Liigassa unelmafinaali – joko on tamperelaisten vuoro nostaa Kanada-malja ilmaan?

Liiga-kausi 2014-15 huipentuu hyvin odotetulla tavalla: Kärpät ja Tappara kohtaavat jälleen finaaleissa, mutta tänä vuonna asetemat ovat etukäteen huomattavasti tasaisemmat.

Viime kevät päättyi siihen, että Kärppien Juhamatti Aaltonen iski finaalien seitsemännen ottelun jatkoajalla kiekon Juha Metsolan taakse ja Kärpät julistettiin mestariksi. Erittäin tasaisessa sarjassa koettiin huimia hetkiä alusta loppuun ja samaa on tänäkin vuonna luvassa. Tappara on ollut kahtena viime keväänä finaaleissa häviäjän roolissa ja varsinkin viime vuonna voitto oli enemmän kuin lähellä, kun Olli Palola sai seitsemännessä ottelussa jatkoajalla unelmapaikan, jota hän ei kuitenkaan käyttänyt. Tappara-leirissä on useita pelaajia, jotka ovat olleet kokemassa finaalitappioita, minkä vuoksi joukkueen nälkätila pitäisi olla huipussaan.

Tänä keväänä Kärpät ei saa lepoajassa etua, sillä viime vuonna joukkue sai vetää henkeä tovin ennen finaaleja. Tappara joutui vuosi sitten tahkoamaan jo välierissä seitsemän ottelua, mikä varmasti vaikutti finaalisuorituksiin. Tänä vuonna molemmat joukkueet saivat vain yhden lepopäivän, kun välierissä nähtiin legendaariset ”game seven” -ottelut.

Kärppien tie finaaleihin ei sujunut täysin ongelmitta. Puolivälierissä SaiPaa vastaan ajoittain heikohkosti pelannut oululaisnippu pääsi välieriin 4-1-puolivälierävoitolla. Välierissä JYP antoi Kärpille kovan vastuksen ja keskisuomalaiset voittivat kaikki kotiottelunsa. Kärpät teki myös saman tempun ja kotiedun merkitys tuli karulla tavalla esiin: Kärpät oli kotonaan kaikissa otteluissa vastustajaansa edellä – varsinkin kolmessa vimeisessä Oulun pelissä, joiden maalieroksi tuli lopulta 16-5.

Tulevassa finaalisarjassakin kotiedun merkitys on iso ja Kärppien runkosarjavoitto voi olla hyvinkin jälleen ratkaiseva tekijä. Tapparan pitäisi pystyä ottamaan vähintään yksi voitto Oulussa, mikä vaikuttaa erittäin hankalalta, muttei mahdottomalta. Tappara pystyi pelaamaan välierissä vieraissakin tosipaikan edessä vakuuttavaa kiekkoa ja nappaamaan voiton Raumalta. JYP oli liikaa kotijäänsä varassa – toisin kuin Tappara.

Jos Kärpillä on ollut lieviä ongelmia pelissään, voidaan Tapparasta sanoa samaa. HIFK-sarjassa kirvesrinnat eivät olleet missään nimessä parhaimmillaan ja joukkue menikin sarjan voittoon puhtaasti paremmalla materiaalillaan. Lukko-sarjassa Tappara pelasi heti paremmin, muttei täydellisesti, sillä tamperelaiset päästivät Lukon jo 3-1-johtoon. Tällöin alkoikin kirvesrintojen herääminen tapahtua ja joukkue osoitti henkistå ja fyysistä kovuutta voittamalla kolme viimeisintä vääntöä olemalla Lukkoa selvästi parempi.

Finaalien alla aiemmat pelit eivät kuitenkaan paina enää vaakakupissa. Joukkueet näyttivät runkosarjassa loistavia otteita keskinäisissä otteluissa, jotka menivät Tapparalle hieman yllättäen 3-1. Samanalaista vääntöä on finaalissakin luvassa, ja nyt jos joskus puhutaan erittäin pienistä eroista.

Yksi hyvinkin tärkeä pointti on tuomaripeli: Kärpät-JYP-sarjassa pilli vinkui luvattoman paljon, kun taas Tappara-Lukko-sarjassa katsottiin tilanteita läpi sormien. Mikäli tuomarilinja on armoton ja pienetkin rikkeet otetaan pois, on Tapparalla edessään suuri ongelma, sillä Kärppien ylivoima on juuri tällä hetkellä Tapparan omaa valovuoden edellä.

