Runkosarja on ohitse ja taistelu kannusta voi alkaa. Tänä vuonna ei nähty aivan niin dramaattista viimeistä kierrosta kuin edellisinä vuosina ollaan nähty, viimeisetkin pudotuspelipaikat ratkesivat jo ennen runkosarjan päätösotteluita. Pientä hienosäätöä nähtiin vielä idässä Atlantin divisioonassa ja lännessä Keskisessä divisioonassa. Koko liigan eniten pisteitä runkosarjassa keränneelle joukkueelle luovutettava President’s Trophy matkasi Claude Julienin valmentamalle Boston Bruinsille, joka keräsi huimat 117 pistettä. Boston jäi silti kauden 1970-1971 seuraennätyksestä (121p) neljä pistettä, vaikka kyseisellä kaudella runkosarja koostui 78 ottelusta.
Idässä vältytään yllätyksiltä
Itäisessä konferenssissa parit näyttävät ennakkoon mielessäni aika lailla selviltä. Muutaman kysymysmerkin ilmoille heittää jälleen viimeisten otteluiden perusteella keväthankiakin nopeammin sulava Pittsburghin Marc-André Fleury, joka kohtaa yllätysvalmiin Columbus Blue Jacketsin. Kokonaisuudessaan parit ovat:
Atlantin divisoona:
Boston Bruins – Detroit Red Wings (W2)
Tampa Bay Lightning – Montreal Canadiens
Metropolitan-divisoona:
Pittsburgh Penguins – Columbus Blue Jackets (W1)
New York Rangers – Philadelphia Flyers
1. Boston Bruins (54-19-9) – 15. Detroit Red Wings (39-28-15)
Kaksi Original Six -joukkuetta kohtaavat ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä 57 vuoteen. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljä kertaa, joista Detroit voitti kolme viimeisintä kohtaamista.
Peräkkäinen pudotuspelikevät numero 23 autokaupungin joukkueelle. Uskomaton lukema tänä päivänä NHL-seuralle, tai mille tahansa seuralle ammattilaispalloilusarjoissa. Detroitissa on organisaation puolesta puitteet kunnossa ja valmentajien valinnassa on onnistuttu hyvin. 23 kauden aikana seurassa on toiminut vain viisi eri päävalmentajaa: Bryan Murray, Scotty Bowman, Barry Smith, Dale Lewis ja Mike Babcock, joka teki tällä kaudella mahdottomalta näyttäneestä tilanteesta mahdollisen ja vei joukkueen pudotuspeleihin huolimatta runsaista loukkaantumista (mm. Henrik Zetterberg, Pavel Datsyuk, Daniel Cleary, Justin Abdelkader, Jonathan Ericsson). Kävi Detroitille miten vain pudotuspeleissä, Babcock on yksi vahva nimi parhaalle valmentajalle annettavan Jack Adams -trophyn saajaa mietittäessä.
Claude Julienin Boston on kuulunut viimeiset vuodet sarjan ennakkosuosikkeihin. Kevään 2011 mestari pelasi myös viime kaudella finaaleissa, joissa se sai todeta Chicagon paremmakseen voitoin 2-4. Joukkueen runkopelaajat Milan Lucic, Patrice Bergeron, David Krejci, Zdeno Chara, Brad Marchand ja Tuukka Rask ovat olleet mukana seurassa jo vuosien ajan ja vaikka Tyler Seguinin kauppaa voidaan kyseenalaistaa, vaihdossa saatu Reilly Smith on osoittautunut loistavaksi kahden suunnan hyökkääjäksi, samaa voidaan sanoa läpimurtokauttaan pelaavasta Carl Söderbergista. Nuoret puolustajat Torey Krug ja Dougie Hamilton pelaavat ikäänsä nähden todella kypsää jääkiekkoa. Tulevaisuus pelaajiston suhteen näyttääkin kirkkaalta, organisaatiolla on pitkä sopimus Vezina-tason maalivahdin Tuukka Raskin kanssa ja kun Julien on luonut seuralle toimivan peli-identiteetin, joka on isompi kuin yksittäiset pelaajat tai valmentaja, on vaikea nähdä Bruinsin poistuvan parrasvaloista seuraavien kausien aikana.
