Näkökulma: Toronto Maple Leafs rakentaa uutta dynastiaa

Toronto Maple Leafsin faneilla ehti olla pitkään paha olo, kun menestystä ei tullut vuosi kausiin. Varsinaista huippumenestystä ei ole vieläkään herunut, mutta askel oikeaan suuntaan on otettu.

Torontosta tuli pian vuosituhannen vaihtumisen jälkeen NHL:n yleinen naurunaihe, kun seura pysyi vuodesta toiseen pudotuspelien ulkopuolella. Vuosien 2005-2016 aikana se pelasi vain kerran pudotuspeleissä, ja silloinkin noutaja tuli jo ensimmäisellä kierroksella.

Kaukana ovat ne ajat, kun Maple Leafs oli NHL:n suurin ja kaunein. Joukkue, jota kaikki pelkäsivät. Silloin elettiin 60-lukua, ja Toronton paidassa viilettivät sellaiset tähdet, kuten George Armstrong ja Frank Mahovlich. Heidän johdollaan Maple Leafs voitti 60-luvulla peräti neljä Stanley Cup -mestaruutta. Puheet huippudynastiasta eivät olleet tuulesta temmattuja.

60-luvun jälkeen Torontossa ei ole puhuttu dynastiasta, mutta nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen voi olla syntymäisillään. Lähitulevaisuudessa mestaruus on realismia, ja siitä voi alkaa NHL:n uusin suurdynastia. Ja tämä kaikki sai alkunsa 1. heinäkuuta, kun Toronto ilmoitti hankkineensa John Tavaresin New York Islandersista vapaana agenttina. Käteen lyötiin seitsemänvuotinen lappu, joka tuo miehelle 11 miljoonaa dollaria kaudesta.

Koko hanke kulminoituu Tavaresiin, jolla on ikää vasta 28 vuotta. Tästä huolimatta hän on jo kokenut johtaja, joka pystyy viemään nuoren torontolaisnipun pitkälle. Tavares on jo pelannut NHL:ssä lähes 700 ottelua, ja hän on myös toiminut neljän kauden ajan kapteenin tehtävissä. Toronto-sopimuksen päätyttyäkin hän on vasta 35-vuotias – eli kiekkoilija hyvässä iässä.

Toronto sai käsiinsä NHL:n yhden parhaimmista pelaajista, mutta tähän kun lisätään se fakta, että Maple Leafs -nutussa viilettää myös muuan Auston Matthews, aletaan puhua hävyttömästä hyökkäyskalustosta. Tavares ei yksinään rakenna Torontosta dynastiaa – eihän hän tehnyt sitä Islandersissakaan – joten tässä näytelmässä pääroolia esittelee myös Matthews, joka on niin ikään NHL-hyökkääjien eliittiä. Matthews on kaiken lisäksi vasta 20-vuotias, joten hänen parastaan ei ole läheskään vielä nähty.

Nuoresta iästään huolimatta Matthews on jo pelaaja, joka pystyy hätyyttelemään runkosarjassa 100 tehopisteen rajaa. Näinpä ollen Torontossa on ensi kaudella kaksi sentteriä, jotka pystyvät realistisesti taistelemaan runkosarjan pistepörssin voitosta. Ei huono tilanne. Tilanne muistuttaakin Pittsburgh Penguinsin nousua pohjalta eliittiin. Kaksi huippuluokan sentteriä, Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin, nostivat Pensin 2000-luvun parhaimpien NHL-organisaatioiden joukkoon, ja Pittsburghissa juhlittiinkin mestaruutta yhdeksän vuoden sisään kolmesti. Ja lisää saattaa olla vielä luvassa.

Tämä sama prosessi on tapahtumassa Torontossa. Joukkue rakentuu Tavares-Matthews-kaksikon ympärille, ja vaikka pelaajat vierellä vaihtuvat tiuhaan, ei se koidu kohtaloksi. Kuten se ei ole koitunut Pensinkään kohtaloksi.

Kaiken lisäksi Torontosta löytyy jo valmiiksi laadukkaita pelaajia. Esimerkiksi Mitch Marner ja William Nylander ovat jo nyt erinomaisia NHL-pelaajia, ja heillä on vielä paljon varaa parantaa. Nazem Kadri takaa sen, että Torontolla on kasassa NHL:n yksi parhaimmista sentteriosastoista.

Puolustus- ja maalivahtiosasto kaipaavat vielä hiomista, mutta ne korjaantuvat ajan myötä. Tilannetta helpottaa se, että Maple Leafsin farmijoukkue Marlies on täynnä laatua. Marlies voitti menneellä kaudella AHL:n mestaruuden, ja joukkueesta on kasvamassa useampia pelaajia NHL:ään.

Maple Leafsilla on myös valmentaja, joka tietää mestaruuden voittamisen salat. Kokenut Mike Babcock on tehnyt viime vuosina hyvää työtä Torontossa, ja hän jos joku pystyy rakentamaan Torontosta NHL:n parhaimman joukkueen.

Kaikki riippuu siitä, miten Toronto tulee onnistumaan tulevien vuosien pelaajakaupoilla. Se tarvitsee apua alakertaansa, ja etenkin huippuveskarin löytäminen voi olla haastavaa. Allekirjoittaneen veikkauksen mukaan Toronton suunnalla nähdään jatkossakin hyviä kauppoja, sillä seuran 32-vuotias GM Kyle Dubas on kasvamassa kovaa kyytiä NHL:n parhaimpien GM:ien joukkoon. Dubas on tehnyt lyhyessä ajassa erinomaista jälkeä, ja hänkin vain kehittyy koko ajan kokemuksen kartuttua.

Pelaajakauppoja tulee jatkossa helpottamaan myös kaksikko Tavares-Matthews. Heidän vuoksi muut pelaajat näkevät Toronton mestarikandidaattina, ja sen vuoksi lähes kaikki haluavat päästä seuraan, jos palkka on lähelläkään pelaajan oikeaa markkina-arvoa. Jokainen pelaaja pelaa mestaruudesta, ja se on merkittävä tekijä, kun pelaajat miettivät seuravalintojaan.

Näistä syistä johtuen Dubasin työ tulee olemaan suhteellisen helppoa, ja sen vuoksi Torontossa rakentuu pikkuhiljaa uusi suurdynastia NHL:ään.

Kansikuva: Getty Images