NHL:n siirtoraja umpeutumassa – Timonen, Niemi ja Bergenheim lähtökuopissa?

NHL:n siirtoikkuna umpeutuu maaliskuun alussa ja joukkueet ovat kovaa kyytiä hakemassa vahvistuksia riveihinsä.

NHL:ssä on nähty jo paljon kauppoja, mutta lisää on tulossa ja mielenkiinto sen kuin vain kasvaa. Winnipeg Jets ja Buffalo Sabres tarjosivat ehkäpä kevään isoimman kaupan, kun Evander Kane, Zach Bogosian ja Jason Kasdorf matkasivat Yhdysvaltain puolelle ja Kanadaan suuntasivat Joel Armia, Brendan Lemieux, Tyler Myers, Drew Stafford sekä tulevan NHL Draftin ensimmäisen kierroksen varausoikeus. Suomalaisittain mielenkiintoa herätti myös Toronto Maple Leafsin ja Nashville Predatorsin kauppa, jossa Olli Jokinen suuntasi Torontoon.

Niemen kotiosoite on siirtymässä muualle. (AOP)

Useat pelaajat ovat olleet siirtohuhujen kohteena ja isoja kauppoja tullaan taatusti vielä näkemään. Häntäpäähän juuttuneet joukkueet haluavat rakentaa seuraansa uudestaan ja ovat valmiita liikkuttelemaan suurinta osaa joukkueestaan, mikäli tarjous on vain hyvä. Esimerkiksi Phoenix Coyotes ja Toronto Maple Leafs saattavat tehdä isojakin muutoksia joukkueeseensa. Tämän vuoksi myös Olli Jokinen on jo toistamiseen lähtöuhan alla tällä kaudella, sillä Toronton johdolla on tuskin pitkäaikaissuunnitelmia OJ:n varalle.

Muista suomalaisista mielenkiintoa herättävät Sean Bergenheim, joka on jäänyt jämähyökkääjän asemaan Floridassa, juuri Flyersin jääharjoituksiin palannut Kimmo Timonen sekä San Jose Sharks -maalivahti Antti Niemi.

Toronto tekemässä jättitreidin

Pohjamudissa jo pitkään vellonut Toronto Maple Leafs tarvitsisi uutta alkua, sillä joukkue alisuorittaa vuodesta toiseen. Torontossa kovaa jälkeä tehnyt Phil Kessel on ehkäpä markkinoiden kuumin nimi, sillä hän olisi jokaisessa NHL-joukkueessa ehdotonta eliittiä. Miehen maine on kuitekin kyseenalainen, minkä vuoksi joukkueissa mietitään hänen hankintaan kaksi kertaa. Fakta on kuitenkin se, että Kessel on parhaimmillaan NHL:n parhaimpia hyökkäyspään pelaajia.

Huhujen mukaan murrosvaiheessa oleva Florida Panthers olisi kiinnostunut Kesselin palveluksista, mutta jenkkihyökkääjän hinta on kova. Panthers kuitenkin kaipaisi rosteriinsa Kesselin tasoista pelaajaa, sillä joukkueesta ei löydy yhtään tähtikaliiberin tykkiä. Floridan pitäisi luopua todennäköisesti huipputalenteistaan, mutta esimerkiksi Alexander Barkov ja Aaron Ekblad eivät varmasti ole kaupan.

Toronton joukkueen ainoat varmat pysyvät nimet ovat oikeastaan pakkilupaus Morgan Rielly sekä hyökkääjä James Van Riemsdyk. Kesselin lisäksi Maple Leafsistä löytyy sellaiset nimet kuin Tyler Bozak ja Nazem Kadri, joidenka markkiarvo voi nousta korkealle. Etenkin Bozakin lähtö on enemmänkin todennäköistä kuin epätodennäköistä.

Arizonassa lähes koko joukkue kaupan

Myös Arizona Coyotes on ilmoittanut lähes koko joukkueensa olevan liikuteltavana. Ainoastaan konkari Shane Doan ei ole treidattavissa, mutta esimerkiksi huippupuolustajat Oliver Ekman-Larsson ja Keith Yandle saattavat hyvin vaihtaa maisemaa kevään aikana. Ekman-Larsson kuitenkin NHL:n parhaimpia nuoria puolustajia ja hänen vaihtoarvonsa voi olla liian kova joillekin NHL-seuroille.

vermette

Vermette kiinnostaa ympäri NHL:ää. (AOP)

Yandle on puolestaan todennäköisempi vaihtoehto, mutta hänkään ei halvalla lähtisi. Jo useamman vuoden kovia tehoja iskenyt puolustaja olisi jokaisen NHL-joukkueen alakertaan kova lisä ja hänen sopimuksensa loppuu vasta vuoden päästä. Hänen vuosipalkkansa on kuitenki yli viisi miljoonaa dollaria, mikä aiheuttaa useille joukkueille palkkakaton kanssa ongelmia. Yandle ja Ekman-Larsson ovat ehkäpä ne halutuimmat nimet Arizonassa, mutta eivät todennäköisimmät.