Boston jyrää jatkoon materiaalin laajuudella ja paremmalla maalivahtipelillä
Kamera on ainoa, mitä Tuukka selkänsä takaa haluaa löytää (Getty)
Vaikka Detroit on kokenut pudotuspelijoukkue ja joukkueesta löytyy mestaruuskauden joukkueesta mm. Datsyuk, Cleary, Abdelkader ja Johan Franzen, on joukkueella menossa nuorennusleikkaus. Pelaajat kuten Riley Shehan, Tomas Tatar, Gustav Nyquist ja Danny DeKeiser omaavat kirkkaan tulevaisuuden Detroitin uuden polven pelaajina, mutta tämä kevät ja Boston Bruins tulevat vastaan liian nopeasti.
Bostonilla on heittää kehiin kenties liigan levein ja laadukkain materiaali: Lucic-Krejci-Iginla; Marchand-Bergeron-Smith; Paille-Söderberg-Eriksson; Caron-Campbell-Thornton. Bostonin puolustus ei ole aivan yhtä nimekäs ja kun takalinjoilta puuttuu vielä Dennis Seidenbergin tasoinen pelimies, katseet kohdistuvatkin ennen kaikkea siihen miten puolustus Tuukka Raskin edessä onnistuu tehtävässään. Kokeneemmat pelaajat, kuten Chara ja Johnny Boychuk kantanevat isoimman vastuun peliminuuteissa mitattuna, mutta paineet kohdistuvat ennen kaikkea nuoreen kaksikkoon Krugiin ja Hamiltoniin. Mikäli herrat psytyvät jatkamaan viime kauden pudotuspeleissä alkanutta noususuhteista kehitystään ja kestävät toisen vuoden kohdalla heihin kohdistuvat paineet, ei Bostonilla tule olemaan hätää. Mutta. Seidenbergin ja Adam McQuaidin puuttumisen myötä puolustuksen materiaali ei ole kovin leveä, joten vaikka siirtotakarajalla hankittiin kokenut Andrej Meszaros Philadelphiasta vahvistamaan takalinjoja, ei se silti kestä nuorten pelaajien tason heittelyä, saati loukkaantumisia. Bostonin peruspakkiosastoon kuuluvat Bartkowski ja Miller pystyvät pelaamaan top 4 puolustajilta jäävät minuutit, mutta he eivät pysty ratkaisemaan pelejä hyökkäysosaamisellaan saatika nollaamaan vastustajan top 6 -hyökkkäjiä illasta toiseen. Tässä piilee Detroitin mahdollisuus. Jos he onnistuvat heiluttamaan aavistuksen verran kapean Boston-puolustuksen itseluottamusta, on heillä mahdollisuus kääntää ottelusarja edukseen.
That being said, vaikka Bostonin puolustus ei täysin onnistuisi tehtävässään on Detroitin pelaajien ohitettava tämän kevään paras maalivahti, Tuukka Rask. Runkosarjan nollapelitilaston voittaja ja yli 30 peliä pelanneista maalivahdeista parhaan torjuntaprosentin tilastoihin iskenyt savonlinnalaismaalivahti parantaa otteitaan kevään edetesssä. Esimerkiksi viime kauden pudotuspeleissä Rask pysäytti kiekkoja 22 ottelussa .940 varmuudella ja piti kolme kertaa maalinsa puhtaana. Uskon että Bostonissa nähdään tänä keväänä jälleen kerran Raskin varmaa maalivahtityöskentelyä ja juuri otteiden varmuus rauhoittaa puolustajien pelaamista ja tuo heille lisää itseluottamusta. Kun tähän yhtälöön lisätään Bostonin tiviis viisikkopelaaminen niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan, ei Detroitilla juurikaan ole mahdollisuutta kaataa Bostonia paras seitsemästä -sarjassa.
