Teemu Selänne – enemmän kuin legenda

Tammikuun 12. päivä kannattaa painaa mieleen, sillä kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilija saa paitansa Anaheim Ducksin kotiareenan Honda Centerin kattoon, kun Winnipeg Jets vierailee Kaliforniassa.

Teemu Selänne oli ensimmäinen eurooppalaispelaaja,  joka teki kympärätempun NHL:n tähdistöottelussa, hän teki Anaheimin organisaation ensimmäinen pudotuspelimaalin, Teemu oli ensimmäinen suomalainen ykköskierroksen varaus NHL Draftissa ja nyt hänen paitansa on ensimmäinen, joka nostetaan Anaheim Ducksin hallin kattoon.

Selänne edusti ankkapaitoja ensimmäisen kerran vuosina 1996-2001, milloin suomalaislegenda teki tuhoisaa jälkeä Paul Kariyan rinnalla voittaen muun muassa NHL:n maalipörssin kausilla 1997-1998 ja 1998-1999.

– Teemu oli kaikessa huippunopea, syöttämisessä, laukomisessa ja liikkeessä. Hän teki kaiken nopeasti ja minäkin olin aika nopea. Minulla oli ollut hyvää kemiaa aiemminkin, mutta Teemu oli kaikessa huippunopea, Kariya ylisti ketjukaveriaan dokumenttielokuvassa Sel8nne.

Game 5 - Ottawa Senators v Anaheim DucksToistamiseen ”Teukka” luisteli Ducksissa vuosina 2005-2014. Selänne jätti työsulkukauden väliin, palasi Anaheimiin ja nosti itsensä vanhalle tasolleen muutaman heikomman kauden jälkeen. Kesällä 2007 hän sai viimeinkin nostella ikimuistoisesti Stanley Cup -pokaalia.

Viime keväänä ympyrä sulkeutui, kun NHL:n kaikkien aikojen toiseksi tehokkain eurooppalaispelaaja ilmoitti lopettavansa uransa. Suru ja haikeus valtasivat monet kiekkofanit, vaikka miehen lopettamispäätöstä oltiin jo odoteltu, mutta aiemmat kesät olivat luoneet uskoa jatkamisen suhteen. Suomi ei menettänyt vain hyvää NHL-pelaajaa vaan kaikkien aikojen parhaimman suomalaispelaajan. Viimeinen kausi oli tavallaan täydellinen, sillä Selänne puki Leijona-paidan ylleen vielä kertaalleen ja päätti Sotshin olympialaiset pronssimitaliin. Selänne palkittiin myös olympialaisten parhaimmaksi pelaajaksi. Kyyneleet valuivat muidenkin kuin vain Kaj Kunnaksen silmillä.

– On uskomatonta, että hänet palkittiin 43-vuotiaana olympialaisten parhaimmaksi pelaajaksi. Se on yksi kaikkien aikojen parhaimmista urheilutarinoista, kommentoi Kariya viime keväänä ESPN:lle.

Muutakin kuin jääkiekkoa

Game 1 - Ottawa Senators v Anaheim DucksTeemun merkitys suomalaisille on jotain uskomatonta – Hän oli edelläkävijä monessakin mielessä kiekkoilijana, mutta hänen merkityksensä on vielä suurempi kaukalon ulkopuolella. Teemu on tunnettu positiivisenä ihmisenä ja todellisena ”people persoonana”, minkä vuoksi hänestä on aina ollut helppo tykätä.

Viime vuonna markkinoille tulleesta Teemu-kirjasta voi huomata, kuin hän on aidosti juurii sellainen kuin mediakuva on antanut olettaa.

– Teemu on aidosti hyvä, luonnonlapsi ja rasavilli. Sellainen se on aina ollut, kertoi kirjassa Selänteen lapsuuden pelikaveri Juha Ikonen.

– Avoimuus, optimismi, aurikoinen olemus ja lapsenusko. Näistä muodostuu se hedelmällinen kasvualusta, jolle poikani menestys on ihmisenä ja jääkiekkoilijana perustunut, kommentoi puolestaan Liisa-äiti.

