Ennakko: Oulu ryminällä Superpesikseen

Pesäpallokausi lähenee ja miesten Superpesiksen osalta sarja isketään käyntiin toukokuun toisena sunnuntaina, äitienpäivänä 8.5. Kolme kovaa, Vimpeli, Joensuu ja Sotkamo ovat omassa luokassaan tänäkin vuonna, mutta taistelu pudotuspelipaikoista on kovempi kuin moneen, moneen vuoteen. Mahdollisesti voidaan ottaa käyttöön termi ’kaikkien aikojen kausi’ myös pesäpallossa! Faneille.comin kesäpojat Tapsa ja Kainu ovat kaivaneet shortsit kaapista ja vetäneet valkoiset tennissukat jalkaansa – kesä voi tulla.

Oulu nousi kuuden vuoden tauon jälkeen Superpesikseen ja joukkueen potentiaalista saatiin makua jo halli-SM-turnauksessa, kun joukkue nappasi itselleen pronssiset mitalit. Joukkue on vahvistanut huikeilla pelaajilla ja tulevana kesänä oululaisten ainoa tavoite on pelata pudotuspelejä.

Talvella paloi rahaa

Oulun Lipon historiasta löytyy ikäviä talousongelmia, jotka kirvoittavat varmasti pesäpalloväen keskuudessa huutoja myös kesällä. Nyt uutta tulemista huipulle yritetään Oulun Lippo-Pesis ry:n alla ja ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin.

Tulevalle kaudelle seura hankki ”isolla” rahalla Jere Vikströmin, Antti Korhosen ja Marko Pelkosen. Nämä kolme miestä olisivat vahvistuksia lähes jokaiselle Superpesisseuralle. Lipon viime kauden rosterista ei nimimiehiä ole lähtenyt – ellei sellaiseksi lasketa kokenutta Antti Vihtkaria.

Sisäpeli

Ykköspesiksen etenijäkuninkuuden peräti 17 juoksun erolla kakkoseen viime kaudella voittanut Saku Hakkarainen alkaa lunastamaan hänelle povattuja odotuksia ja on loistava kärkietenijä Lipolle. Numerolla kaksi pelaava Vikström on kärsinyt viime kausina loukkaantumisista ja etenkin viime vuosi meni kovista odotuksista huolimatta täysin pipariksi miehen taisteltua terveytensä kanssa. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja vuoden 2014 poikapesäpalloilijalle voidaan povata lopullista läpimurtoa sarjan eliittiin. Numerolla kolme lyö kokenut V-P Jokinen, joka tuntee Superin metkut.

Etenijöitä kotipesän turvaan lyövät todella monipuolinen Antti Korhonen, Pelkonen ja lyöjäjokeri Matti Korhonen. Lipon peli perustuu nykyaikaisen trendin mukaan pitkälti ykköskärjen varaan, mutta tarvittaessa kakkoskärki pystyy rakentelemaan tilanteita. Tulitukea kaksikolle antaa lempinimellä Kupperi-Korhonen tunnettu Antin veli, Matti Korhonen.

Meitä mietityttää hivenen Lipon joukkueen hitaus. Jos Hakkarainen-Vikström -parivaljakon jalat saadaan pois, on Lipon vaikea saada mitään aikaan.

Ulkopeli

Ulkopelissä kapellimestarina häärää 32-vuotias lukkari Hannu Huuskonen. Räväkkä luonne ja kokemus Superpesiksestä auttavat Jyväskylän Kirin kasvattia sopeutumaan nopeasti takaisin Superin rytmiin.

20.5.2014, Pihkala, Hyvink‰‰. Superpesis 2014, Hyvink‰‰n Tahko - Vimpelin Veto. Hannu Huuskonen - Vimpeli All Over Press

Hannu Huuskonen keräsi Vimpelin paidassa neljä hopeaa kausina 2011-2014. Kuva: All Over Press

Mielenkiintoisin kokeilu ulkopelissä on Marko Pelkosen siirto koppariksi. Hallissa Pelkonen pelasi kakkoskopparin tontilla, vaikka hän on koulutukseltaan linjamies, eikä hänen vahvuudet ole ikinä olleet ulkopelissä. Pelkosen jalat tuskin riittävät kopparipeliin aivan halutulla tavalla, joten kolmoskopparina häärävä Saku Hakkarainen saa antaa paljon tulitukea Pelkoselle, jos mies takana jatkaa myös kesällä.

Kaiken kaikkiaan Oulun ulkopeli sijoittunee sarjassa keskivaiheen tienoille. Takakentällä on omat kysymyksensä, linja sen sijaan vaikuttaa ihan pelikelpoiselta. Jouko Rautio, Joonas Hiirikoski, Vikström ja Jokinen muodostavat uskottavan nelikon. Monikäyttöinen Vikström saanee paljon vastuuta ja on avainasemassa oululaisten puolustuspelin onnistumisesta vaihtotilanteissa.

Etukentällä Tapani Piri, Korhonen ja Huuskonen kuulostaa hieman haavoittuvalta. Tämä osa-alue menee erikoisseurantaan sarjan avauskierroksilla.

Sijoitus

Joukkue on rakennettu menestymään ja oululaiset etenevät pudotuspeleihin. Suurimmat uhkakuvat joukkueen yllä on kärkimiesten mahdolliset loukkaantumiset, koska hirveästi apuja esimerkiksi Hakkaraisen tai Vikströmin saappaisiin ei ole.

Oulun seudulla saadaan nauttia kauden aikana useammasta paikallispelistä, kun myös Kempele nousi Superpesikseen ja Raahe majailee aivan kyljessä. Alustavasti Lipolla on tästä kolmikosta tulevan kesän jälkeen tämän seudun valtikka.

Mihin asti Lipon lento riittää? Välierät on joukkueelle mahdollinen etappi, jos kaikki menee 110 % nappiin. Paljon riippuu runkosarjan sijoituksesta, ketä vastaan oululaiset joutuvat pelaamaan puolivälierissä.

Todennäköinen kokoonpano

1. Saku Hakkarainen 3k

2. Jere Vikström 3p

3. Ville-Pekka Jokinen 2v

4. Antti Korhonen S

5. Marko Pelkonen 2k

6. Tapani Piri 1v

7. Hannu Huuskonen L

8. Joonas Hiirikoski 2p

9. Jouko Rautio 3v

10. Matti Korhonen

11. Ilkka Hirvonen

12. Jali-Matti Kurkela / Pekka Hepokangas

Kolme väitettä Oulun kaudesta 2016

1. Joukkue menee kevyesti pudotuspeleihin

2. Jere Vikström valitaan Itä-Länteen

3. Antti Korhonen ja Marko Pelkonen lyövät yli 110 juoksua yhteensä

Kansikuva: Juha Levonen

Päivitys 2.5. klo 11.00: Hannu Huuskonen ei voittanut Vimpelin paidassa kultaa 2010, kuten tekstissä aiemmin luki. Vimpelin lukkarina toimi kaudella 2010 Pekka Hietakangas.