Boston jatkoon voitoin 4-2.
8. Tampa Bay Lightning (46-27-9) – 9. Montreal Canadiens (46-28-8)
Filppula haluaa jatkaa vahvoja otteitaan myös pudotuspeleissä (Getty Images)
Ennakkoon tasaisin sarja huomioiden sekä lännen että idän parit. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljä kertaa, joista kolmessa haettiin voittajaa jatkoajan tai rankkareiden kautta. Tampa vei kohtaamisista kolme, joista viimeismmän huhtikuun alussa Tampa Bay Times Forumilla 3-1.
Oli jo hyvissä ajoin selvää, että nämä joukkueet tulevat kohtaamaan pudotuspeleissä. Selvitettävä kysymys kuului, kumpi joukkue onnistuisi nappaamaan kotiedun. Lopulta Montrealin pelattua kauden kaksi viimeistä peliä tehottomasti, Tampan onnistui ohittaa Habs viimeisen kierroksen voitolla Washington Capitalsista. Isoin kysymys sarjaan liittyen onkin, löytääkö Habs ratkaisun maalinteko-ongelmiinsa? Joukkue vahvistui siirtorajan umpeutuessa Thomas Vanekilla ja hetken aikaa näyttikin siltä, että Vanek yhdessä Max Paciorettyn ja David Desharnaisin ottaisivat yksin Habsin maalintekovastuun niskoilleen. Runkosarjan kolmessa viimeisessä ottelussa tehdyt kaksi maalia koko joukkueen osalta kuitenkin palauttivat karulla tavalla joukkueen maantasalle. Runkosarjalla ei enää ole mitään merkitystä, mutta eniten Montrealissa tulisi huolestuttaa se haluttomuus ajaa maalille ja se päämäärättömyys hyökkäyspään kiekollisessa pelaamisessa, mitä kahdessa viimeisessä ottelussa nähtiin. Ratkaisua siirreltiin pelaajalta toiselle ja vaaralliset laukaukset puuttuivat. Mikäli meno jatkuu samana, Tampa Bayn hyökkäys yhdessä Steven Stamkosin, Valtteri Filppulan, Ondrej Palatin ja Tyler Johnsonin johdolla lähettää Montrealin ylpeyden tylysti kesälomalle.
Maalivahtien vertailussa Montreal päihittää Tampa Bayn. Carey Price pelasi numeroiden valossa uransa parhaan kauden ja hänen itseluottamuksensa on kohdillaan. Price saa hyvää taustatukea kokeneelta Peter Budajlta, joten näihin miehiin Habs ei tule kaatumaan. Boltseissa hyvän kauden pelannut Ben Bishop loukkaantui harmillisesti kolme kierrosta ennen runkosarjan loppua ja hänen tuuraajansa Anders Lindback on aika lailla katsomaton kortti. Entinen Nashvillen ja Pekka Rinteen kakkosveska ei onnistunut viime kaudella lunastamaan kiistattomasti ykkösmaalivahdin paikkaa Tampan joukkueessa, joten viime vuoden keväällä hyvään vireeseen päässyt Bishop käytti tilaisuutensa ja otti sen mitä Lindback ei onnistunut itselleen ottamaan. Mielenkiintoista on nähdä, mikäli Bishop on loukkaantuneena eikä pysty pelaamaan, kohdistuuko maalivahtivalinta epävarmasti esiintyneeseen Lindbackiin vai vasta 21-vuotiaaseen latvialaismaalivahti Kristers Gudlevskisiin, mieheen joka muistetaan parhaiten esityksestään Kanadaa vastaan Olympilaisissa. Lindback kuitenkin torjui päätöskierroksella nollan, joten oletan valmentaja Jon Cooperin antavan Lindbackille mahdollisuuden.