Hän antaa aina aikaansa faneille sekä myös toimittajille. Esimerkiksi Sotshin olympialaisissa Teemu vietti otteluiden jälkeen lähes puoli tuntia antamassa kommentteja lehdistölle, kun muilla pelaajille oli kiire pukuhuoneeseen. Näin se on ollut aina ja tämä on myös yksi syy, miksi hänet muistetaan Pohjois-Amerikassa ikuisesti. Teemun lopetettua amerikkalaistoimittajat surivat Twitterissä yksi toisensa perään.

– Teemu oli tietysti loistava kiekkoilija, mutta sen lisäksi miellyttävän näköinen, fiksu, ystävällinen, kielitaitoinen ja käytökseltään moitteeton. Hän oli Jetsin historian ensimmäinen pelaaja, jolla oli vetovoimaa kaikkialla, kommentoi Jetsin tiedottaja Mike O’Hearn Teemu-kirjassa.

Kaukalon ulkopuoliset asiat, kuten hyväntekeväisyyshankkeet kuuluvat tänä päivänä NHL-kiekkoilijoiden arkeen, mutta Selänne teki hyväntekeväisyyttä jo pelatessaan Jokereissa SM-liigaa. NHL-uransa varrella Teemulta on nähty lukuisia avustuksia, mikä kertoo hänestä paljon.Game 5 - Ottawa Senators v Anaheim Ducks

NHL:ssä osataan arvostaa kulttipelaajia ja Teemu on vieläpä kovimmasta päästä. Tulokaskaudellaan 76 maalia NHL:ssä paukutellut Selänne on rakastettu jokaisessa NHL-kaupungissa ja esimerkiksi Winnipegissä arvostus on käsittämättömän suurta. Vastustajat kunnioittivat häntä yhtä paljon kuin omatkin pelaajat eikä tätä voi sanoa monestakaan pelaajasta. Kaikkien aikojen tehokkain eurooppalaispelaaja Jaromir Jagr ei tule koskaan yltämään Selänteen maineeseen, vaikka pelitaidoista se ei jää kiinni – Se johtuu juurikin Teemun persoonasta.

– Kyllähän sen näki hänen viimeisen kautensa aikana, millaista huomiota hän sai. NHL:ssä on paljon huippupelaajia, mutta ei monia näin suosittuja. Se tulee siitä, että hän tekee hyviä juttuja ja on aito, Teemun entinen joukkuekaveri Keijo Säilynoja kommentoi Suomikiekko-sivustolle.

Suomalainen jääkiekkoilu ei ole olisi entisellään ilman numero kasia – Esimerkki, jonka vuoksi moni on tullut lajin pariin mukaan ja hän on inspiroinut lukuisia nuoria suomalaiskiekkoilijoita. Hän on kantanut Leijonia harteillaan ja tuonut meille kansainvälistä menestystä. Leijonien menestys on aina kasvattanut kiekkobuumia, minkä mukana harrastajamäärät ovat kasvaneet ja tämä on mahdollistanut yhä useamman huippupelaajan syntymisen Suomessa. Tästäkin osa kiitoksista voidaan antaa Teemulle.

#For8verTeemu

https://www.youtube.com/watch?v=HfFtQrMFC6w

Anaheim Ducks kohtaa Winnipeg Jetsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 04.00 alkaen. Yksi herra varastaa kuitenkin shown jo ennen pelin alkua ja nousee viimeistä framille Honda Centerin jäälle perheen, monien suomalaisten ja niiden rakkaiden fanien edessä. Teemu on esikuva, legenda ja erittäin hieno persoona ja miehen perintö suomalaiselle urheilulle on jotain mittaamatonta. Se ei pääty tähän.

Viasat Hockey Finland -kanava näkyy koko tulevan viikonlopun ilmaiseksi ja maanantai-aamuna kello 4:00 alkaen saamme kaikki seurata kanavalta Teemu-show’ta.

kuvat: Getty Images