Pikkuleijonat taas finaalissa – parempi sauma kultaan kuin viime vuonna

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue teki viime yönä jymy-yllätyksen, kun ikäluokan kärkijoukkue Yhdysvallat nöyrtyi Suomen edessä MM-välierässä.

Yhdysvallat on hallinnut U18-kisoja jo monta vuotta, mutta ”paras yhdestä” -järjestelmä tarjoaa sauman yllätyksille, minkä Pikkuleijonat sai kokea viime yönä. MM-välierä oli pitkään tilanteessa 1–1, kunnes Jenkit sai muutama minuutti ennen päätössummeria ylivoiman. Uhkakuvat kasvoivat suomalaisten yllä, mutta mitä sitten tapahtuikaan? Suomen Aapeli Räsänen sai iskeä kiekon – pienen tuurin avustamana – turnausisännän maaliin, ja Suomi oli kiinni voitossa.

Unelma romahti kuitenkin hetkeksi aikaa, kun USA tasoitti ottelun hetkeä myöhemmin ylivoimalla. Jälleen jatkoaika häämötti, mutta junioripelit näyttivät taas parhaat puolensa: Rapatessa roiskuu, ja yksilövirheet nousevat tärkeimmilläkin hetkillä esiin. Tällä kertaa virhe sattui Jenkkien tähtipelaaja Clayton Kellerille, joka kaatoi Jesse Puljujärven ansaiten kaksi minuuttia miettimisaikaa jäähyboksissa. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä alle minuutti, kun Puljujärven poikittaissyöttö löysi Kristian Vesalaisen, joka pääsi laukomaan hyvältä paikalta. Rannari ei löytänyt tietänsä maaliverkkoihin, mutta jenkkiveskarin torjunnasta tullut irtokiekko tipahti Räsäselle, joka sai iskeä limpun tyhjään uuniin. Tästä ei Jenkit enää noussut, ja Suomi nappasi sensaatiomaisen välierävoiton maalein 4–2, kun Puljujärvi sivalsi kiekon vielä tyhjään rysään.

Kun alla on tällainen peli turnauksen suursuosikkia vastaan, tulee se näkymään ensi yön finaalissa, jossa Pikkuleijonat kohtaa Ruotsin. Viime keväänä Suomi hävisi MM-finaalin Jenkeille, joka vei ottelua mielin väärin, vaikka tulos pysyikin tasaisena. Tuolloin voittaja oli selvä, mutta tänä vuonna luvassa on erittäin tasainen finaali, jossa molemmilla on yhtä hyvät saumat venyä kultaan.

Suomen tekemä temppu oli erittäin kova ja siitä tekee kovemman vielä se, että Suomelta puuttuu näistä kisoista kaksi supertähteä: Olli Juolevi ja Patrik Laine. Lisäksi USA-pelistä puuttuivat Suomen kapteeni Juuso Välimäki sekä paperilla ykkösmaalivahtina oleva Leevi Laakso sairastumisien johdosta.

Suomen esitys oli kuitenkin sen verran vakuuttava, että moni voisi asetella Pikkuleijonille ensi yöksi ennakkosuosikin viittaa. Kaikki lähti maalivahtipelistä: Suomen kakkoskassari Ukko-Pekka Luukkonen pelasi jäätävällä tasolla ja loi uskoa Pikkuleijonien joukkueeseen. Suomen pakisto oli rohkea kiekon kanssa ja ilman kiekkoa. Lisäksi Pikkuleijonat pärjäsi fyysisesti yllättävän hyvin omassa päässä nopeiden ja isojen jenkkihyökkääjien kanssa. Kuten junioripeleihin kuuluu, virheitäkin sattui roimasti, mutta isoimmat nukahdukset jäivät vähiin.

Voiton kruunasi tietenkin Pikkuleijonien hyökkäyspeli. Ottelussa oli jaksoja, milloin Suomi ei päässyt pitkään aikaan kunnon hyökkäyksiin, mutta tiivis viisikkopuolustus piti pelin tasoissa, ja Suomi iski hanakasti paikan tullessa hyökkäykseen. Samanlaisella suorituksella Suomi pystyy ensi yönä kaatamaan Ruotsin, joka on paperilla hieman kovempi kuin Suomi, muttei kuitenkaan Jenkkien tasoa.

