Koskenkorvan tuska jatkuu: ”Pitäisi lyödä enemmän juoksuja, mitä on tilanteita”

Koskenkorvan peli lepää täysin Jere Dahlströmin harteilla. Kuva: Juha Tamminen/AOP

Päivän pesiskierros on kahteen edelliseen päivään verrattuna huomattavasti hiljaisempi. Miesten puolella pelataan kaksi Superpesiksen ja yksi Ykköspesiksen ottelu, naisten puolella vietetään kahden korkeimman sarjatason osalta huilipäivää.

Koskenkorvan tuska jatkuu

Ei ole helppoa Kouvolan Pallonlyöjien vieraaksi matkaavalla Koskenkorvan Urheilijoilla. Kahdeksan ottelua on tuottanut nolla pistettä, lukkari Henri Itävalo on edelleen sivussa ”siviiliharrastuksissa sattuneen loukkaantumisen” takia,  Juha Katajisto törttöili niin ikään siviilielämässään ja sopimus purettiin. Tilanne on se, ettei joukkueella ole riittävästi Superpesiksen mittoja täyttäviä pelaajia taistellakseen voitosta. Kuten Jere Dahlsrtöm sen tiivisti Jyväskylä-ottelun jälkeen: ”Pitäisi lyödä enemmän juoksuja, mitä on paikkoja.”

Joukkueen kokemattomuus ja heikko suoritustaso konkretisoituu etenkin ulkopelissä. Henkilökohtaisia helppoja, tilanteeseen tai juoksuun johtaneita, kiinniottovirheitä sattui Jyväskylässä yli kymmenen, eivätkä kaikki pelaajat pysty edes heittämään kunnolla. Tilanne on vaikea, mutta pelinjohtaja Tomi Niskasen mukaan joukkueen ilmapiiri on edelleen positiivinen.

Toisaalta, kuten viimeisessä vuorossa Jyväskylää vastaan nähtiin, saadessaan hurmoksen päälle joukkue hakkaa palloa väliin kovalla prosentilla. Koskenkorva on kuitenkin tällä hetkellä sisäpelissä liikaa Dahsltrömin varassa, eikä se saa taustatukea viime kaudella kovaan vireeseen yltyneeltä Mikko Mahlamäeltä. Ulkopelissä viime kauden yhdeksiköstä puuttuu neljä pelaajaa (Mikko Haukkala, Katajisto, Janne Leppälä ja Itävalo) ja tämä yhtälö on osottautunut kestämättömäksi.

Kouvolassa nautitaan onnistumisista

Kotijoukkue Kouvolalla sen sijaan menee lujaa. Vaikka edellisellä kierroksella tulikin takkiin sarjakärki Vimpeliltä, ei Kymenlaaksossa ole syytä suruun. Yhdeksän pelin jälkeen joukkue on sarjataulukossa sijalla kolme, pisteitä on kertynyt 16.

Kouvolalla on menossa positiivinen kierre, jossa onnistumiset ruokkivat toisiaan. Etenkin kotonaan, kimmoisalla KSS Energia Areenalla, Kopla on vaikeasti voitettava. Kärki rakentaa tilannetta pompulla liukuhihnalta, ja kolmikko Sasu Toikka, Matias Rinta-aho ja Ossi Meriläinen lyövät miestä kotiin kovalla prosentilla. Tuloksena tästä on osoittaa sarjan toiseksi eniten lyötyjä juoksuja (71).

Nuori joukkue on loistava osoitus siitä, mitä tarkoittaa uskalla onnistua. Pelaajat on saatu pelaamaan omilla vahvuuksillaan, ja Kopla on saavuttanut flow-tilan. Luotto omiin lyöntiratkaisuihin on kova, ja sitä kautta usko omaan sisäpeliin on kasvanut horjumattomaksi.

Juoksuja, juoksuja, juoksuja

Tänään Kouvolaan on luvattu epävakaista säätä. Tästä huolimatta uskomme tilannemäärien nousevan isoksi molempien joukkueiden päästessä käyttämään pomppua vaihtotilanteessa. Dahlström ja kotijoukkueen kotiuttajat ovat kovassa vireessä, joten yli kymmenen juoksua vaikuttaa selviöltä.

Isännät tulevat voittamaan ottelun, tästä ei ole epäilystäkään. Kouvolan materiaali on laajempi ja ulkopeli paremmalla tasolla, joten Dahlströmiltä vaaditaan arvioni mukaan vähintään kahdeksan juoksua, mikäli Koskenkorva haluaa taistella pisteistä. Tämä vaikuttaa utopistiselta ajatukselta, huolimatta Dallan huimasta vireestä.

Kouvola voittaa, jos ulkopelissä ei päästetä yhtä läpilyöntiä enempää jaksoa kohden, ja sisäpelissä ei ruveta pelleilemään.

Koskenkorva voittaa, jos Kouvola lähtee otteluun takki auki ja sortuu sooloiluun sisällä. Samalla Dahlströmiltä vaaditaan ihmeitä.

Arviomme: Kouvola hassuttaa Koskenkorvan ulkopelin solmuun ja vie ottelun 2-0 (8-3, 5-2).

Mehtimäellä vierailijat kovan paikan edessä

20140829, Joensuu. Superpesiksen 2. v‰lier‰ottelu Joensuun Maila vs Vimpelin Veto. Sami Joukainen ja Juha Niemi, JOMA. Jukka Rasimus / All Over Press

Joensuun isot miehet Juha Niemi ja Sami Joukainen ovat kovassa lyöntivireessä. Jukka Rasimus / All Over Press

Joensuussa kotijoukkue saa vieraakseen Jyväskylän Kirin. Isäntien alkukaudesta tökkinyt sisäpeli yskähtelee edelleen, mutta Joensuu on siitä huolimatta onnistunut puristamaan hyvällä tahdilla pisteitä. Kärjestä Tuomas Jussila saa puhtaat paperit, mutta Janne Vuorinen on joutunut harjoittamaan liikaa rotaatiota kärjessä, eikä sisäpeli ole missään vaiheessa rauhoittunut.