Puolustuksessa joukkueen puntit menevät aika lailla tasan. Tampalla on järkälemäinen viivapelote Viktor Hedman, kokeneemmat Sami Salo, Matthew Carle ja Eric Brewer, Habseilla on P.K. Subban, Andrei Markov, Alexei Emelin ja yksi tämän hetken ilkeimmistä ja kookkaimmista pakeista, Douglas Murray. Habseilla on aavistuksen verran kookkaampi ja kiekollisesti taitavampi puolustus, mutta Emelin ja etenkin Markov sekä Murray ovat jalalla aavistuksen verran hitaita. Boltsin nopea ja nuori hyökkäys aiheuttanee Montrealille muutaman jäähyn enemmän sarjan aikana, ja ylivoimalla Stamkosin one timer on liigan isoin pelote, ainakin pelejään jatkavien pelaajien joukossa.
Sarjan ratkaisee kaksi asiaa: Miten Tampan maalivahti/maalivahdit onnistuvat ja löytääkö Montreal rentouden maalintekoon. Tiukkoja pelit tulevat joka tapauksessa olemaan, ja varmasti useammassakin ottelussa ratkaisua haetaan pidemmän kaavan kautta jatkoajalta. Oma veikkaukseni on, että Tampa etenee seitsemännessä ottelussa jatkoon kotietunsa ja paremman ylivoimansa turvin.
Tampa Bay jatkoon voitoin 4-3.
6. Pittsburgh Penguins (51-24-7) – 14. Columbus Blue Jackets (43-32-7)
Joukkueet kohtasivat runkosarjassa viisi kertaa, Pittsburgh vei kaikki kohtaamiset maalieron ollessa 16-7 Pingviinien eduksi.
Jarmo Kekäläinen tarvitsi puolitoista kautta viedäkseen organisaation pudotuspeleihin. Viime kaudella jatkopelit jäivät harmillisesti yhden pisteen päähän, mutta tällä kaudella Columbus piti ohjat käsissään ja varmisti pudotuspelipaikkansa hyvissä ajoin ennen viimeistä kierrosta. Joukkueella on edessä loistava tulevaisuus, eikä vähiten Kekäläisen ja valmentaja Todd Richardsin selkeiden visioiden takia. Mutta tuleeko tämä kevät liian aikaisin? Vastassa on liigan valovoimaisimpia tähtiä vilisevä joukkue, jolla on pudotuspelikokemusta kahdeksalta keväältä peräjälkeen.
Tämän sarjan ratkaisee maalivahtipeli, suuntaan tai toiseen. Mikäli Marc-André Fleury jatkaa keväistä perinnettään ja sulaa heti avauskierroksella, ei joukkueen kakkoskassari Jeff Zatkoff pysty kantamaan joukkuetta selässään, ainakaan päätyyn asti. Ensimmäisellä kierroksella Pittsburgh saattaa päihittää Columbuksen kummalla maalivahdilla vain, mutta toisella kierroksella vastaan tulee joko Philadelphia Flyers tai New York Rangers ja silloin kyyti tulee olemaan todella kylmää ilman huippuluokan maalivahtipeliä. Toisaalta, mikäli Columbus Blue Jackets mielii voittaa otteluita tai jopa edetä jatkoon, tapahtuu se Sergei Bobrovskyn ansiosta. Columbus on työteliäs joukkue ja sillä on lupaavia yksilöitä, mutta Nathan Hortonin poissaollessa en näe mitenkään mahdolliseksi, että joukkue voittaisi Pittsburghin maalintekokilpailussa – siispä Bobin on seisottava päällään mikäli sinitakit mielivät parista jatkoon.
Pittsburgh tarviitsee Fleuryä. Vastaako hän huutoon? (Getty)
Pingviinien hyökkäyksestä on turha puhua sen enempää. Nimet Sidney Crosby, James Neal, Chris Kunitz, Jussi Jokinen ja ensimmäiselle kierrokselle takaisin kokoonpanoon palaava Evgeni Malkin kertovat kaiken oleellisen. Joukkue on vaarallinen sekä 5 vs. 5 pelissä että ennen kaikkea ylivoimalla. Kun yhtälöön lisätään puolustuspään hyökkäysvoima Kris Letangin, Matt Niskasen ja kevään peleistä nauttivan Olli Määtän muodossa, on joukkueessa niin huima määrä yksilötaitoa, että maaleitta Pingiivilauma ei jää.
