U18-MM-kisat starttaa torstaina – Pikkuleijonilla historiallisen kova hyökkäyskalusto

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat alkavat torstaina Sveitsissä, missä Suomi kohtaa avausottelussaan Tshekin. Suomi pelaa pelinsä Zugissa, joka toimii kisojen päänäyttämönä.

Pikkuleijonilla on kävi lohkoarvonnassa hyvä tuuri, sillä Suomen lohkossa pelaavat Tshekki, Kanada, Saksa ja Latvia. Toisessa lohkossa on selvästi kovempi taso, kun USA, Ruotsi, Venäjä, Sveitsi ja Slovakia mittaavat paremmuuttaan.

Suomen lohkon suurin ennakkosuosikki on Kanada, joka ei kuitenkaan perinteisesti saa MM-kisoihin mukaan parasta mahdollista ryhmää. Esimerkiksi superlupaus Connor McDavid pelaa vielä OHL:n pudotuspeleissä eikä näin ole maajoukkueen käytettävissä. Kanadan ryhmä on kuitekin erittäin kova ja materiaaliltaan se voi hyvin olla kisojen paras. Esimerkiksi hyökkääjät Matthew Barzal, Travis Konecny, Lawson Crouse ja Jansen Harkins ovat kisojen kovinta eliittiä.

Kanadan kovin vastus on tietenkin Yhdysvallat, joka on hallinut tätä ikäluokkaa vuosien ajan. Yhdysvaltojen joukkue on pelannut yhdessä jo kahden vuoden ajan, minkä vuoksi joukkue onkin suvereeni voittaja näissä karkeloissa. Lisäksi joukkue on täynnä loistavia yksilöitä, joista tunnetuimmat Auston Matthews, Colin White, Jeremy Bracco sekä Noah Hanifin. Muun muassa Hanifinin on ennakoitu olevan ensi kesän NHL Draftin ensimmäinen puolustaja, joka varataan, ja Matthews on ennakkoon kesän 2016 NHL Draftin ykkösnimi.

Pohjoisamerikkalaisten takaa nousevat tietenkin esiin neljä suurinta eurooppalaismaata. Suomen alkulohkon pääottelu on juurikin Tshekkiä vastaan, sillä kyseisessä ottelussa ratkotaan todennäköisesti lohkon kakkossija. Tshekin juniorimaajoukkueiden taso on kasvanut viime vuosina ja viime keväänä Lappeenrannan kisoissa slaavit nappasivat sensaatiomaisesti hopeaa, mutta tänä vuonna joukkueessa ei ole aivan yhtä kovia yksilöitä. Viime vuonna joukkueen riveissä säväyttivät Jakub Vrana, David Pastrnak sekä Dominik Masin. Tänä vuonna heidän rooliaan yrittävät täyttää Pavel Zacha, Michal Spacek ja Jakub Zboril. Tshekin ja Pikkuleijonien joukkueet ovat lähtökohtaisesti hyvin tasaiset, vaikkakin Suomen hyökkäysmateriaalissa on enemmän leveyttä.

Toinen lohko on ennakolta tasaisempi, sillä Ruotsi ja Venäjä pystyvät tosissana haastamaan Yhdysvallat. Ruotsi on tänäkin vuonna järkyttävän vahva ja etenkin joukkueen alakerta on Oliver Kylingtonin ja Jacob Larssonin johdolla kisojen parhaimmistoa. Tänä vuonna länsinaapurimme hyökkäyksestä ei löydy kuitenkaan William Nylanderin tasoista virtuoosia, mutta Junnukronorien hyökkäyskolmikot ovat tasaisen vahvoja. Etenkin Jens Lööke ja Rasmus Asplund ovat ruotsalaisten pelottavimpia aseita.

Ei voi myöskään unohtaa Slovakiaa ja isäntämaa Sveitsiä, joidenka maajoukkueiden taso on kasvanut roimasti viime vuosina. Suomen lohkon Latvia ja Saksa ovat oikeastaan ainoat joukkueet, joiden materiaali ei yksinkertaisesti vielä riitä haastamaan kärkimaita. Sveitsin joukkueessa pelaa yksi kisojen mielenkiintoisimmista yksilöistä, sillä huipputaitava Denis Malgin oli jo viime keväänä huikeassa vedossa samoissa karkeloissa. Myös puolustaja Jonas Siegenthaler kuuluu Sveitsin lupaavimpiin pelaajiin. Sveitsin kärkiyksilöt ovat parempia kuin Slovakian, mutta joukkueina näillä mailla ei ole paljoa eroa. Slovakian terävimpään kärkeen kuuluu muun muassa isokokoinen Radovan Bondra, jonka harteille on soviteltu isoa viittaa.

Pikkuleijonilla mahtava hyökkäys

Viime vuonna, kun Suomen U18-maajoukkue otti nöyryyttävästi kotikisoissaan puolivälierissä Ruotsilta 10-0 pataan, oli Pikkuleijonilla suuria ongelmia. Ongelmat näkyivät pelin jokaisella osa-alueella, sillä maalivahti-, puolustus- ja hyökkäyspeli olivat alusta loppuun heikolla tasolla.

Jonne Tammela

Jonne Tammelalta on totuttu näkemään tällaisia temppuja. (AOP)

Nyt Suomen joukkue on vahvistunut selvästi ja varsinkin hyökkäyspäässä Pikkuleijonilla on poikkeuksellisen paljon taitoa ja ratkaisukykyä. Suomen ykkössentterinä toimii JYP-Akatemiassa tällä kaudella tuhoisaa jälkeä tehnyt Julius Nättinen, jonka näytöt kansainvälisilta kentiltä ovat suorastaan loistavat. Isokokoinen ja erittäin monipuolinen Nättinen on löytänyt kauden edetessä KalPa-sensaatio Jonne Tammelan kanssa hyvät kemiat ja tältä kaksikolta voidaan odottaa isoja tekoja. Tammela ja Nättinen saavat vierelleen joko Petrus Palmun tai Sami Tavernierin.

