Tampereen paikallispelissä valtavat panokset – kumman kurssi kääntyy nousuun?

Kauden kolmanteen Tampereen paikallisotteluun lähdetään mielenkiintoisista asetelmista. Molempien joukkueiden käyrä osoittaa jyrkästi alaspäin ja ottelulla onkin suuri merkitys jatkon kannalta.

Sekä Tappara että Ilves ovat kuitanneet yhdet voitot aikaisemmista kohtaamisista, joten toinen ottaa ainakin hetkeksi haltuun kaupungin ykkösjoukkueen aseman. Molemmat joukkueet lähtevät otteluun haastavista asetelmista, joten paikallisottelu olisi erinomainen paikka kääntää kurssi.

Keskiviikon kotijoukkue Tappara ei ole napannut edellisestä kahdeksasta ottelusta kertaakaan kolmea pistettä. Se on kärkisijoista taistelevalle joukkueelle pitkä aika. Näistä otteluista tosin viisi on venynyt jatkoajalle, joista tamperelaiset ovat vottaneet kolme.

Tappara palaa viiden ottelun vieraskiertueen jälkeen Hakametsään. Naisten salibandyn MM-kisat pakottivat molemmat Tampereen joukkueista hetkeksi aikaan evakkoon. Tappara onkin ollut kotonaan kovassa iskussa. 14 kotiottelustaan joukkue on jäänyt pisteittä vain kahdesti.

Tappara kärsii pahoista poissaoloista. Kristian Kuusela, Jani Lajunen sekä Patrik Laine ovat maajoukkueiden mukana. Loukkaantuneena on puolestaan Veli-Matti Savinainen. Nelikosta jokainen on Tapparan seitsemän parhaan pistemiehen joukossa.

Kirvesrintojen maalilla aloittaa hieman yllättäen Dominic Hrachovina, joka on pelannut kuluvalla kaudella vain kuudessa ottelussa. Täysiä 60-minuuttisia on kertynyt vain neljä, joista kolmesta on irronnut voitto. Tapparan valmennusjohto yrittäneekin valinnalla herätellä joukkuetta, sillä Tomi Karhunen on pystynyt torjumaan kolmen pisteen voiton vain kertaalleen joulu- ja marraskuun aikana.

Jos Tapparan kurssi on osoittanut lievästi alakanttiin, niin Ilveksellä meno on ollut varsinaista vapaapudotusta.

Tuomas Tuokkolan suojatit aloittivat kauden erinomaisesti ja joukkue voitti yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan peräti seitsemän. Tämän jälkeen 21 ottelusta on kertynyt vain viisi voittoa. Tappioiden myötä Ilves on valahtanut sarjataulukossa kolmanneksi viimeiseksi. Blues on tosin pykälää alempana tasapisteissä, mutta ottelun vähemmän pelanneena. Keskiviikon paikallistaistoon Ilves lähtee kuuden ottelun tappioputkessa.

Ilves on päästänyt sarjan neljänneksi vähiten maaleja. Ongelmaksi onkin muodostunut maalinteko ja tiukat ottelut kääntyvät lähes järjestään vastustajien eduksi. Ilves on tehnyt sarjan kolmanneksi vähiten maaleja.

Ilveksen kokoonpano on varsin rajallinen ja viime aikoina sitä on rasittanut entisestään lukuisat loukkaantumiset. Keskiviikkona sivussa ovat muun muassa joukkueen paras pistemies Markku Flinck, Teemu Rautiainen, Jyri Niemi, Sami Sandell, Jarkko Näppilä sekä edellisestä paikallisottelusta saamaansa pelikieltoa sovittava Antti Tyrväinen.

Kauden kolmannessa paikallisottelussa on valtavat panokset. Molempien joukkueiden otteissa on ollut viime aikoina paljon parannettavaa, joten makea voitto paikallistaistosta vapauttaisi varmasti joukkueen ilmapiiriä ennen joulutaukoa.

Arvio

Tampereen paikallisotteluissa kotietu on minimaalinen. Molemmat joukkueet lähtevät otteluun haastavista lähtökohdista, joten ottelussa on erittäin suuret panokset. Tämä tulee näkymään varovaisena oman pään pelinä ja maalijuhlia ei ole syytä odottaa.

Tappara lähtee otteluun suosikkina. Pahoista poissaoloista huolimatta joukkueen kokoonpano on pykälän verran paikallisvastustajaansa parempi. Paluu tuttuun kotikaukaloon palauttaa Tapparan jälleen kolmen pisteen makuun. Betsson tarjoaakin Tapparan voitolle maistuvan kertoimen 2,15.

Kierroksen muut ottelut

Blues – Ässät

HPK – TPS

Pelicans – Lukko

SaiPa – Sport

Kierros alkaa kello 18.30. Voit seurata otteluja tuttuun tapaan Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu -palvelussa.

Kansikuva: All Over Press