Materiaalit tasoissa

1

Jussi Tapola on vieläkin totaalinen kysymysmerkki. (AOP)

Kun punnitaan Kärppien ja Tapparan vahvuuksia ja heikkouksia, voidaan huomata joukkueiden tasaisuus. Kumpikaan ei saa todellista etua, joten ainut finaalien merkittävä etu on kotietu. Yksi mielenkiintoisimmista taistelupareista on Kärpät-luotsi Lauri Marjamäki ja Tappara-käskyttäjä Jussi Tapola. Marjamäki on nuoresta iästään huolimatta jo hyvin kokenut valmentaja ja hän oli viime kaudella voittamassa Suomen mestaruutta.

Tapola on päävalmentajana Liigassa puolestaan ensimmäistä kauttaan eikä hänen kautensa ole sujunut ongelmitta. Tapolalla on vaadittu kauden aikana potkuja eikä joukkueen pelistä meinannutkaan tulla syksyllä mitään. Mediassa on myös lietsottu Tapolan ja tiettyjen Tappara-pelaajien välillä olevia ongelmia. Tamperelaiskoutsi on kuitenkin hoitanut hankalat olosuhteet mainiosti, mutta riittääkö keltanokan potku vielä mestarin lyömiseen?

Eroa löytyy lähtäkohtaisesti myös maalivahtiosastolta: Tappara-kassari Metsola on ollut jo pitkään Liigan parhaita maalivahteja ja häneen kirvesrinnat eivät kaadu, vaikka hänelle sattuikin Lukko-sarjassa yksi heikko peli. Metsola on silti Liigan paras maalivahti eikä Kärpät-kaksikko Tomi Karhunen Iiro Tarkki vedä hänelle vertoja. Oululaisten maalivahtitilanne onkin hyvin mielenkiintoinen, sillä Tarkki nappasi SaiPa-sarjassa ykköstorjujan tontin, mutta menetti sen JYP-sarjan loppuhetkillä Karhuselle.

Tarkki suli kuudennessa JYP-ottelussa, milloin Karhunen nousi esiin ja hän sai myös paikan seitsemännen ottelun aloittavana veskarina. Eilissä JYP-ottelussa Karhunen oli hyvä ja kaikki muistavat hänen viime keväänsä, kun hän nousi puskista sankariksi. Karhunen aloittanee finaalipelit, mutta tuleeko hän olemaan parempi kuin toisessa päässä seisova Metsola? Tuskin. Oman mausteensa tuo myös huhu, jonka mukaan Karhunen pelaisi ensi vuonna Tapparassa.

Entäpä joukkueiden puolustukset? Kärppien kannalta on hyvinkin ratkaisevaa Lasse Kukkosen pelikunto. Mikäli konkari tekee paluun peleihin, on oululaisalakerta huomattavasti vahvempi kuin se on nyt. Kärpillä on ollut alakerrassaan heikkoja lenkkejä ja Tapparan pakisto vaikuttaa juuri tällä hetkellä paremmalta kuin pohjoissuomalaisten.

Kärpillä on ollut toki loistavia suoriutujia, kuten Arto Laatikainen ja Markus Nutivaara, mutta esimerkiksi herrat Ryan Glenn ja Dan Spang eivät aiheuta hurraa-huutoja. Tapparalla ei ole ollut yhtään heikkoa lenkkiä alakerrassaan ja joukkueen vahvuus onkin puolustajien tasainen suoriutuminen. Tapparalta on toki puuttunut ylivoimapelistään todellinen viivapelota, sillä Teemu Aalto ei ole pystynyt kantamana hänelle asetettua viittaa, mutta sekään ei ole yksinään hänen vikansa.

Joukkueiden hyökkäysosastot menevät myös käsi kädessä: molemmilta joukkueilta löytyy isoja yksilöitä ja paljon tulivoimaa eikä tässäkään kumpikaan saa todellisya etua. Pudotuspelien pistepörssin top 5 -ryhmässä on neljä kärppä-hyökkääjää, mutta Tapparaa vastaan oululaiset eivät yksinkertaisesti pysty tekemään yhtä paljon maaleja kuin SaiPaa tai JYPiä vastaan.

1

Donskoin panos on iso. (AOP)

Joonas Donskoi, Joonas Kemppainen, Mika Pyörälä ja Esa Pirnes ovat olleet tehokkaita, mutta hekin tarvitsevat nyt enemmän tukea tietyiltä pelaajilta, kuten Ivan Humlilta, Lukas Kasparilta ja Ben Maxwellilta.

