Nuorten Leijonien sentterikalustosta tuli poikkeuksellisen kova – alakerrassa riittää kysymysmerkkejä

Helsingissä alkaa joulukuun 26. päivä vuoden vauhdikkain ja viihdyttävin kiekkoturnaus, kun nuorten MM-kisat pyörähtää käyntiin. Suomen ensimmäinen MM-leiriryhmä julkistettiin tänään.

Suomi saa kotikisoihin jalkeille kovan luokan joukkueen, jossa on etenkin nimekkäät laitahyökkääjät. Kasperi Kapanen, Mikko Rantanen, Jesse Puljujärvi, Patrik Laine, Sebastian Repo, Sebastian Aho ja niin edelleen. Suomella on myös maalivahtikaksikkona hyvin ansioituneet veskarit: Kaapo Kähkönen ja Veini Vehviläinen. Kaksi hyvää Liiga-tason kassaria.

Kaksi osa-aluetta on kuitenkin aiheuttanut päänvaivaa, sillä Nuorten Leijonien puolustus- sekä keskushyökkääjäosasto eivät ole samalla tasolla kuin laituri- ja veskariosasto. Jukka Jalosen valitsemassa joukkueessa on nuori ja taidokas alakerta, mutta kokonaisvaltaisuus ja etenkin fyysisyys tulevat tuottamaan ongelmia kärkimaita vastaan.

Jalosen onneksi Suomen sentterikalusto näyttää paremmalta kuin ennen kautta uskottiin: Suomen kolme kovinta keskushyökkääjää ovat olleet ennakkoon Julius Nättinen, Aleksi Saarela ja Roope Hintz. Heistä kuitenkin vain Hintz on kisojen pääikäluokkaa, 1996-syntyneitä, ja hänenkin alkukautensa kului sairastuvan puolella. ”Alaikäiset” Saarela ja Nättinen eivät ole puolestaan säväyttäneet ammattilaistasolla aiemmin.

Koko kolmikko on pystynyt ottamaan kehitysaskeleita ja jokainen heistä on pelannut onnistuneen alkukauden. Nyt Suomen sentteriosasto näyttää jopa erittäin vahvalta.

HIFK:ssa pelaava Hintz on ollut loukkaantumisensa jälkeen vahvassa vedossa, sillä nuorukainen on pitkästä tauostaan huolimatta löytänyt saman tien paikkansa helsinkiläisten ryhmässä. Hintz on iskenyt 13 ottelussa tehot 1+5, mutta tärkeintä ovat olleet hänen näyttönsä kaukalossa. Hän on pelannut IFK:ssa laitahyökkääjänä sentterien ylitarjonnan vuoksi, mutta nuorten MM-kisoissa hän kantaa Leijonien ykkössentterin viittaa.

Ässien Saarela on alkanut puolestaan lunastaa odotuksia todenteolla, kun hänestä on noussut koko Liigan kovimpia maalitykkejä. 97-ikäluokkaa olevan nuorukaisen lyhyt ura ei ole ollut helppo, sillä loukkaantumiset ovat jarruttaneet Lukko-kasvatin tekemistä eikä hän ole pystynyt lunastamaan isoja odotuksia. 18-vuotias sentteri pelaa nyt upeaa kiekkoa ja Saarela onkin pystynyt iskemään tällä kaudella 26 ottelussa kymmenen maalia ja 15 tehopistettä. Viimeiseen yhdeksään otteluun Saarela on paukuttanut tehot 6+3=9.

Kolmas säväyttäjä Nättinen pelailee puolestaan rapakon takana Ontario Hockey Leaguessa. Jopa maailman parhaaksi tituleeratusta juniorisarjasta tulee MM-kisoihin lukuisia pelaajia, mikä kertoo sarjan tasosta paljon. JYP-kasvatti Nättinen on pystynyt iskemään kivikovassa sarjassa huikeat tehot, sillä Julius on saalistanut 24 ottelussa tehot 10+22=32. Hän on jättänyt pistepörssissä taakseen muun muassa New York Islandersin huippulupaus Michael Dal Collen sekä Florida Panthersin huippulupaus Lawson Crousen.

