Analyysi: Ensi kesän siirtomarkkinoille vaarassa valua yllättävän kovia vapaita agentteja

Viaplay LogoVoit seurata NHL:n kattavasti Viaplay -palvelun kautta

KHL-kausi käynnissä: Nappaa 10€ ilmaisrahaa helposti talteen!

Viime heinäkuussa New York Islandersin entinen kapteeni John Tavares sai ihmiset ällistymään, kun hän vuoden odottelun jälkeen pääsi karkaamaan vapaana agenttina ilmaiseksi Toronto Maple Leafsin joukkueeseen. Jo lähes kymmenen kauden ajan Islandersissa pelannut huippusentteri oli toissakesästä asti vältellyt kaikin tavoin sopimuspuheita, ja ilmoittikin medialle vain haluavansa keskittyä jääkiekon pelaamiseen Islandersin joukkueessa, mikä oli muodostunut hänelle ikään kuin toiseksi perheeksi. Vuosi vierähti Islanders-faneilla pelonsekaisin tuntein. Kun menestystä ei tullut, eikä Tavaresille tärkeän uuden jäähallin rakennustöiden etenemisestä päästy ymmärrykseen, päätti valtavan vaihtoarvon omannut Tavares karata vapaana agenttina ilmaiseksi lapsuutensa suosikkitiimiin Toronto Maple Leafsiin.

Heti siirtymän jälkeen moni kyseenalaisti Islandersin johdon ammattimaisuutta, ja heidän ratkaisumahdollisuuksiaan kyseisessä tilanteessa. Olisiko Tavaresin voinut kovemmalla hinnalla saada usutettua sopimukseen? Tai olisiko hänet voitu mahdollisesti kaupata pois?

Tavaresin tietämys rahallisesta arvostaan kertoo siitä, ettei sopimuksen hinnan nostaminen olisi todennäköisesti tehnyt häneen vaikutusta. Tällöin ainut mahdollisuus saada korvauksia Tavaresista olisi ollut hänen kauppaamisensa pois, todennäköisesti alle kolmasosalla siitä mitä hänestä todellisuudessa olisi vielä edeltävänä vuotena saanut.

Islandersin kanssa hyvin samanlaisessa tilanteessa oli myös Carolina Hurricanes. Kun joukkue ei päässyt yhteisymmärrykseen laatupelaaja Jeff Skinnerin kanssa, päätti se riskittömästi vain kaupata pois ensikaudella viimeistä sopimusvuottaan pelaavan Skinnerin Buffaloon. Sabresin Skinneristä maksama näennäisesti hyvin vähäinen korvaus onkin synnyttänyt kysymyksiä muista samassa tilanteessa olevista tähtihyökkääjistä, jotka siirtyvät pelaamaan sopimuksensa viimeistä vuotta ilman solmittua jatkosopimusta. Erityisesti faneja tämä asia kiinnostaa, sillä pakkomyynnissä olevia pelaajia saattaa kevään siirtorajalla saada aivan hävyttömän halvalla. Kun asiaa tutkii vielä vähän tarkemmin, käy ilmi, että ensikaudella NHL:ssä pelaa yllättävänkin monta kovatasoista avainpelaajaa ilman solmittua jatkospimusta.

Katsaus vuoden 2019 parhaimpiin rajoittamattomiin pelaajiin.

Seuraava listaus sisältää ensikauden palkan mukaan järjestyksessä kymmenen arvokkainta rajoittamatonta pelaajaa, sekä pienen yhteenvedon kustakin. Aluksi maininta listasta ylijääneistä tasokkaista pelaajista.

”Honorable mentions”

Eric Staal (MIN) – $3.5M

Jake Gardiner (TOR) – $4.0M

Cam Talbot (EDM) – $4.2M

Mats Zuccarello (NYR) – $4.5M

Wayne Simmonds (PHI) – $5.0M

Anders Lee (NYI) – $5.0M

Max Pacioretty (MTL) – $5.0M

Gustav Nyqvist (DET) – $5.5M

Vain 3.5 miljoonan palkalla Minnesotaan toissa vuonna siirtyneen Eric Staalin uran oletettiin jo lähteneen laskuun, kunnes hän viimekaudella ylitti kaikkien odotukset. 33-vuotias hyökkääjä takoi huimat 42 maalia ja 76 pistettä, mikä myös saavutti Staalille Wildin sisäisen pistepörssin ykkössijan. Kuva: Getty Images

Kymmenen suuripalkkaisinta viimeiselle sopimusvuodelleen siirtyvää rajoittamatonta pelaajaa:

