Näkökulma: Kärpät on oppinut virheistään – menestyksen metsästykseen puhtaalta pöydältä, mutta maltillisin muutoksin

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liiga-ottelut myös ensi kaudella tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

Eurolla koripallon EM-kotikisoihin aitovieraaksi? Osallistu kilpailuun tästä!

Kärppien viime kautta ei muistella Oulussa varmastikaan erityisen lämpimästi, kun tahmea sesonki tuli päätökseen jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kärpät lähteekin ensi kauteen jälleen puhtaalta pöydältä.

Neljä vuotta sitten Kärppien peräsimessä aloittanut Lauri Marjamäki palautti menestyksen Ouluun. Kaksi mestaruutta ja yksi pronssi kolmeen vuoteen oli loistava suoritus ja Kärpät palasi suunnannäyttäjäksi suomalaiseen kiekkoiluun. Kauden 2015-16 päätteeksi nousukiidossa ollut päävalmentaja lähti uusien haasteiden perässä Leijonien peräsimeen, ja Kärpissä oli edessä uusi aikakausi.

Uuden ajanjakson johtajaksi saapui reilun kauden valmennustöistä sivussa ollut Kai Suikkanen. 58-vuotias päävalmentaja teki jo aikaisessa vaiheessa pitkän sopimuksen Kärppien kanssa, minkä piti taata työskentelyrauha.

Harmaita pilviä alkoi ilmestyä kuitenkin heti pronssimitaleihin päättyneen kauden jälkeen. Valtaosa Kärppien avainpelaajista vaihtoi maisemaa ja oululaiset joutuivat hankkimaan ison liudan uusia pelureita.

Monet hankinnat kuitenkin epäonnistuivat ja Kärppien pelaaminen oli tahmeaa läpi kauden. Suomikiekko.com uutisoi helmikuussa, että Suikkasen rooli valmennuksellisissa asioissa väheni huomattavasti jo kauden aikana. Ei ollutkaan järin suuri yllätys, että Suikkanen sai potkut pudotuspelien avauskierrokselle päättyneen kauden jälkeen.

Nyt Kärpillä on edessään jälleen uusi alku. Päävalmentajaksi astuu Mikko Manner, joka toimi Kärppien apuvalmentajana jo Marjamäen aikana, joten muutoksen ei pitäisi olla niin iso kuin vuosi sitten. Erityisesti kun Manner oli apuvalmentajaksi poikkeuksellisen isossa roolissa jo viime kaudella.

Oululaisten kokoonpano vaihtuu jälleen paljon, mutta muutos ei ole niin iso kuin vuosi sitten. Tuolloin Kärpät menetti menestyksen tärkeimpiä palasia, mutta viime kauden heikkojen esitysten myötä menetykset eivät kirpaise yhtä pahasti. Mika Pyörälän siirtyminen Sveitsiin on tosin iso kolaus oululaisille, sillä kokenut hyökkääjä kannatteli Kärppiä viime kaudella lähes yksin.

Kärpät on kasaamassa mielenkiintoista joukkuetta ensi kaudeksi. Oululaiset ovat vahvistaneet hyökkäyskalustoaan esimerkiksi Jasse Ikosella, Charles Bertrandilla sekä Julius Junttilalla. Kolmikko kuuluu parhaimmillaan jopa Liigan kärkipelaajiin, mutta trioa yhdistää heikot viime kaudet. Kolmikosta jokainen pelasi edellisellä kaudella aikaisempiin vuosiin nähden alakanttiin, joten maisemanvaihdos tuli varmastikin tarpeeseen.

Yksittäisistä pelaajista Kärppien isoin kiinnitys on tullut puolustukseen. Loistokauden Jukureissa pelannut Miika Koivisto tuo oululaisten takalinjoille ison annoksen kiekollisuutta. 26-vuotias pelasi keskimäärin reilut 27 minuuttia ottelua kohden ja takoi 37 tehopistettä, mikä on reilut 40 prosenttia Kärppien viime kauden puolustajien pistemäärästä. Lisäksi kun muun muassa Lasse Kukkonen, Shaun Heshka sekä Jani Hakanpää jatkavat Oulussa, niin Kärpät saa kasaan varsin mainion puolustuksen.

Kukkosen ohella tärkein jatkaja Kärppien joukkueessa on Jussi Rynnäs, joka kuuluu ehdottomasti Liigan maalivahtien kärkeen. 30-vuotias maalivahti oli viime kaudella usein tekemättömän paikan edessä oululaisten heikon puolustuksen takana, mutta pelasti Kärpille silti paljon pisteitä lähes yksin. Mikäli Manner saa hiottua puolustusta edes hieman organisoidummaksi, niin se helpottaa valtavasti myös Rynnäksen taakkaa.

Vuosi sitten Kärpät lähti uuteen aikakauteen todella radikaalein muutoksin, ja jälkiviisaana voisi todeta niiden olleen liian isoja. Mannerin aikakauteen Kärpät lähtee huomattavasti maltillisemmin, vaikka käytännössä uusi aikakausi alkoi osittain jo viime kauden aikana. Tämä helpottaa luonnollisesti valmistautumista alkavaan kauteen.

Myös hankinnat ovat lähtökohtaisesti olleet harkitumpia kuin vuosi sitten. Kärpät tullee vielä vahvistamaan rivejään vielä ennen kauden alkua, sillä varsinkin hyökkäyspäässä on tilaa vielä parille täsmähankinnalle. Mikäli ne osuvat nappiin, niin oululaiset palannee ensi kaudella tutummille sijoille sarjataulukossa.

Kansikuva: All Over Press