Teemu Pulkkinen on huimassa vireessä, mutta siirto Eurooppaan olisi pitänyt jo tapahtua

Viaplay LogoSeuraa maailman parasta kiekkoa Viaplayssa

Teemu Pulkkisen piti olla yhdessä Mikael Granlundin kanssa Suomi-kiekon suurimpia pelastajia. Ensimmäisen kerran hän tuli suuryleisön tietoon 17 vuoden iässä, kun hän pääsi debytoimaan Liigassa Jokerien paidassa. Samalla kaudella hän ihastutti U18-MM-kisoissa alaikäisenä pelaten samassa kentässä kahden muun huippulupauksen kanssa: Granlundin ja Toni Rajalan.

Seuraavalla kaudella Pulkkinen tuli varausikään, ja hän nakutti pisteitä A-nuorten SM-sarjassa hämmästyttävästi yli kaksi pistettä per peli -tahdilla. Kaikkien yllätykseksi maaliahne Pulkkinen varattiin NHL:ään vasta neljännellä kierroksella. NHL-scoutit olivat oikeassa jättäen hänet näinkin myöhäiseksi varaukseksi, sillä Pulkkinen vetelee 25-vuotiaana vieläkin AHL:ssä.

Pulkkisen aikuisura lähti upeasti käyntiin, kun kovasta lyöntilaukauksestaan tunnettu laituri latoi debyyttikaudellaan Liigassa 18 maalia ja 54 syöttöpistettä. Jokerivuosien jälkeen hän pelasi erinomaisesti AHL:ssä kahden kauden ajan, ja jälkimmäisellä kaudella Pulkkinen oli farmisarjan pelätyimpiä aseita, kun mies iski 46 ottelussa 34 maalia.

Hän sai mahdollisuuden näyttää osaamistaan Detroit Red Wingsissä, mutta loukkaantumiset hankaloittivat suomalaislahjakkuuden prosessia. Viime kauden alkajaisiksi Pulkkinen joutui harjoitusleirin jälkeen waiwers-listalle, josta hänet poimi Minnesota Wild. Näyttöpaikat Wildissa jäivät vähiin, ja Pulkkinen lähetettiin pitkäksi aikaa farmiin, josta Arizona Coyotes puolestaan poimi laiturin riveihinsä. Jälleen kerran näyttöpaikat jäivät vähäiseksi, ja EVU-kasvatin NHL-ura näytti toistaiseksi loppuneen.

NHL:ään täksi kaudeksi liittynyt Vegas Golden Knights varasi Pulkkisen oikeudet kuitenkin itselleen, mikä oli suomalaisen kannalta ennakkoon hyvä tapaus, sillä Vegasissa tulisi olemaan paperilla NHL:n heikoin hyökkäys. Näytönpaikkoja luulisi olevan tarjolla.

Vegasin sopimustilanteet johtivat kuitenkin siihen, että Pulkkinen oli pakko lähettää jälleen kerran farmiin ennen ensimmäistäkään runkosarjaottelua. Pulkkinen pelaa kahden suunnan sopimuksella, minkä takia hänet voi huoletta tiputtaa AHL-jäille ennen pelaajia, jotka operoivat yksisuuntaisella paperilla. NHL-unelma oli taas saanut ison kolauksen.

Tällä hetkellä Pulkkinen antaa näyttöjä farmissa, ja mies onkin aloittanut huikealla tavalla, kun kolmessa ottelussa on syntynyt tehot 2+7=9.

Enää ei tarvitse kuin odottaa, että Vegasissa alkaa hyökkääjiä tippua sairastuvalle, jotta Golden Knights voisi kokeilla suomalaista myös ylhäällä. Fakta on kuitenkin se, ettei Pulkkisen tilanne näytä yhtään sen paremmalta, vaikka AHL:ssä syntyykin tulosta mallikkaasti.

Pulkkinen on pelaaja, joka tarvitsee paikan kärkikentistä. Hänen täytyy saada kunnolla ylivoima-aikaa ja tasokkaat ketjukaverit, jotta hän pystyy olla joukkueelleen arvokas pelaaja. NHL:ssä Pulkkisen fysiikalla ja vauhdilla ei pääse tarpeeksi nopeasti tilanteisiin, eikä hänellä ole samanlaista aikaa tehdä päätöksiä kiekon kanssa kuin farmissa. Tämän vuoksi hän ei ole vielä lyönyt läpi NHL:ssä, ja todennäköisyydet läpimurrolle alkavat olla jo pienet.

Pulkkinen saanee vielä yhden mahdollisuuden NHL:ssä, mutta sitä ei voi enää hukata. Muuten juna jättää asemalle. Ainakin vauhdin hakeminen Euroopasta on edessä. Kauden päätyttyä Pulkkisella on ikää 26 vuotta, joten hän ehtii vielä takaisin Pohjois-Amerikkaan myöhemminkin. AHL ei enää palvele vantaalaislähtöistä taituria, joten siirtyminen KHL:ään olisi viisainta niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.

Oikeastaan siirto Eurooppaan olisi pitänyt tapahtua jo täksi kaudeksi, jos halutaan olla jälkiviisaita. Tällä hetkellä Pulkkinen köröttelee bussilla ympäri Pohjois-Amerikkaa ja tienaa reilut 100 000 dollaria kaudesta. KHL:ssä nettotulot voisivat olla kymmenkertaiset ja pelimatkat taittuisivat lentäen. Tällöin miehelle jäisi myös paremmin aikaa harjoitteluun, palautumiseen ja myös terveellisempään elämäntapaan. Lisäksi Pulkkinen saisi kovempia pelejä alleen, mikä valmistaisi hänet paremmin seuraavaan NHL-yritykseen.

Kansikuva: Getty Images