Jordan Eberle (NYI) – $6.0M

Toissakesänä Edmontonista Ryan Strome -kaupassa Islandersiin siirtynyt Jordan Eberle pelaa nyt sopimuksensa viimeistä vuotta. Viimekaudella 25-maalia ja miltei 60 pistettä takonut oikealta ampuva 28-vuotias Eberle oli valtaisa etu vuoden tulokas Matthew Barzalin rinnalla. Vaikka Eberlen halusta jatkaa Islandersissa ei ole tarkemmin uutisoitu, on todennäköistä, että Tavaresin jälkeen jättäneen joukkueen tie ensikaudella voi jäädä lyhyeksi. Koska Eberlen mahdollinen halu jättää joukkue ei ole missään kohtaa kesää noussut kuitenkaan sen isommin esille, on vaikea nähdä hänen tekevän vielä maisemanvaihdosta. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Kun viimekaudella ykköskentässä Tavaresin vierellä 60-pistettä tehneen seurakaveri Anders Leen sopimus on myös katkolla, on sanomattakin selvää, että myös hänen ratkaisullaan on Eberlen päätöksentekoon vaikutus. Vaikka kesän aikana päivitetty valmennuspuoli on tikissään, on Torontosta saapuneella GM Lou Lamoriellolla nyt paljon joukkueen tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä tehtävänä.

Jeff Skinner (BUF) – $6.0M

Vasta Carolinasta Buffaloon kaupan mukana siirtyneen 26-vuotiaan laitahyökkääjän sopimus on jo ensikaudella katkolla. Skinnerin sopimus olikin juuri syy sille, miksi Buffalo hänet niin halvalla sai. Vaikka Sabresin kausi ei Skinnerin ja joukkueen nuorten pelaajien avulla menisi niin kuin oletettua on, ei Skinner ole todennäköisemmin Buffalosta minnekään liikkumassa. Skinner ilmoittikin kaupan jälkeen Buffalon olleen aina hänen suosikkinsa pelikaupungeista. Yhtäkkinen jatkosopimuksen hylkääminen ei siis tulisi hänelle ainakaan ensimmäisenä mieleen. Sen sijaan että Skinner ottaisi koko liigan täydeltä vihaisia faneja kimppuunsa, tulee hän erittäin paljon todennäköisemmin solmimaan Sabresin kanssa pitkän jatkosopimuksen tulevan kauden aikana.

Joe Pavelski (SJS) – $6.0M

Seitsemänneltä varauskierrokselta tähdeksi noussut Joe Pavelski on edelleen yksi liigan arvostetummista kapteeneista. Vaikka eläkeikäänsä lähestyvällä 34-vuotiaalla Pavelskilla olisi mahdollisuus viettää viimeiset vuotensa uudessa kaupungissa, ei tämä Pavelskin kohdalla tule todennäköisesti tapahtumaan. Sen lisäksi että Pavelski on joukkueensa kapteeni, valmistautuu San Jose nyt viimeiseen pinnistykseen veteraanijoukkueellaan. Pavelskin mahdollisesti muutaman kauden pituinen jatkosopimus Sharksin kanssa on siis sen verran todennäköinen, että Pavelskin eläköityminenkin tässä kohtaa olisi hänelle uuteen seuraan siirtymistä todennäköisempi ratkaisu.

Artemi Panarin (CBJ)  – $6.0M

Tasan kuuden miljoonan palkalla pelaavista agenteista Columbuksen Artemi Panarinin siirto on todennäköisin. Toissakesänä Chicagosta Columbukseen siirtynyt oikealta ampuva Panarin teki viimekaudella 27 maalia, ja yhteensä 82 pistettä. Myös pudotuspeleissä Panarin oli lennossa pistein 2+5=7, kun Columbuksen ahdingon alle joutunut Washington Capitals etenikin aina Stanley Cup mestaruuteen saakka. Sopimuksen umpeutumisen häämöttäessä jo ensi kauden jälkeen, myös Panarinin halu jatkaa Ohiossa on muuttunut. Kesän aikana Panarin ilmoitti Columbuksen GM Jarmo Kekäläiselle aikarajan hänen jatkosopimuksen solmimiseen, ja syyskuulle osuneen rajan lähestyessä on Panarinin listaus hänelle itselleen mieluisista siirtymäpaikoista ilmestynyt. Listan todenperäisyyden hänen agenttinsa kuitenkin kiisti. On joka tapauksessa selvää, että Rangersin, Islandersin, Kingsin, Lightningin, Panthersin ja Starsin sisältäneen huhulistan joukkueet voisivat kertoa Panarinin suuremmasta mielenkiinnosta asumispaikkaan ja rahaan, kuin itse joukkueen menestymiseen. Jos Columbus haluaa Panarinista vielä korvauksia saada, voi tilanteen viimeaikaisen eskaloitumisen myötä hänen siirtonsa tapahtua hetkenä minä hyvänsä.

