Kokeneille maajoukkuemiehille ovi raollaan EM-kisoihin

Miesten lentopallomaajoukkueen matka kohti olympiaunelmaa alkoi viime syyskuun 14. päivä. Suomi oli saavuttanut MM-kisoissa upeasti yhdeksännen sijan. Tuolloin oli myös selvää, että paikka Rioon on realistista saavuttaa.

Neljä nimeä puuttuu listalta, miksi?

Valinnat herättävät aina keskustelua, niin tälläkin kertaa. Neljä kokenutta maajoukkuemiestä jäi kevään leiritysryhmän ulkopuolelle. Faneille.com selvitti pelaajilta itseltään, mistä on kyse ja minkälaisia suunnitelmia heillä on jatkon suhteen.

• Mikko Esko, Halkbank Ankara, Turkki: ”Kausi loppui juuri, enkä ole vielä tehnyt lopullista päätöstä.”

• Matti Hietanen, Kokkolan Tiikerit: ”EM-kisojen suhteen tilanne on auki. Muuten olen pois maajoukkuekuvioista kesän osalta.”

• Olli Kunnari, Vammalan Lentopallo: ”Kesä huilia ja EM-kisojen osalta tilanne on auki”

• Mikko Oivanen, Czarni Radom, Puola: ”Minulla oli kauden aikana sen verran ongelmia, että nyt on tarkoitus pitää vähän taukoa treeneistä. Kohta sitten aloitan puntilla ja maajoukkueeseen on näillä näkymin tarkoitus mennä Maailmanliigan lopussa.”

Tiivis kesä ja syksy tulossa

Tuleva kesä on siitä erikoinen, että yhtä aikaa pelataan sekä Maailman liigaa että Euroopan kisat Bakussa. Tämän vuoksi maajoukkuestatuksella on tänä vuonna ennätysmäärä pelaajia.

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo on tehnyt ahkerasti töitä koko talven ajan ja kartoittanut parasta mahdollista joukkuetta kaikkien aikojen lentopallovuoteen.

– Ratkaisut syksyn joukkueesta teemme Maailmanliigan jälkeen. Nyt keskitymme täysillä tähän hetkeen, Sammelvuo vahvistaa.

”Tänään on maailman tärkein päivä” – miesten lentopallomaajoukkue

Suomi pelaa toukokuun lopussa alkavassa Maailman liigassa samassa alkulohkossa Belgian, Portugalin ja Hollannin kanssa. Jokainen joukkue kohdataan sekä kotona että vieraissa kaksi kertaa. Suomen olisi pidettävä ainakin Belgia takanaan vuodenvaihteen olympiakarsintoja ajatellen.

EM-kisat järjestetään lokakuussa Italiassa. Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Venäjä, Serbia ja Slovakia. Maajoukkueen paras EM-sijoitus kautta aikojen on vuodelta 2007, jolloin se saavutti Moskovassa neljännen sijan.

Faneille.com seuraa tiiviisti miesten maajoukkueen matkaa kohti Rio de Janeiron olympiakisoja.

@HeikkiKiiskinen

Kuva: FIVB