Nättinen ja Palmu ovat tehneet aiemmin kovaa jälkeä yhdessä maajoukkueessa, mutta Palmu pelasi menneen kauden Kanadassa Ontario Hockey Leaguessa, joten he eivät ole tällä kaudella juurikaan pelanneet yhdessä. Tammela ja Nättinen ovat pelanneet viime turnaukset HIFK:n A-junioreissa pelanneen Tavernierin kanssa ja tämä kolmikko on myös potentiaalinen Pikkuleijonien ykköskenttä.

Suomen kakkoskentässä saatetaan nähdä kolme Kärpät-lahjakkuutta, sillä teinitähdet Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi ovat saaneet keskelleen Kärppien A-juniorien avainpelaajiin kuuluneen Arttu Ruotsalaisen. Ruotsalaisen rooli voi jäädä pienemmäksikin ja hän saattaa pelata alemmissa kentissä. Aho saattaa puolestaan jatkaa Kärppien Liiga-joukkueen mukana finaaleissa, joten hänen kisamatkansa on vielä totaalisen auki.

Näidenkin pelaajien takaa Suomelta löytyy vielä muun muassa Aleksi Saarela sekä Patrik Laine, joidenka panos on Pikkuleijonille erittäin iso. Saarela oli vuosi sitten kisoissa mukana ja hänelle on varmasti aseteltu isoa roolia. Laine ei ole puolestaan syksyisen tapahtumasarjan jälkeen pelannut U18-maajoukkueessa, kunnes nyt Suomen päävalmentaja Mika Marttila kutsui loistavana maalintekijänä tunnetun Laineen joukkueeseensa.

Hyökkäysosasto toki vaatii muutakin kuin vain paljon taitoa. Suomelta onneksi löytyy myös kovia raatajia alempiin kenttiin, kuten Blues-kaksikko Kasper Björkqvist ja Joonas Niemelä sekä Ilveksen Julius Mattila ja KalPan Topi Piipponen. Varsinkin Piipponen pystyy myös pelaamaan isommassa roolissa, sillä nopea laitahyökkääjä pelasi erittäin tehokkaasti tänä vuonna kuopiolaisten A-junioreissa.

Nostaako alakerta tasoaan?

Eetu Selanne, Jouka Juhola, Veeti Vainio

Veeti Vainio (oik) juoni kuvioita helmikuussa Tshekissä Eetu Selänteen kanssa. (AOP)

Suomella on tänä vuonna harvinaisen kova hyökkäyskalusto, mutta ikävä kyllä Pikkuleijonien alakerrasta ei voi sanoa samaa. Suomen ykkösmaalivahti Veini Vehviläinen pelasi koko kauden Mestiksessä ja hän on erittäin tasokas kassari, mutta joukkueen pakistossa on vielä isoja kysymysmerkkejä.

Joukkueen kaksi avainpuolustajaa, Olli Juolevi ja Jarkko Parikka, jäävät kisoista pois loukkaantumisen vuoksi. Herrojen menetys on iso, sillä heidän piti olla Pikkuleijonien puolustuspelin suunnannäyttäjiä. Juolevi olisi ollut myös Suomen alakerran kiekollista eliittiä, joten takaisku oli äärimmäisen iso.

Päävalmentaja Marttila on koonnut Pikkuleijoniin erittäin taidokkaan alakerran ja kiekollisessa pelissä Suomella ei pitäisi olla hätää. Varsinkin Veeti Vainio ja Vili Saarijärvi ovat loistavia offensiivisia aseita ja heiltä odotellaan tulosta ylivoimapelissä.

Ilveksen Jesper Mattila ja Juuso Välimäki muodostavat varmasti yhden pakkiparin, sillä kaksikko on pelannut myös seurajoukkueessa koko kauden yhdessä. Välimäen nimi kannattaa varsinkin painaa mieleen, sillä 1998-syntynyt isokokoinen puolustaja on varattavissa NHL:ään vasta kesällä 2017. Samoin Pikkuleijonien leirityksessä vielä mukana oleva Henri Jokiharju on varattavissa vasta kahden vuoden päästä.

Suomen pakistossa on peliaikaa tarjolla myös todennäköisesti HPK:n junioritähti Markus Niemeläiselle ja KalPan Otto Leskiselle. Suomen kahdeksas puolustaja on HIFK:n Juho Rautanen, joka on joukkueen ainut todellinen puolustusalueelle keskittynyt puolustaja. Yksi pakki on kuitenkin tippumassa vielä ennen MM-kisoja.

Kokonaisuudessaan Pikkuleijonien alakerta on heikohko ja se on myös näkynyt tämän kauden turnauksissa liian usein. Suomen pakistolta vaaditaan paljon enemmän, mikäli joukkue haluaa yltää mitaleille tänä vuonna. Potentiaalia siihen kuitenkin on.

Suomen MM-urakka alkaa torstaina Sveitsin Zugissa. Turnaus pelataan 16-24. huhtikuuta.

Muista osallistua myös #Finaalirekkamies kisaamme, jossa jaossa on matkoja Stanley Cupin finaaliin sekä Leijonien tuleviin MM-kisoihin. Tsekkaa linkin takaa lisää!