SaiPa on saanut junan jälleen raiteilleen – puolustus Liigan ehdotonta eliittiä

SaiPan kausi on ollut toistaiseksi mainio. Lappeenrantalaisilla oli syksyn lopulla heikompi jakso, sillä Keltamustat voittivat kahdeksasta peräkkäisestä ottelustaan ainoastaan yhden. Kurssi on kuitenkin kääntynyt ja SaiPa on voittanut edellisestä kymmenestä ottelustaan peräti kahdeksan.

Lappeenrantalaiset ovatkin kymmenen ottelun kuntopuntarin kärkisijalla. SaiPa on päästänyt näissä otteluissa ylivoimaisesti vähiten maaleja, sillä joukkueen verkko on heilunut vain 16 kertaa. Toiseksi pienin lukema on Kärppien 22 päästettyä maalia. SaiPa on myös oululaisten jälkeen jakson toiseksi tehokkain joukkue 33 täysosuman myötä. Lappeenrantalaiset ovat nousseet hyvien otteiden johdosta jo sarjataulukon kolmannelle paikalle.

Suuri tekijä on ollut Jussi Markkasen pysyminen kunnossa. Veteraanivahti kuuluu edelleen sarjan parhaimpiin torjujiin ja antaa SaiPalle mahdollisuuden taistella voitosta ilta toisensa jälkeen. Jani Niemisen kausi on ollut todella epätasainen eikä mies ole torjunut marraskuun jälkeen kuin yhdessä ottelussa, kun SaiPa haki joulukuun lopulla voiton Porista lukemin 5–2. Kyseessä oli Niemisen kauden 13. ottelu ja vasta neljäs kerta, kun torjuntaprosentti oli yli 90. Markkanen kantaakin edelleen 40-vuotiaana päävastuun torjuntatöistä.

SaiPa on löytänyt myös todella kovan kuusikon puolustukseen. Jokainen puolustajista pelaa omilla vahvuuksillaan ja on roolitettu hyvin.

Sam Lofquist kuuluu sarjan parhaimpiin kiekollisiin puolustajiin ja on lappeenrantalaisten todellinen täsmäase erityisesti ylivoimalla. 25-vuotiaalla puolustajalla on ajoittain hieman vaikeuksia omassa päässä, mutta mies paikkaa ne loistamalla hyökkäyspäässä.

Myös Kalle Maalahden vahvuudet löytyvät hyökkäyspäästä. Loistavalla pelisilmällä operoiva 24-vuotias Maalahti on jo tuplannut edellisen kauden piste-ennätyksensä. SaiPan oma kasvatti on saalistanut tällä kaudella tehot 1+15. Myös Lasse Lappalainen on nostanut tasoaan huomattavasti toisella liigakaudellaan. Viime kaudeksi Kouvolasta Lappeenrantaan siirtynyt Lappalainen on jo lähes triplannut viime kauden piste-ennätyksensä, kun tällä kaudella on syntynyt tehot 5+8.

SaiPan puolustuksesta löytyy myös kovia oman pään luutia. Johan Larsson ja Brett Carson hoitavat omat roolinsa erinomaisesti. Miehet eivät loista otsikoissa, mutta Keltamustien kannattajat voivat olla rauhassa kaksikon ollessa kentällä. Carsonin teholukema on komeasti 14 astetta plussan puolella, kun taas Larssonin vastaava lukema on +12.

Lappeenrantalaisten puolustuksen täydentävät Simon Backman ja Per Savilahti-Nagander. Backman hoitaa oman roolinsa tunnollisesti ja taistelee jokaisesta kiekosta urhollisesti. Savilahti-Nagander palasi 1,5 kauden jälkeen Lappeenrantaan ja hakee vielä vähän omaa rooliaan. Hänestä tulee olemaan SaiPalle runsaasti iloa varsinkin keväällä.

Perjantaina SaiPan puolustus joutuu kovan testin eteen, kun vastaan asettuu sarjan eniten maaleja tehnyt joukkue eli Kärpät. Oululaisillakin oli pieni heikompi jakso syyskauden lopulla, mutta joukkue on raivannut tiensä odotetusti sarjataulukon piikkipaikalle.

Kärpät ei ole nyt voittanut varsinaisella peliajalla kolmeen otteluun. Joukkue hävisi yllättäen KooKoolle vieraissa ja oli ongelmissa Ilveksenkin kanssa, mutta onnistui raapimaan voiton voittomaalikilpailun jälkeen. Perjantaina haaste on astetta suurempi, kun Kärpät kohtaa sarjan kuumimman joukkueen.

Arvio:

Kärpät on ollut viime aikoina SaiPaa vastaan niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa, sillä viidestä edellisestä kohtaamisesta peräti neljä on päättynyt oululaisten voittoon. Kärpät ei tosin todennäköisesti saa Nuorten Leijonien mukana olleita Jesse Puljujärveä, Sebastian Ahoa ja Antti Kalapudasta mukaan.

SaiPalla on ollut hieman yllättäen ongelmia kotikaukalossaan. Keltamustat olivat syyskaudella nimenomaan vahva kotijoukkue, mutta lappeenrantalaiset ovat voittaneet edellisestä viidestä kotiottelustaan ainoastaan kaksi. Sen sijaan vieraista joukkue on napannut kuusi voittoa putkeen.

Otteluun lähdetään tasaisista lähtökohdista, kuten Betssonin antamat kertoimet osoittavat. Molemmille joukkueille tarjotaan voiton kertoimeksi 2,45. SaiPa lähtee otteluun kuitenkin ihan hienoisena ennakkosuosikkina erinomaisen vireensä myötä.

Perjantain muut ottelut:

  1. JYP – KooKoo
  2. Lukko – Ilves
  3. TPS – KalPa
  4. Ässät – HIFK

Kierros alkaa kello 18.30. Voit seurata otteluja tuttuun tapaan Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu -palvelussa

Kansikuva: All Over Press