tavalla yllätys, vaikka nämä perinteikästä seuraa kohtaisivat 11 vuoden tauon jälkeen finaalissa.

Rauman Lukko on saanut pelinsä todella hyviin uomiin. Ennen odottamatonta viime kierroksen odottamatonta TPS-tappiota se voitti 11 edeltävästä ottelustaan peräti kymmenen.

Päävalmentaja Risto Dufvan joukkueita on aina leimannut hyvä puolustuspeli, ja se on nyt raumalaisilla kunnossa. Koko kalenterivuoden 2014 aikana Lukkoa vastaan on tehty yli kolme maalia vain kahdesti. Maalivahti Ryan Zapolski on hyvässä vireessä, mikä sementoi tiiviin alakerran.

Lukko on viisi pistettä edellä takaa-ajajiaan, eli se sijoittuu kolmanneksi.

Tuntuu tylsältä ennustaa, että mikään ei kärjessä muutu, mutta näin siinä vaan käy.

Liigan runkosarjan kolme parasta ovat järjestyksessä 1. Kärpät, 2. Tappara, 3. Lukko

Sitten tulee kimurantimpaa

Jokerit jää arvioissamme viidenneksi, Ässien sijoituksella ei juuri väliä ole (All over press)

Jokerit jää arvioissamme viidenneksi (All over press)

Sitten onkin tiukempaa. JYP ja SaiPa ovat 90 pisteessä, ja niillä on jäljellä viisi ottelua. Blues ja Jokerit ovat 87 pisteessä, mutta vielä kuudentena oleva Blues on pelannut peräti kaksi ottelua enemmän edellä mainitut ja yhden enemmän kuin viivan alla oleva Jokerit. Näiden joukkueiden kanssa on jo tarkasteltava loppuohjelmia.

JYPin vastustajat ovat vieraissa HPK, SaiPa ja HIFK. Kotikaukaloonsa se saa Kärpät ja Bluesin. Näistä helpoin vastus on ilman muuta ensimmäisenä vastaan tuleva HPK. SaiPan kanssa pelatuista neljästä pelistä pisteet ovat menneet SaiPalle 9-3, ja HIFK:n voi odottaa piristyvän päävalmentajavaihdoksen myötä. Pahimmassa tapauksessa hieman käsijarru päällä koko kauden pelannut JYP saattaa joutua pelaamaan sijoituksista viimeisellä kierroksella kaikkensa antavaa Bluesia vastaan. Ohjelma ei ole helppo, JYPille voi ennustaa 3-7 pistettä lisää.

SaiPa isännöi siis JYPiä, mutta myös TPS:aa. Länsirannikolla SaiPa käy ryöstämässä kolme pistettä Ässiltä ja kiusaa Lukkoa loppuun asti. Kevättä kohti nousukuntoisesti jyskyttävä Tappara voi olla sille Hakametsässä liian kova pala. Pisteitä tulee vielä lisää 7-10.

Blues kärsii siitä, että mahdollisuuksia pisteiden keräämiseen on enää kolmen ottelun verran. Maanantainen pakkopullavoitto Ässistä osoitti kuitenkin, että duunarilaumassa on asennetta. Ilves ja JYP kotona sekä KalPa vieraissa kasvattavat pistesaraketta 4-8 pisteellä.

Jokerit ottaa kotonaan kolme pistettä Pelicansilta, ennen kuin kohtaa vieraissa vaikean Tapparan ja jatkaa siitä Poriin voittamaan Ässät. Viimeisellä kierroksella se ottaa kotonaan mittaa panoksetta pelaavasta Kärpistä, eli siitäkin ottelusta on pakon edessä saatavissa voitto. Sarake lihoo 9-10 pisteellä.

Ennustus sijoista 4-7: 4. SaiPa, 5. Jokerit, 6. JYP, 7. Blues

Sääleissä yksi kotietupaikka auki

 

Ässät voivat alkaa keskittymään jo ensi kauteen (All over press)

Ässät voivat alkaa keskittymään jo ensi kauteen (All over press)

Bluesin jäädessä ilman suoraa paikkaa puolivälierissä, on toinen ensimmäisen kierroksen kotietuun oikeuttavista paikoista auki. Ilves, HIFK ja Pelicans ovat kaikki 81 pisteessä, eli kuusi pistettä Bluesia ja Jokereita perässä. Kuuden sakkiin niiden ei voi odottaa nousevan. Ilveksellä ja Pelicansilla on jäljellä viisi ottelua ja HIFK:lla neljä.

Ilveksen ohjelma on TPS kotona, HIFK vieraissa, Blues kotona, Kärpät vieraissa ja Lukko kotona. Kolmen pisteen voittoja Tupsukorville uskaltaa povata vain ensimmäisestä, vaikka irtopisteitä sille saattaa olla tulossa niin Bluesilta, Kärpiltä kuin Lukoltakin riippuen siitä, miten aikaisin viimemainitut varmistavat omat sijoituksensa. Ilvekselle on luvassa lisäpisteitä näistä peleistä kolmesta kahdeksaan.

HIFK lähtee loppukauteen Talviklassikon voiton tuoma hyvä olo puserossaan, ja kun päävalmentaja on vaihtunut Raimo Summasesta Harri Rindelliksi, uskaltaa joukkue muutenkin elää, pelata ja hengittää. HIFK pöllyttää viikon alkajaisiksi KalPan kotonaan, minkä jälkeen kyytiä saa kotona Ilves. Jyväskylän reissu on aina stadilaisille paha, mutta viimeisellä kierroksella panoksetta pelaava HPK saa paisuttaa HIFK:n loppukauden pistesaldon yhdeksään.

Pelicans kohtaa peräti kolme tämän kauden käytännössä lopettanutta joukkuetta, eli KalPan kotonaan ja Ässät ja TPS:n vieraissa. Lahtelaisten ailahtelevat esitykset ovat kuitenkin olleet sellaista luokkaa, että kaikkia kolmea Pelicans ei voita. Vieraissa tällä viikolla kohdattavat Jokerit ja Kärpät ovat liian kovia. Pelicans saakin loppukaudesta 6-7 pistettä ja jättänee Ilveksen taakseen helpomman loppuohjelman turvin.

Ennustus sijoista 8-10: 8. HIFK, 9. Pelicans, 10. Ilves.

Näillä siis mennään: 1. Kärpät, 2. Tappara, 3. Lukko, 4. SaiPa, 5. Jokerit, 6. JYP, 7. Blues, 8. HIFK, 9. Pelicans, 10. Ilves.
Sillä, miten HPK, TPS, Ässät ja KalPa sijoittuvat keskenään ei ole kevään kiekkojännityksen keskellä mitään merkitystä. Senhän Liiga päätti itse.