Varaamattomana pelaajana Chicago Blackhawksin kanssa vuonna 2015 sopimuksen tehnyt Artemi Panarin voitti parhaan tulokkaan palkinnon kaudella 2015-2016, ollessaan 24-vuotias. Kolmen NHL-kauden aikana tehoja on syntynyt lähes piste per peli tahdilla. Kuva: Getty Images

Sergei Boborovski (CBJ) – $6.2M

Panarin ei ole Columbuksen ainut huoli, sillä myös toissakaudella NHL:n parhaimmaksi maalivahdiksi valittu 29-vuotias Sergei Bobrovski pelaa viimeistä kautta sopimuksestaan. Kun kahdelle noin 6 miljoonaa kaudessa tienaavalle pelaajalle pitäisi antaa palkankorotus, voi tämä olla vaikea toteuttaa vain 5.5 miljoonan ylimääräisellä tilalla. Varsinkin kun myös joukkueen erittäin lupaavan puolustajan Zach Werenskin tulokassopimus on katkolla, ja hän tulee vaatimaan Columbukselta ainakin viiden miljoonaan kausipalkkaa.

Columbuksen vaikeaa tilannetta onkin pohdittu paljon joukkueen ulkopuolelta, ja järkeviä ratkaisuja on kehitelty monenlaisia. Ehkäpä vain niukasti Washingtonille hävinneen Columbuksen olisikin järkevintä lähteä tulevaan kauteen tavoittelemaan Stanley Cupia nykyisellä kokoonpanolla, mahdollisesti myös keväällä vahvistuksia tehden. Tämä tosin tarkoittaisi sitä, että kauden päätyttyä sekä Bobrvoski että Panarin saisivat päättää itse tulevaisuudestaan, jolloin Columbus ei saisi heistä mitään korvauksia. Tässä tapauksessa Columbus saattaisi esimerkiksi siirtoa tavoittelevan Panarinin poistuessa saada tarpeeksi tilaa sekä Bobrovskin että Werenskin sopimuksiin.

Koska Columbukselta löytyy jo NHL:ssä kahden kauden ajan pelejä pelannut nuori maalivahti Joonas Korpisalo, ei Bobrovskista luopuminen olisi kuitenkaan välttämättä hassumpi idea. Tämä tosin synnyttää riskejä, sillä Bobrovskin tasoista, jopa tämän hetken parasta maalivahtia on vaikea korvata kenelläkään muulla. Ensi kevään siirtoraja voi siis tarkoittaa Columbukselle vain kahta asiaa. Joko joukkueen avainpelaajien Bobrovskin ja Panarinin kauppaamista vaihdossa nuoriin lupauksiin, tai joukkueen vahvistamista syvää pudotuspelitaivalta varten. Ensimmäinen ratkaisu tietää varmaa korvausta. Jälkimmäinen taas kahden eliittipelaajan mahdollista menetystä ilman minkäänlaista vastinetta.

Matt Duchene (OTT) – $6.5M

Ottawan jatkuva epäonnistumisten sarja ei näytä saavan päätöstään, kun viime marraskuussa tapahtuneen Matt Duchene -kaupan aikaan saamat tuhot ovat edelleen käynnissä. Jo useamman vuoden ajan Coloradosta siirtoa vaatinut 27-vuotias keskushyökkääjä Duchene sai viimein toiveensa läpi, kun marraskuussa Colorado hänet Ottawaan kauppasi kuuluisaksi nousseessa kolmen joukkueen siirrossa, missä mukana oli myös Nashville Predators. Ottawan osuus kaupassa oli siirtää joukkueen sentteri Kyle Turris Nashvilleen, antaa oman osuutensa Duchenesta Coloradolle, samalla paikaten Turrisin tuoman kolon Duchenella. Totta puhuen kaupan ideana oli siis korvata Turris, joka ei ollut mieltynyt saamaansa sopimustarjoukseen. Duchenen oli tarkoitus pelata edeltävänä keväänä konferenssifinaaliin yltäneen Ottawan top-6 keskushyökkääjänä, kun joukkueen oli määrä lähteä tavoittelemaan Stanley Cupia.

