Näkökulma: Detroitin nuori puolustajalupaus Dennis Cholowski tuo valoa Red Wingsin tulevaisuuteen

Viaplay LogoVoit seurata NHL:n kattavasti Viaplay -palvelun kautta

Alkukauden aikana NHL:n selkeänä teemana ovat ollet nuoret pelaajat, ja näiden esiinmarssi isoille jäille. Kun pistepörssin top 15:sta noin puolet on 23-vuotiaita tai alle, ja pakkien pistepörssin kärkituntumassa lymyää nuori lupaus Thomas Chabot, on osa pienemmän marketin joukkueissa hyvää kautta pelaavista junioreista ja tulokkaista jäänyt varjoon. Kuten montaa muutakin, on tämä tilanne kohdannut erityisesti Detroit Red Wingsin 20-vuotiasta puolustajalupausta, Dennis Cholowskia.

Cholowskin tie NHL:ään

Detroitin vuoden 2016 ensimmäisen kierroksen 20. varaus kulki poikkeuksellista reittiä NHL:ään. Cholowski vaihtoi varausvuotensa syksyllä kotimaansa Kandan alemmasta BCHL-junioriliigasta Yhdysvaltoihin yliopistosarja NCAA:n, jossa opiskelut kuitenkin loppuivat lyhyeen, kun Cholowski siirtyi jo viimekaudelle 17-18 juniorisarja WHL:ään. Hienoisen NCAA-pettymyksen jälkeisen WHL-kauden puolustajalle kohtalaisella tasolla pelannut Cholowski ei antanut kuitenkaan vielä kauden päätyttyä mitään merkkejä mahdollisesta hypystä suoraan NHL:ään jo nykyiselle kaudelle 18-19.

Detroitin jo ennen kauden alkua kehnoksi arvioidussa joukkueessa paikka Cholowskin tasoiselle nuorelle puolustajalle oli kuitenkin auki, ja sen hän myös pystyi kovalla työllä ja vähäisellä kilpailulla lunastamaan. Nopean sisääntulon kautta hyökkäyspainotteinen Cholowski on kyennyt vakiinnuttamaan paikkansa Detroitin muuttuvassa puolustuslinjassa, pelaten puolustajana varmoja top-4 minuutteja joukkueen veteraanien rinnalla. Kauden alla valmentaja Jeff Blashillin hyvin itsevarmaksi ja hyväksi pelinrakentajaksi kehuma Cholwski on kyennyt tuomaan peliinsä valmentajan toivoman ”pelitilanteiden ratkaisemisen” niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin, mikä on näkynyt pisteiden muodossa. Kauden 24 ensimmäisessä pelissä Cholowski on nakuttanut tehot 4+8, ja istuu tulokaspuolustajien pisteissä toisena heti Buffalon Rasmus Dahlinin takana.

NHL:n hyökkäävien puolustajalupausten aalto

Puolustajien merkityksen muuttuessa isosta hyökkäyksen pysäyttäjästä hyökkäyksen rakentajaan, on uuden modernimman puolustajaopetuksen saanut dynaamisten puolustajien aalto alkanut ensimmäistä kertaa ilmestyä NHL-jäille. Kun vielä kymmenen vuotta sitten alle 180 sentin puolustajia pidettiin liian pieninä NHL:ään, nähdään nykyiset pienemmät puolustajat jopa isoja tuotteliaampina paremman taitotason ja hyvän liikkuvuuden takia. Myös nykyinen valmennuksen luotto ja suhtautuminen nuoriin pelaajiin ja virheisiin NHL:ssä on muuttunut, mikä on mahdollistanut monen nuoren NHL-puolustajan paremman kehityksen omalla osaamisalueellaan.

Vaikka NHL-puolustajien koon ja massan kautta tuleva fyysisyys ei ole enää pakin tärkein osa-alue, on puolustajan pituus hänen roolinsa kannalta edelleen merkittävä. Kun puolustajan keskivertoa parempaan tasapainoon lisätään hyvä hyökkäys- ja puolustustietoisuus, on tuloksena esimerkiksi nykyisellä NHL-kaudella esille nousseet tulevaisuuden NHL-puolustajat, Rasmus Dahlin, Thomas Chabot ja Miro Heiskanen.

Pienestä koostaan huolimatta vasemmalta ampuva 183 senttinen Cholowski on kyennyt tuomaan peliinsä uusia ulottuvuuksia, käyttäen hyväkseen sekä puolustajan fyysisiä ominaisuuksia että hyökkäyspään osaamista. Kuva: Getty Images

Cholowski luomassa Detroitille toivoa

NHL:n entisenä voimapesänä tunnetun Detroit Red Wingsin suunta on jo muutaman kauden ajan suunnannut kohti sarjan pohjaa. Merkittävänä osana vuoden 2008 Stanley Cupia olleiden joukkueen avainpelaajien, Nick Lidströmin, Pavel Datsjukin, sekä viimeisimpänä Henrik Zetterbergin poistuminen joukkueesta noin viiden vuoden aikavälillä on pysäyttänyt Red Wingsin koneen tyystin, samalla kuitenkin nopeuttaen seuran uudelleenrakennusprosessin aloitusta.

Detroitin vuoden 2015 ensimmäisen kierroksen varauksen, Dylan Larkinin kehittyminen joukkueen uudeksi ykkössentteriksi on luonut toivoa tulevasta. Kun seuran huolellisena tunnettu pelaajakehitys on pystynyt tuottamaan edeltävien vuosien alhaisemmista varauksista Anthony Manthan ja Andreas Athanasioun tasoisia top-6 laatupelaajia, ovat joukkueen viimevuosien korkeammat kärkivaraukset hyvässä kehitysvauhdissa noustakseen nuorehkon kokoonpanon tueksi lähivuosien aikana.

Erityisesti edeltävä varauskesä oli Detroitille suosiollinen, kun joukkue onnistui varaamaan seuralle yllätyksellisesti tipahtaneet hyökkääjät Filip Zadinan ja Joseph Velenon. Myös jo kokoonpanossa pelaavan toissakesän varaus Michael Rasmussenin toivotaan tulevaisuudessa kehittyvän Larkinin tavoin hyväksi eliittisentteriksi, ja palauttamaan joukkueen maineen tasokkaan sentteriosaston omaavana joukkueena. Hyökkäyksen ohella myös puolustajistaan tunnettu Detroit on tekemässä puolustuslinjaston täyskääntöä, jota ovat Cholowskin ohella johtamassa joukkueen muut puolustajalupaukset, parhaimpina jo peliaikaa ja tulosta aikaan saanut Filip Hronek, sekä kesän lupaava varaus Jared McIsaac.

Detroitin toivo nopeasta palautumisesta tasokkaaksi joukkueeksi on riippuvainen uudelleenrakennuksen, sekä nykyisten että tulevien lupausten kehittymisestä. Vaikka nykyisen kauden odotus on heikko, sillä on kuitenkin puolensa. Se luo seuralle mielenkiintoisen mahdollisuuden ottaa iso askel eteenpäin tulevan kesän varauksilla. Kun Red Wingsin vanhojen menestysaikojen veteraanipelaajat pelaavat viimeisimpiä vuosia sopimuksistaan, alkaa Detroitissa luja prosessi kohti itsevarmempaa Red Wingsiä, jonka johtajina toimivat joukkueen nuoret avainpelaajat.

Kansikuva: Getty Images