Beach volleyssa onnistunut vuosi

Suomalainen beach volley on oikealla tiellä. Tämän osoitti lokakuussa päättynyt kilpailukausi. Pitkäjänteinen ja ammattimainen työ kantaa hedelmää. Hyvät sijoitukset esimerkiksi nuorten arvokisoissa on tämän työn ansaittu sivutuote.

Faneille.com listasi kauden huippuhetket ja onnistumiset. Menestystä on tullut laajalla rintamalla. Lisäksi lajin valmennusta ja kilpailutapahtumia kehitetään tulevaisuutta ajatellen.

EM-hopea

Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen (kuvassa) olivat tänä vuonna ainoat arvokisamitalistimme hiekalla. Vuoden takainen U18 EM-pronssi sai jatkokseen EM-hopean U20-sarjassa. Kaksikko asuu ja harjoittelee talvikaudet Tshekissä.

Menestys World Tourilla

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti pelasivat hienon ”debyyttikauden” FIVB:n World Tourilla. Suomalaispari vakiinnutti paikkansa kiertueen pääsarjassa. Sotshissa oltiin jo mitalin syrjässä kiinni.

RiikkaGST

Taru Lahti (vas.) ja Riikka Lehtonen tavoittelevat ensi vuonna paikaa Rion olympialaisiin.

Continental Cup

Suomen naisjoukkue selviytyi jatkoon Euroopan olympiakarsintaturnauksessa. Paikkaa Rioon lähdetään hakemaan kesäkuussa Norjan Stavangerissa pelattavasta finaaliturnauksesta.

Rookie of the year

Taru Lahti sai hienon tunnustuksen, kun hänet valittiin FIVB:n World Tourin vuoden naistulokkaaksi. Kukaan suomalaispelaaja ei ole aikaisemmin saanut vastaavaa palkintoa.

EM-kisojen neljäs sija

Miro Määttänen ja Santeri Siren sijoittuivat neljänneksi U20 EM-kisoissa Kyproksella. Edellisvuonna kaksikko saavutti saman sijoituksen nuorten olympialaisissa Kiinan Nanjingissa.

Kisakallio-yhteistyö

Lohjalla sijaitseva Kisakallion Urheiluopisto on nyt virallisesti suomalaisen beach volleyn valmennuskeskus. Heinäkuussa järjestetty NEVZA-turnaus saa jatkoa ensi kesänä mahdollisesti CEV:n Satellite -osakilpailulla.

kknevza21

Kisakallion NEVZA-turnaus päättyi suomalaisjuhliin.

SM-lopputurnaus

Jyväskylässä osataan järjestää laadukkaasti beach volley -tapahtumia. Kotimaisen kauden päätti JKL Beachin toimesta upeasti toteutettu SM-finaalitapahtuma.

Kansainvälisesti tulevan kauden ykköstavoite on olympiapaikan saavuttaminen. Naisilla tämän on kaksi eri mahdollisuutta: sijoittua FIVB:n olympiarankingissa 17 parhaan joukkoon tai saada paikka Euroopan olympiakarsintaturnauksen eli Continental Cupin kautta.

Kilpailukausi starttaa tammikuun lopussa Brasiliasta. Olympiarankingin perusteella jaettavat paikat ovat selvillä 13. kesäkuuta. Tämän jälkeen pelataan vielä Continental Cupin finaalit. Viimeiset Rion hiekoille lähtijät ovat tiedossa 10. heinäkuuta.

@HeikkiKiiskinen

Kuvat: CEV / FIVB