Ottawan tilanne ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin piti, ja sen lisäksi että joukkue maksoi Duchenesta aivan röyhkeän kovaa ylihintaa, on Ottawa nyt myös menettämässä koko pelaajan. Johtuen Ottawassa Erik Karlssoniin keskittyvästä sekasorrosta, ei Duchenen nimi ole kesän aikana noussut esille. Tiedostaen kuitenkin Duchenen halun pelata voittavassa joukkueessa, on häntä vaikea nähdä Ottawan paidassa ensikautta pitempään. Ellei kauppa tapahdu kauden aikana, tulee Duchene kävelemään Ottawan ovista ulos tyhjin käsin ja uusia onnistumisia etsien. Ottawalle tilanne on todella hankala, eikä ensikauden huonoimmaksi arvioitua joukkuetta auta varsinkaan tieto siitä, että he joutuvat lähtemään kauteen ilman tulevan kesän ykköskierroksen varausta, jonka he yhtenä palasena Coloradolle vaihdossa Ducheneen heittivät.

Tyler Seguin (DAL) – $6.5M

Listan tuorein nimi on Dallasin 26-vuotias ykkössentteri Tyler Seguin, joka vasta viimepäivinä ilmoitti keskustelleensa vain hyvin vähän mahdollisesta jatkosopimuksesta joukkueensa kanssa. Tähän hän on myös itse melko pettynyt. Miro Heiskasella ja Valeri Nitšuškinilla tulevalle kaudella vahvistuvan Dallasin odotetaan taistelevan pudotuspelipaikasta kovatasoisessa keskisessä divisioonassa, jolloin myös Seguinin odotetaan olevan iso osa joukkuetta. Seguinin sopimuksessa olevan muunnetun ehdon mukaan Dallas pystyy kauppaamaan Seguinin vain tiettyyn joukkueeseen, jos se löytyy Seguinin täyttämältä viidentoista joukkueen siirtolistalta. Seguin ei tätä listaa ole kuitenkaan täyttänyt, ja tulevan kauden jälkeen todennäköisesti lähes yli 15 miljoonan palkkatilalla siirtomarkkinoille etenevällä Dallasilla ei pitäisi olla ongelmia solmia Seguinia jatkosopimukseen. Varsinkin kun Seguin on itse kiinnostunut jatkamaan Dallasissa. Kuten olemme kuitenkin nähneet, kun tähtipelaaja on kauden päättyessä ilman jatkosopimusta, mitä vaan voi tapahtua.

Pekka Rinne (NSH) – $7.0M

Viimekauden parhaimmaksi maalivahdiksi palkitun 35-vuotiaan Pekka Rinteen sopimus on myös katkolla. Vuoden 2004 kahdeksannelta kierrokselta NHL:ään ponnistanut Rinne on noussut vuosien myötä yhdeksi NHL:n parhaimmista maalivahdeista, ja on jo yli kymmenen vuoden NHL-kokemuksen aikana saanut kovan arvostuksen Nashvillen organisaatiolta. Vaikka Rinteen takana kovasti puskeva Juuse Saros tulee todennäköisesti ottamaan Nashvillen ykkösmaalivahdin paikana tulevien vuosien aikana, on vaikea nähdä kulttipelaaja Rinteen siirtyvän minnekään. Sen lisäksi että Predators on viimeisten vuosien ajan pystynyt tekemään erinomaisia palkanleikkauksia avainpelaajilleen, on joukkueen palkkakatossa edelleen hyvin tilaa jatkaa Rinteen sopimusta hänen eläkeikäänsä saakka.

Mark Stone (OTT) – $7.35M

Noin kuukausi sitten Ottawan rajoitettu agentti Mark Stone solmi vain vuoden pituisen sopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa. Vaikka Senatorsin tulevaisuus näyttää synkältä, voi 26-vuotiasta Stonea pitää jopa pelaajana, joka pystyisi jäämään joukkueeseen muiden lähtiessä. Johtohahmona tunnettu laitahyökkääjä olikin yksi viimekauden Senatorsin ainoista valopilkuista, kun hän kykeni loukkaantumisistaan huolimatta pelaamaan kauden 58 otteluaan yli piste per peli tahdilla.