Ruotsi kasvanut turnauksen edetessä

Länsinaapurillamme oli hankala alku Yhdysvaltain Grand Forksissa, kun se voitti vaivoin avausottelussaan Latvian varsinaisen peliajan jälkeen. Toisessa ottelussa Ruotsi hävisi Yhdysvalloille rumin lukemin 6–1, mutta sen jälkeen tilille onkin napsunut vain voittoja. Lohkovaiheessa kaatuivat Venäjä ja Sveitsi, puolivälierissä Slovakia 7–2 ja välierässä Kanada rangaistuslaukauskilpailussa 6–5.

Ruotsilla on ollut ajoittain yllättäviä ongelmia – esimerkiksi oman pään pelissä – mutta aiemmille otteluilla ei voi antaa tänään liikaa painoarvoa. Fakta on se, että Suomella ja Ruotsilla on alla maukkaat välierävoitot, jotka antavat sellaisen latauksen finaaliin, että oksat pois.

Suomen maalivahti- ja puolustuspeli ovat ennakkoon paremmalla tasolla kuin naapurin, mutta ruotsalaishyökkäyksessä riittää kovia tekijöitä moneen kenttään. Vahvat neljä kenttää onkin Ruotsin suurin ase Pikkuleijonia vastaan.

Suomen täytyy olla etenkin varuillaan Alexander Nylanderin sekä Lias Anderssonin kanssa. Alexanderin isä on Michael ja isoveli William. Se kertonee paljon Alexanderin kyvyistä. Hän pelasi upean kauden tänä vuonna Kanadassa OHL:ssä nakuttaen pisteitä kovaan tahtiin. Nuorin Nylander nähtiin myös Helsingissä U20-kisoissa, joissa hän pelasi yli piste per peli -tahtia. Yön ylivoimaisesti mielenkiintoisin taistelupari onkin Nylander vs. Puljujärvi, koska Alexander saattaa olla ”Puljun” suurimpia haastajia ensi kesän NHL Draftissa kolmannesta sijasta. Puljujärvihän koki kovia USA-ottelun lopussa saatuaan iskun käteensä, mutta nuorisostara pitäisi olla pelikunnossa.

– Olen tutkinut Jessen käden. Tutkimuksissa ei ilmennyt murtumaan viittaavaa. Jesse on pelikunnossa huomenna, kommentoi lääkäri Joni Keisala viime ottelun jälkeen Leijonat.fi-sivustolla.

Ruotsalaispakiston johtaja on Timothy Liljegren – 16-vuotias joka paikan höylä, joka pelasi jo menneellä kaudella 19 SHL-ottelua. Liljegreniä kannattaa seurata myös sen vuoksi, että hänestä povataan seuraavaa Ruotsin NHL-puolustajatähteä.

Suomen kokoonpanossa riittää mielenkiintoa

Jesse Puljujärvi on todennäköisesti pelikuntoinen, joten Pikkuleijonat selvisi tällä kertaa säikähdyksellä. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, kuinka flunssa-aalto on pitänyt miehet terveinä. Kapteeni Välimäen sekä maalivahti Laakson lisäksi sairasteluista on kärsinyt hyökkääjä Emil Oksanen. Suomi on osoittanut, ettei sota yhtä miestä kaipaa, mutta pysyvätkö loput miehet terveinä loppuun asti?

Olisi myös hyvin tärkeää, että Välimäki palaisi Suomen pakistoon finaalissa, sillä hän näyttelee isoa roolia niin omissa kuin hyökkäyspäässäkin. Vaikka Laakso olisikin tervehtynyt, ei Suomi lähde vaihtamaan maalivahtia. Sen verran vakuuttavaa jälkeä on Luukkonen tehnyt.

Suomen suorituksen arvoa lisää se, että Pikkuleijonissa pelaa todella monta 99-ikäluokan pelimiestä, joista monet pelaavat isossa roolissa. Esimerkiksi Ruotsilla on kisoissa mukana neljä 99-syntynyttä, joista yksi on joukkueen kolmosveskari. Suomella on taas mukana seitsemän ”alaikäistä”, joista jokainen on pelaavassa kokoonpanossa. Ainoastaan Sami Moilanen on jäänyt melko pieneen rooliin, mutta hänkin pelaa vakituisesti 5 vs. 5 -pelissä.

Suomi-Ruotsi-finaaliottelu alkaa ensi yönä kello 3 Suomen aikaa. Voit seurata ottelun suorana lähetyksenä Yle 2 -kanavalta.

Kansikuva: Getty Images