Fleuryn vireen ohella toinen iso kysymys on valmentaja Dan Bylsma. Mestaruuskauden jälkeen kausi toisensa jälkeen Pittsburgh on pettynyt pudotuspeleissä: Kaksi kertaa tappio on tullut heti avauskierroksella, kerran konferenssifinaaleissa (viime kaudella Boston vei 4-0) ja kerran konferenssin välierissä. Boston-sarjaa lukuunottamatta Pingviinit ovat lähteneet jokaiseen ottelusarjaan selkeänä ennakkosuosikkina, mutta Bylsma on jäätynyt ratkaisuhetkillä pahasti. Pahimmat kielet ovat puhuneet Pittsburghin organisaatiosta pienen sisäpiirin leikkikenttänä, jossa seuraikoni Mario Lemieux, GM Ray Shero ja Bylsma kaveeraavat keskenään ja pitävät toistensa puolta, menipä seuralla sitten hyvin tai ei. Mikäli Pittsburgh tippuu tällä kaudella ennen konferenssin finaalia, on organisaatiotasolla pakko tehdä omat johtopäätökset ja näyttää valmentaja Bylsmalle ovea. Pittsburghin materiaalilla ei voi katsoa sivusta, kun Chicago Blackhawks tai Boston Bruins pelaa kausi toisensa jälkeen vahvat pudotuspelit ja olla miettimättä, mistä ero menestyksessä johtuu.
Columbuksella on vain voitettavaa
Jos olisin Columbuksen valmentaja, korostaisin pelaajille kahta asiaa: 1) Meillä on kaikki tarvittavat elementit otteluiden voittamiseen 2) Me voimme pelata rennosti ilman paineita voitosta. Joukkueella on hallitseva Vezina-maalivahti Sergei Bobrovsky, läpimurtokauden pelanneet Ryan Johansen ja Boone Jenner, Rick Nash –kaupassa Rangersista tulleet Brandon Dubinsky ja mailataituri Artem Anisimov, puolustuksesta löytyy riittävä määrä fyysisyyttä ja kiekollista osaamista kokeneiden Jack Johnsonin ja 50 pisteen rajan rikkoneen James Wisniewskin muodossa. Voi olla aavistuksen verran kaukaa haettua, mutta pelaajien asenne ja uhrautuvaisuus muistuttaa hyvin paljon sitä mitä jalkapallossa on nähtävissä Atlético Madridin pelaajissa.
Blue Jackets ei olisi missään nimessä tarvinnut kahta isoa takaiskua ennen pudotuspelien alkua. Bostonissa Stanley Cupia nostellut Nathan Horton on sivussa ainakin kuusi viikkoa ja R.J. Umbergerin paluusta ei ole mitään tietoa. Ryminäosastolta Nick Folignon pelaaminen on myös epävarmaa sarjan avausottelussa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Hortonin pudotuspelikokemusta joukkue olisi kipeästi tarvinnut, Umbergerin ja Folignon puuttuminen on myös iso lovi joukkueen hyökkäys- ja taklausvoimaan.
Tätä ottelusarjaa pohtiessa on pakko ottaa huomioon kaksi skenaariota. Ensimmäiseksi se, jossa Fleury ei sula. Tällöin Pittsburgh marssii tyylipuhtaasti voitoin 4-1 toiselle kierrokselle, jossa se kohtaa toivottavasti Philadelphia Flyersin (jokaisen lätkäfanin märkä päiväuni). Toinen skenaario on se, jossa Fleury sulaa toisessa ottelussa Pittsburghissa, jonka Columbus sensaatiomaisesti vie. Tästä Sinitakit saisivat sen verran virtaa, että veisivät raivokkaalla taistelulla ja hurmiota lähentelevällä olotilalla myös ensimmäisen kotiottelunsa jolloin he johtaisivat sarjaa 2-1. Tämän jälkeen punnittaisiinkin Bylsman johtajataidot: Miten tässä tapauksessa onnistutaan rauhoittamaan joukkue ja palaamaan perusasioiden ääreen ja luottamaan omaan pelitapaan ja kulloinkin pelaavaan maalivahtiin. Jos Bylsma apureineen ei tässä onnistu, Columbuksella on hyvät mahdollisuudet yllättää Pittsburgh voitoin 4-2. Realistisesti ajateltuna Pittsburghin materiaali on kuitenkin niin paljon parempi, että ajattelen Pittsburghin menevän jatkoon tästä otteluparista vähintään yhdeksän kertaa kymmenestä. Mutta hei, nämä ovat pleijerit, mitä tahansa voi tapahtua.