Koska Stonen jatkosopimuksen solmiminen venyi aina elokuun palkansovittelu-ajanjaksolle saakka, kertoo tämä näiden kahden osapuolen erimielisyydestä palkan suuruutta kohtaan. Vaikka Stonen sopimus ei tämän päivän NHL:ssä ole joukkueen ykköshyökkääjältä aivan valtava summa, olisi hänen tasoisensa pelaaja todennäköisemmin pyytänyt pienempää sopimusta toisesta joukkueesta. Stonen vuoden pituinen sopimus kattaa todellakin vain tulevan kauden, jonka jälkeen Stone voi itse päättää tulevaisuudestaan. Ottaen huomioon Ottawan tilanteen uudelleenrakennusjoukkueena, voisi joukkueelle paras ratkaisu olla Stonen kauppaaminen, mikä toisi vaihdossa seuraan lisää nuoria palasia. Tähän kuitenkin liittyy Ottawan osalta huolia. Sen lisäksi, että Ottawa saa Stonen vuoden sopimuksesta johtuen hänen todelliseen arvoonsa suhtautettuna paljon pienemmän korvauksen, on kaupalle halukasta joukkuetta Stonen ison palkan takia vaikea löytää. Etenkin kun vaarana olisi vielä hänen menettäminen heti kesän vapaisiin pelaajiin.

26-vuotias Mark Stone oli Ottawan vuoden 2010 kuudennen kierroksen varaus. Viimeisen neljän vuoden ajan lähes 60-pisteen kausia Ottawassa iskenyt Stone on varma molempien päätyjen uurastaja, sekä erinomainen kiekonriistäjä. Kuva: Getty Images

Erik Karlsson (OTT) – 7.5M

Listan ykkösnimi Erik Karlsson ei jätä paljon selittelyille varaa. Oikealta ampuva huippupuolustaja pystyi heikossa Ottawan joukkueessa kirjaimellisesti ”puolikkaalla polvella” pelaten iskemään 62 pistettä. NHL Networkin kolmanneksi parhaaksi puolustajaksi valitsema Karlsson on ollut koko kesän ajan kauppapuheiden aiheena. Kauden aikana Ottawan GM Pierre Dorion puhui olevansa valmis luopumaan kaikesta muusta paitsi Karlssonista, ja ilmoitti myös tekevänsä hänelle sopimusehdotuksen heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kun kahdeksan vuoden ja noin kymmenen miljoonan sopimus ei Karlssonia kuitenkaan miellyttänyt, oli Dorionin alettava etsimään uutta kauppakumppania. Tällöin myös huhut Karlssonin vaihtoarvosta liikkuivat noin ykköskierroksen varauksen, A-luokan lupauksen, toisen hyvän lupauksen tai varausvuoron, ja kohtalaisen hyvän Karlssonin korvikkeen luokassa. Erityisesti Dallasia ja Tampa Bayta pidettiin ennakkosuosikkeina Karlssonin värväykseen, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kun hyvin vilkkaina käyneiden kauppapuheiden into alkoi laskemaan, ilmoitti Dorion lopulta, ettei Karlssonin pitäminen tulevaan kauteen asti olisi mikään ongelma. Kuten kuitenkin näihtiin John Tavaresin kanssa, tämä todellakin on ongelma.

Karlssonin kauppaamisen viivyttämisessä on muutamia isoja epäkohtia. Jos joukkueen omistaja Eugene Melnyk ei ole valmis maksamaan tarpeeksi rahaa Karlssonista nyt, ei Karlsson todennäköisesti ole kiinnostunut Ottawan tekemästä sopimustarjouksesta edes ensi vuonna, olisi sitten kuinka kallis iso tahansa. Tilanteen voi siis yhdistää myös tässä tapauksessa Tavaresiin, jota rahan korottaminen ei olisi miellyttänyt. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kauppa, jonka viivyttäminen tietää päivä päivältä pienempää vaihtoarvoa Karlssonista, jonka sopimuksen loppu jo häämöttää. Tässä tapauksessa kevään siirtoraja voi olla liian myöhään, kun Karlssonista aikaisemmin kiinnostuneiden joukkueiden toimitusjohtajat hylkäävätkin aiemmat tarjouksensa, yrittäen värvätä Karlssonin kesän vapaista pelaajista. Kun otetaan huomioon se fakta, että kaikki kolme Ottawan suurinta rakennuspalikkaa ovat ensikaudella päättyviä rajoittamattomia pelaajia, ei tilanne heidän kannaltaan hyvältä näytä. Karlssonin liikkuminen tulevan vuoden aikana uuteen joukkueeseen onkin siis erittäin todennäköistä, ja poistuu hän Ottawasta sitten vastikkeella tai ilman, tulee hänen tasoisensa puolustuspään sensaation lähtö jättämään Ottawa Senatorsin seuraan parantumattoman haavan.

Kansikuva: Getty Images