Tilanne on sinällään harmi, sillä joukkueen lyöjätykit Juha Niemi ja Sami Joukainen ovat kovassa vireessä. Neljässä edellisessä ottelussa kaksikko on iskenyt 19 juoksua 36 yrityksestä. Jos Sotkamo-ottelu (yritykset 1/7) jätetään laskematta, saldo on varsin kova 18/29. Vuorisen onni on, että kahden tykin taktiikka mahdollistaa kaksikon käyttämisen jo 2-tilanteessa, joten lähes jokaisessa vuorossa jompi kumpi kaksikosta pääsee yrittämään kotiutusta.

Joensuun ulkopelin toimiessa odotetun tiukasti pisteitä on kertynyt alkukauden kahdeksasta ottelusta 16, mikä oikeuttaa sarjataulukon neljänteen sijaan.

Jyväskylä aikataulussa

Vierailija Jyväskylä on pelannut raikasta pesäpalloa. Ajoittaiset henkilökohtaiset virheet niin ulko- kuin sisäpelissäkin rokottavat vielä liikaa peliä, mutta kaiken kaikkiaan Kiri voi olla tyytyväinen alkukauteensa. Kiri on 12 pisteellään tiukassa keskikastissa kuudennella sijalla ja pudotuspelien suhteen ollaan hyvässä vauhdissa. Jyväskyläläisten takuumiehenä on häärinyt mailavirtuoosi Hannu Kiukkonen, joka löytyy lyöjätilaston viidenneltä sijalta tehoilla 1+24.

Akilleen kantapää joukkueella on ulkopeli, jossa etenkin koppariosastolla joudutaan antamaan muille joukkueille liikaa tasoitusta. Vaikka pallo tarttuisi, kaksikon Miikka Matikka-Pasi Rajala heittokädet eivät usein riitä tappamaan etenijöitä kotipesiin välipesistä puhumattakaan. Nykyisellä pelityylillä, jossa vapaat lyönnit suunnataan takatilanteessa lähimmän miehen yli väliin, koppareiden olisi kyettävä polttamaan etenijöitä ainakin ajoittain. Siksi todella moni joukkue hakee lähes pelkästään välilyöntejä Kirin ulkokentästä vapaissa takatilanteissa.

Joensuu liian vahva

Katsoipa asiaa miltä kantilta tahansa, Joensuu on liian kova pala Jyväskylälle. Sisäpelimateriaali on laajempi, ulkopeli pitävämpi. Kirin vahvuudet, nopeus ja hyökkäävä pelitapa, toimivat monia keskikastin joukkueita vastaan, mutta nyt vastassa on kovalla prosentilla pieniä luutiva etukenttä ja kova linja, mikä pakottaa Kiriä käyttämään enemmän kovia vaihtolyöntejä.

Samalla Joensuulla on heittää peliin tämän hetken Suomen kovin kotiutusarsenaali Niemen, Joukaisen ja Aleksi Rautiaisen johdolla. Kirin haavoittuvainen ulkopeli joutuu todella kovaan paineeseen, ja sen on ylitettävä itsensä, mikäli vierailijat mielivät pisteitä tänään mukaan ottaa.

Joensuu voittaa, jos joukkue ei sorru ylimielisyyteen vaan pelaa peruspeliään sisällä. Vankkumaton ei ole myöskään Joensuu, sillä se tarvitsee kärjeltään vähintään etutilanteen, jotta pelätty lyöntivoima pääsee oikeuksiinsa. Ulkona kopparipari joutunee pommituksen kohteeksi, ja jos läpäreitä ei tule, Joensuu vie.

Jyväskylä voittaa, jos joukkue yltää maksimaaliseen suoritukseen ulkopelissä. Elinehtona vieraille on päästä kiinni jo Joensuun etutilanteeseen. Sisäpelissä vaihtajapari Miikka Matikka-Juho Määttälä oli hyvässä vireessä Koskenkorvaa vastaan, ja samaa tarvitaan Mehtimäellä.

Arviomme: Vaikka Kiri on ollut Joensuulle viime vuosina vaikea vastustaja, Joensuu vie ottelun selkein lukemin 2-0 (4-2, 5-1).

Vedonlyönti

Eilen päästiin juhlimaan 100 % onnistumista, kun päivän ainoa kohde osui nätisti. Tänään lähdetään teemalla ”voitto se on pienikin voitto” ja isketään lapulle kotivoitot tuplana.

Kouvola 1.27
Joensuu 1.44, pelataa tuplana 1.83, 5 yks.

Harkintaan voi laittaa myös Kouvolaan yli 13.5 juoksua kertoimella 1.90, mutta jätämme sen tänään pois vedoista. Kohteet ja kertoimet on poimittu tuttuun tapaan NordicBetiltä..

Lisäksi miesten Suomensarjassa seurataan silmä kovana pohjois- ja länsilohkojen kokoonpanojen ilmaantumista. Pattijoen, Oulun ja Kankaanpään kotivoitoista saattaa löytyä vielä peli-ideaa. Jos jotain sinne laitetaan, vihjeet julkaistaan Twitterissä hetki ennen pelien alkua.

Screenshot 2015-06-04 15.31.08