Pittsburgh jatkoon voitoin 4-1.
12. New York Rangers (45-31-6) – 13. Philadelphia Flyers (42-30-10)
Joukkueet kohtasivat neljä kertaa runkosarjassa, voitot menivät 2-2 ja joka kerta kotijoukkue oli parempi. Odotettavissa on suhteellisen tasaisia ja intensiivisiä otteluita, jossa Philadelphian hyökkäysvoima kohtaa Madison Square Gardenin kuninkaan, Henrik Lundqvistin.
Puheet kilpailuasetelmasta näiden joukkueiden välillä eivät ole täysin tuulesta temmattuja, mutta totuuden nimessä on myönnettävä että ’rivalry’-sanan ja Philadelphian laittaminen samaan lauseeseen tuo väistämättä mieleen Pittsburgh Penguinsin – ei New York Rangersia. Toivon todella, että Philly ja Penguins pelaisivat Metropolitanin divisioonamestaruudesta, mutta jotta tuohon tilanteeseen päästäisiin, on Flyersin löydettävä keinot voittaa New York Rangers vieraissa vähintään kerran. Ja viimeksi Flyers juhli Gardenissa helmikuun 20. vuonna 2011. Tuon päivämäärän jälkeen Rangers ja Flyers ovat kohdanneet kahdeksan kertaa Madison Square Gardenilla ja Rangers on vienyt noista otteluista jokaisen varsinaisella peliajalla.
Flyers palaa pudotuspeleihin viime kauden pettymyksen jälkeen, Rangers puolestaan on kaikessa hiljaisuudessa neljättä kevättä putkeen pudotuspeleissä, mutta konferenssifinaaleita (kevät 2012) pidemmälle joukkue ei ole vielä päässyt. Vaikka Rangers on yksi seuratuimmista joukkueista maailmanlaajuisesti, sivutetaan se usein Stanley Cupin voittajaa pohdittaessa – niin myös tänä keväänä. Tämä siitä huolimatta, että joukkueella on yksi liigan parhaista maalivahdeista ja hyökkäyksestä löytyy todella paljon syvyyttä: Brad Richards, Rick Nash, Derek Stepan, Mats Zuccarello, Benoit Pouliot, Martin St. Louis ja Derick Brassard. Itse asiassa ehkäpä Rangers sivutetaan juuri joukkueen tasaisuuden takia. Sillä ei ole yhtä valovoimaisia tähtiä kuin Pittsburghilla tai Philadelphia Flyersilla (tai on, mutta ne kirkkaimmat tähdet jostain syystä aina hiipuvat NYC:n valoissa), jotka kantaisivat joukkuetta yksin selässään ja keikkuisivat pistetilastojen kärkipaikoilla. Joukkueen vahvuus ja heikkous on sen tasapaksuus. Mikäli Rangers halajaa ensimmäistä kierrosta pidemmälle, joukkueesta on noustava esiin 1-2 ratkaisijaa, jotka nakuttavat piste per peli tahdilla läpi pudotuspelien. Ja tässä katseeni kohdistuu Tampasta tulleeseen Martin St. Louisiin. Mies haki itseään runkosarjassa pelaamissaan otteluissa ja 19 pelissä isketyt pisteet 1+7 ovat hänelle hyvin vaatimattomat. Täytyy kuitenkin muistaa, että St. Louis tuli kesken kauden joukkueesta, jossa hän oli joukkueensa kiistaton ykköshyökkääjä yhdessä Steven Stamkosin kanssa. Totuttautuminen uuteen ympäristöön, pelitapaan ja joukkueeseen ja rooliin siinä on vienyt St. Louisin tapauksessa aikansa, mutta tietäen miehen kilpailuvietin odotan hänen tulevan pudotuspeleihin sinä samana pelaajana, jona me hänet Tampasta muistamme.