Antoine Vermetten, Martin Eratin ja Zbynek Michalekin sopimukset päättyvät tähän kauteen ja heillä riittää myös kysyntää. Etenkin loistava kahden suunnan sentteri Vermette on erittäin haluttu pelaaja kärkijoukkueiden silmissä, sillä hänen hyvyytensä näkyy juurikin ratkaisupeleissä eikä hänen palkkatulonsakaan kammota seuroja.

Kokenut puolustaja Michalek toisi puolestaan loistavaa oman pään peliä uuteen seuraansa ja joissakin kärkiseuroissa todellakin kaivattaisiin tämän tapaista puolustajaa.

Mielenkiintoa herättää myös Lauri Korpikoski, jonka ura on junnannut paikallaan Arizonassa eikä hänestä ole revitty koko potentiaalia irti. Vauhdikas kahden suunnan laituri tarvitsisikin uutta alkua uudessa seurassa ja hänen palveluksistaan ollaan varmasti kiinnostuneita. Korpikoski ei ole juurikaan pyörinyt siirtohuhuissa, mutta hänen treidaamisensa ei olisi iso yllätys.

Kärkijoukkueiden tarve

Useissa kärkipään joukkueissakin on vielä puutteita ja tarvetta olisi kaikenlaisille sotureille. Muun muassa New Jersey Devilsissä viilettävä ikinuori Jaromir Jagr saattanee lähteä tavoittelemaan kannua jonnekin muualle, kuten naapurijoukkue New York Islandersiin, joka tarvitsee kokemusta nuoreen hyökkäykseensä. Tshekkihyökkääjä on haluttua tavaraa eikä Islanders ole suinkaan ainoa vaihtoehto.

Jagrin sekä Toronton ja Arizonan pelaajien lisäksi NHL:stä löytyy muitakin kokeneita ratsuja, joista voisi olla hyötyä pudotuspeleissä. Muun muassa Michael Ryder, Marek Zidlicky, Andrej Sekera, Andrej Meszaros ja Chris Stewart ovat olleet huhujen kohteena. Heiltä kaikilta löytyy kokemusta ja he kaikki olisivat loistavia hakuja täydentämään kärkijoukkueiden rostereita.

Timosen viimeinen mahdollisuus

176

Kimmo Timonen on palaamassa tositoimiin. (AOP)

Koko kauden veritulppien vuoksi pelaamatta ollut Timonen on palannut Flyersin jääharjoituksiin mukaan. Konkari ei ole vielä pelikuntoinen, mutta miehen paluu on jo lähellä. Timosella on menossa todennäköisesti viimeinen pelivuosi, joten hänellä on myös viimeiset mahdollisuudet yrittää voittaa Stanley Cup. Tämän vuoksi mies onkin noussut siirtospekulaatioihin mukaan ja hän on myös jo pelkästään kokemuksensa vuoksi erittäin haluttu pelaaja.

Timosen lisäksi potentiaalisia suomalaissiirtyjiä ovat Niemi ja Bergenheim. San Jose Sharkin ykköskassari Niemi on kieltämättä NHL:n nimekkäin maalivahti, joka on kaupan. Mestaruuden jo urallaan voittaneen Niemin sopimus päättyy tähän kauteen eikä Sharks-organisaatio ole jatkamassa todennäköisesti hänen sopimustaan, joten siirto kuulostaa luonnolliselta.

Bergenheim ei ole puolestaan enää mahtunut Florida Panthersin suunnitelmiin ja mies on lähes varma siirtyjä. kelvollista kautta pelaava Bergenheim olisi varmasti hyvä lisä mestaruutta havittelevan joukkueen alempiin kenttiin, joten markkina-arvoa myös löytyy. Sean on joutunut ikävään tilanteeseen Floridassa, sillä kohtalaisen hyvistä näytöistä huolimatta hän ei ole saanut enää luottoa.