Tapparalta löytyy puolestaan Palola, Kristian Kuusela, Pekka Jormakka, Jan-Mikael Järvinen, Antti Erkinjutti, Josh Green, Jukka Peltola ja Jarkko Malinen. Tämä kahdeksikko on järkyttävän kova, minkä vuoksi oululaiset tarvitsevat nyt toden teolla kallispalkkaisilta hyökkääjiltään urotekoja, mikäli he haluavat nostaa kauden päätteeksi Kanada-maljan ilmaan.

Näiden joukkueiden suurin ero on erikoistilannepelaamisessa. Kärppien ylivoima on ollut huikeaa ja varsinkin Donskoin operoima ykkösylivoima saa aikaa tuhoisaa jälkeä. Kärpät-ylivoima on tehtaillut jo 15 maalia tänä keväänä, kun tamperelaisten ylivoima on iskenyt vain viisi maalia. Fakta on kuitenkin se, että Kärpillä on nyt vastassaan parempi alivoima kuin JYP-sarjassa sekä selkeästi parempi maalivahti, joten oululaisten ylivoimankin täytyy keksiä uusia temppuja ollakseen tehokas.

Tapparankin täytyy olla parempi ylivoimalla, mikäli se haluaa päättää hopeaputkensa. Tamperelaisilla on valtava määrä potentiaalia ja taitoa, mutta se ei ole realisoitunut maalien muodossa. Järvinen, Erkinjuntti ja Kuusela ovat loistavia ylivoimapyörittäjiä, Palola ja Jormakka ovat mahtavia viimeistelijöitä sekä Aalto ja Henrik Tömmernes ovat puolestaan hyviä viivapelaajia, joten ylivoiman luulisi tuottavan tulosta.

Ratkaisukohdat:

Erikoistilanteet: Kuten jo sanottu, Kärppien ylivoima on pelottavan kova. Tuomarilinja tulee hyvin pitkälti määrittelemään tämän sarjan kulkua ja Tapparan täytyy elää sen mukana. Turhat jäähyt koituivat JYPin kohtaloksi ja siihen tamperelaisilla ei yksinkertaisesti ole varaa.

Maalivahtipeli: Metsola on mies paikallaan, mutta löytyykö Kärpille omaa ”juhametsolaa”. Karhunen tiedetään hyväksi, mutta hänenkin otteensa ovat ailahdelleet tällä kaudella, joten maalivahtipeli asettaa vielä tässä vaiheessa isoja kysymysmerkkejä ilmoille.

Kotietu: Kärppiä ei ole vielä voitettu pudotuspeleissä Oulussa ja Tapparan täytyy se temppu tehdä vähintäänkin kerran, jos mestaruus on mielessä. Tämä voi jälleen kerran olla erittäin merkittävä tekijä. Jos Kärpät pääsee paljon ylivoimalle, Karhunen pelaa parhaalla tasollaan ja joukkue esittää kotonaan tuttuja otteitaan, ei ole hankala arvata, missä kaupungissa juhlitaan tänä vuonna Suomen mestaruutta.

Seuraa heitä:

Olli Palola ratkaisi ottelun Tapparalle (AOP)

Onko nyt Palolan kevät? (AOP)

Olli Palola, Tappara: Kaksinkertainen maalikuningas on alati vaarallinen eikä hän tarvitse montaa paikkaa iskeäkseen limpun uuniin. Kuinka Kärpät huomioi Palolan, vai huomioiko ollenkaan? Miehen muistissa on viime kevään jatkoaikapaikka, josta olisi pitänyt naulata. Toistamiseen Palola ei epäonnisttu sellaisesta paikasta.

Joonas Donskoi, Kärpät: Maaginen Donskoi on tällä hetkellä Liigan viihdyttävin pelaaja ja hänen käsialansa on Kärppien elinehto. Nuori raahelainen oli ehkä hieman pimennossa JYP-sarjan loppupuolella ja Tapparan täytyykin asettaa erikoisvartiointi Donskoin kentällisen päälle. JYP teki sen parissa viimeisessä ottelussa eikä ”kemppaiset” päässeet yhtä ylivoimaiseen lentoon kuin aiemmin.

Peliaikataulu:

15.4 Kärpät-Tappara

17.4 Tappara-Kärpät

18.4 Kärpät Tappara

20.4 Tappara Kärpät

22.4 Kärpät-Tappara (tarvittaessa)

24. 4. Tappara-Kärpät (tarvittaessa)

25. 4 Kärpät-Tappara (tarvittaessa)

Kaikki finaalisarjan ottelut näet Nelonen Pro -kanavilla ja Ruutu-palvelussa.