Philadelphian surullinen historia maalivahtien kanssa näyttäisi tällä hetkellä olevan kaukaista menneisyyttä. Steve Mason on löytänyt uudelleen henkisen kodin Philadelphiasta ja jälki on ollut sen mukaista. Eihän Masonin numeroita voi verrata Raskiin tai Lundqvistiin, mutta Philadelphian maalivahdiksi 25-vuotias kanadalaiskassari on pelannut tasaisen ja hyvän kauden. Tosin, Philadelphia päästi pudotuspeleihin selvinneistä joukkueista eniten maaleja runkosarjassa, joten pudotuspelejä ajatellen ollaan varmasti teroitettu tasaviisikoin puolustamisen tärkeyttä. Toinen iso asia, mistä Flyersin kopissa varmasti puhutaan on hermokontrolli. Joukkue oli runkosarjan aikana eniten alivoimalla kaikki joukkueet mukaanluettuna, ja vaikka alivoima toimikin kohtalaisesti läpi kauden, vanha totuus pelien voittamisesta jäähypenkiltä pitää paikkansa.
Kapteeni Giroux syttyy kevään peleihin. (Getty)
Joukkueen hyökkäyksen terävin kärki Claude Giroux, Jakub Voracek, Wayne Simmonds ja Scott Hartnell on paperilla aavistuksen verran vakuuttavampi ja tasaisemmin tulosta tekevämpi kuin Rangersin. Taitoa toki löytyy myös Rangersin paidasta, mutta kokonaisuudessaan Flyersin hyökkäyskalusto on isompi, ilkeämpi ja ratkaisuvalmiimpi. Sieltä ei tarvitse etsiä niitä yksilöitä, jotka astuvat esiin vaan kaikki tietävät jo valmiiksi että neljä mainitsemaani nimeä hoitavat homman, ja jos eivät hoida niin Rangers etenee jatkoon. Löytyy Flyersillä myös syvyyttä hyökkäyksessä (Schenn, Lecavalier, Read, Couturier) mutta Flyersin munat tulevat olemaan ykkösketjun korissa.
Mihin sarja ratkeaa? Flyers tulee olemaan fyysisempi joukkue, se tulee pelaamaan tyylilleen uskollista rouhimislätkää, jossa taklaukset lentelevät ja vastustajan ihon alle pyritään jatkuvasti. Omasta mielestäni Broad Street Bullies pelaa parempaa pudotuspelilätkää kuin Rangers, joka ei herätä minussa oikein mitään tunteita ja on vähän mauton, hajuton ja väritön. Sarja ratkeaa maalivahtipeliin ja erikoistilanteisiin. Mikäli Lundqvist pelaa edes lähellä omaa huipputasoaan, Rangersilla on mahdollisuus voittaa jokainen ottelu. Jos taas Masonille sattuu huonompia matseja, kävelee Rangers niissä otteluissa Flyersin ylitse. Masonia tarvitaan kokoonpanoon (hän todennäköisesti on pelikunnossa jo ensimmäisessä ottelussa) ja häneltä tarvitaan torjuntoja. Rangersin ylivoima häviää vertailussa Flyersin vastaavalle, joten jos Rangers alkaa jäähyilemään ottelusta toiseen, menee Flyers otteluparista jatkoon.
Sarjasta tulee pitkä. Veikkaan kuitenkin Flyersin vievän sarjan kuudennessa ottelussa Wells Fargo Centerissä, joten Flyers jatkoon Masonin ja kapteeni Giroux’n esimerkkien siivittämänä voitoin 2-4.