harriheliovaara Instagram-tili
Muut lajit

Tennissensaatio! Historiallinen rahapotti suomalaispelaajalle

Toimitus

Jo kertaalleen hetkeksi lopettanut Harri Heliövaara voitti parinsa Henry Pattenin kanssa viime viikonloppuna ATP-finaaliturnauksen. Finaalissa he kaatoivat brittiduon Joe Salisburyn ja Neal Skupskin.

Heliövaaran kausi on ollut täynnä menestystä. ATP-finaalien lisäksi he ovat voittaneet tänä vuonna suurista turnauksista muun muassa Pariisin Mastersin ja Australian avoimet.

Myös taloudellisesti vuosi on ollut loistava: Heliövaara ja Patten ovat tienanneet lähes 900 000 dollaria, eli noin 742 000 euroa.

Vuonna 2009 ammattilaiseksi siirtyneen Heliövaaran ura tenniksessä on ollut tasainen, mutta ei ongelmaton. Vuonna 2013 hän joutui lopettamaan terveysongelmien vuoksi, mutta palasi parin vuoden tauon jälkeen rakastamansa lajin pariin – ja se päätös kannatti.

Heliövaara on puhunut avoimesti taisteluistaan selkävaivojen kanssa. Tennissensaation elämää voi seurata hänen ylläpitämästään blogista, jossa hän kertoo suorasukaisesti pelaamisesta, tunteistaan ja urastaan tenniksen parissa.