Sen lisäksi, että tässä kärkikolmikossa on iso offensiivinen potentiaali, ovat he loistavia kahden suunnan pelaajia. Nuorten Leijonien osakkeet ovat nousseet kisoja ajatellen huomattavasti kärkisentterien ottaessa isoja harppauksia syksyn aikana.

Köykäinen ja kokematon

vili-saarijarvi-

Vili Saarijärvi säväytti viime keväänä U18-MM-kisoissa. (AOP)

Nuorten Leijonien alakerrassa näkyy 96-ikäluokan heikko pakisto. Ikäluokasta ei löydy isoja sateentekijöitä, mutta Jalosen onneksi 97- ja 98-ikäluokasta löytyy kovia tekijöitä. Suurin kysymysmerkki onkin puolustuksen kokemattomuus, sillä monellakaan ei ole tilillään vielä kokemusta alle 20-vuotiaiden MM-kisoista.

OHL:ssä pelaavat Vili Saarijärvi (97-ikäluokka) ja Olli Juolevi (98) ovat Suomen tärkeimpiä nimiä ja etenkin Saarijärvelle on asetettu iso tulosvastuu. ”Alaikäisistä” kisoihin ovat tyrkyllä myös Robin Salo (98), Urho Vaakanainen (99) ja Jesper Mattila (97).

96-ikäluokasta paikoista taistelevat Joni Tuulola, Miro Keskitalo, Sami Niku, Eetu Sopanen sekä Niko Mikkola. On selvää, että Suomen alakerta ei tule olemaan kovin iso tai fyysinen, minkä vuoksi Keskitalolle, Sopaselle ja Mikkolalle olisi tilausta. He ovat isoja oman pään taitajia, mutta toinen kysymys on, riittääkä nuorukaisten vauhti kovia maita vastaan?

Sentteriosasto alkaa näyttää hyvältä, mutta alakerrasta ei voi sanoa samaa. Pakisto on juuri se tekijä, minkä vuoksi Suomi ei kuuluu kotikisoissaan mestarisuosikkien joukkoon.

Nuorten Leijonien ensimmäinen leiriryhmä:

Maalivahdit:
Kaapo Kähkönen, Blues Espoo
Emil Larmi, Peliitat Heinola
Veini Vehviläinen, JYP Jyväskylä

Puolustajat:
Olli Juolevi, London Knights OHL USA
Miro Keskitalo, TPS Turku
Jesper Mattila, Ilves Tampere
Niko Mikkola, KalPa Kuopio
Sami Niku, JYP Jyväskylä
Vili Saarijärvi, Flint Firebirds OHL USA
Robin Salo, Sport Vaasa
Eetu Sopanen, Peliitat Heinola
Joni Tuulola, HPK Hämeenlinna
Urho Vaakanainen, Blues Espoo

Hyökkääjät:
Sebastian Aho, Kärpät Oulu
Kasper Björkqvist, Blues Espoo
Roope Hintz, HIFK Helsinki
Antti Kalapudas, Kärpät Oulu
Patrik Laine, Tappara Tampere
Juho Lammikko, Kingston Frontenacs OHL USA
Miro Mäkinen, Jukurit Mikkeli
Julius Nättinen, Barrie Colts OHL Kanada
Jesse Puljujärvi, Kärpät Oulu
Sebastian Repo, Pelicans Lahti
Aleksi Saarela, Ässät Pori
Miska Siikonen, Pelicans Lahti
Jonne Tammela, KalPa Kuopio
Patrik Virta, TPS Turku

MM-kisat alkaa 26. joulukuuta. Suomen ottelu näyttää Yle.