Sveitsissä ollaan innoissaan superlupauksesta – ”loistava paikka kehittyä”

Kiekkokevään yksi mielenkiintoisimmista siirroista on yhdysvaltalaisen superlupauksen Auston Matthewsin, 17, liittyminen Sveitsin pääsarjassa pelaavan Zurich Lionsin riveihin.

Tällä kaudella Jenkkien U18, U20 ja miesten maajoukkuetta edustanut Matthews on kesän 2016 NHL Draftin kuumin nimi ja hänestä odotetaan tulevan Jack Eichelin ohella Yhdysvaltain johtavia NHL-pelaajia.

Matthewsin perässä on ollut lukuisia yliopistoseuroja ja kanadalainen juniorijoukkue Everett Silvertips, joka omistaa nuorukaisen pelaajaoikeudet. Matthews teki kuitenkin hyvin poikkeavan tempun ja solmi sopimuksen Eurooppaan. Ison palkan lisäksi isona tekijänä on ollut Lionsin päävalmentaja, Marc Crawford, joka on toiminut pitkään myös NHL:ssä.

– Matthews on mahtava nuori pelaaja, ja kaikki ihmiset Lionsin organisaatiossa odottavat innolla näkevän hänet jäällä. Sveitsin pääsarja on loistava paikka kehittyä nuorille pelaajille, kertoi Crawford ProHockeyTalk-sivustolle.

Nyt Matthews pääsee pelaamaan ammattilaisena, kun Pohjois-Amerikassa hän olisi joutunut pelaamaan joko juniorisarja WHL:ssä tai yliopistosarja NCAA:ssa.

– Hän pääsee pelaamaan aikuisia miehiä vastaan vauhdikasta peliä, jossa on paljon taitoa, Crawford jatkoi.

Matthewsille siirto saattaa olla suorastaan lottovoitto ja hänen siirtymisensä NHL:ään pitäisi olla syksyllä 2016 helpompaa. Lionsissa on paljon kokemusta, mikä auttaa nuoria pelaajia. Sveitsin pääsarjassa jää selvästi enemmän aikaa harjoittelulle kuin esimerkiksi Kanadan juniorisarjoissa, sillä Sveitsissä välimatkat ovat hyvin pienet eikä pelimääräkään huimaa päätä.

Päävalmentaja Crawford on koulinut lukuisia nuoria pelaajia NHL-pelaajiksi, joten hän tietää, miten jenkkilupausta pitää käsitellä. Hänen valmennuksessaan on ollut muun muassa entinen maalitykki Owen Nolan, joka kehittyi Crawfordin alaisuudessa isoin askelin.

Kuka on Auston Matthews?

Monelle suomalaiselle hän on vielä tuntemattomuus, jonka nimi on saattanut vilahtaa joissain lehtijutuissa. Pohjois-Amerikassa hänestä on kohuttu jo pari vuotta, sillä hänen lahjakkuutensa on uskomaton. Matthews on vuoden päästä NHL Draftin kuumin nimi ja hänen suurin haastajansa tulee Suomesta: Jesse Puljujärvi on nimittäin kyseisen Draftin kärkinimiä. Tämä kaksikko saattaa kohdata jopa ensi kaudella jäällä, sillä molempien joukkueet osallistuvat jääkiekon Mestarien liigaan. Lisäksi molemmat tulevat pelaamaan U20-MM-kisoissa Suomessa.

Jenkkilupauksen tarina on hyvin erilainen kuin monella muulla: hän on syntynyt ja kasvanut Arizonan osavaltiossa Scottsdalessa. Arizonassa ei jääkiekko kukoista, eikä osavaltiosta ole tullut tähän mennessä kuin kaksi NHL-pelaajaa. Matthews on todennäköisesti kolmas.

17-vuotias keskushyökkääjä pelasi vielä kaksi vuotta sitten kotikaupungissaan alle 16-vuotiaiden sarjassa iskien 48 ottelussa tehot 55+45=100. Kyseiselle kaudella hänen taitonsa huomioitiin laajemmin ja hän sai kutsun Yhdysvaltain junioriohjelman testileirille. Kyseiselle leirille valitaan vuosittain ikäluokan parhaimmat pelaajat, joista valitaan lopullinen joukkue, joka pelaa ja harjoittelee seuraavat kaksi vuotta yhdessä.

Matthews säväytti leirillä, ansaitsi paikkansa lopullisessa joukkueessa ja nousi heti ikäluokkansa ykköspelaajaksi. Tällä kaudella Matthews nikkaroi joukkueessaan 60 ottelussa 116 tehopistettä. Hän oli voittamassa tänä keväänä alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta, mikä ratkesi finaaliottelussa Suomea vastaan. Auston voitti turnauksen pistepörssin ja hänet valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Teinitähti pelasi myös vuodenvaihteessa U20-MM-kisoissa sekä edusti Yhdysvaltain miesten maajoukkuetta yhden ottelun verran. Matthews pelasi ennen miesten MM-kisoja Jenkkien riveissä yhden harjoitusottelun, muttei ei yltänyt lopulta lopulliseen kisajoukkueeseen.