MM-puolivälierä – Suomi kohtaa hyvässä vireessä olevan Norjan

Suomi kohtaa tänään salibandyn MM-kisojen puolivälierässä kisoissa pirteästi pelanneen Norjan. Joukkueet ovat kohdanneet historian saatossa 17 kertaa ja Suomi on voittanut jokaisen kaksikon kohtaamisen, joten ennakkoon Norjan pitäisi olla suupala Suomelle, mutta onko näin? Ottelu nähtävissä suorana YLE TV2:lta.

Lähtökohdat

Suomi sai lohkonsa kakkospaikan ansiosta suoran pääsyn puolivälieriin ja näin myös tärkeän välipäivän keskiviikolle, kun taas oman lohkonsa kolmas Norja joutui pelaamaan eilen neljännesvälierän USA:ta vastaan. Turnauksen aikataulu on todella tiukka, joten jokainen ylimääräinen lepopäivä tulee tässä vaiheessa tarpeeseen.

Norja raivasi tiensä puolivälieriin eilen pelatuista neljännesvälieristä, kun se kaatoi USA:n 6-2. Alkusarjassa norjalaiset haastoivat lajin suurmaat Sveitsin ja Tsekin tiukkoihin kamppailuihin, vaikka lopulta hävisikin niukasti molemmat ottelut. Joukkueen ykköstähtenä loistaa maaginen – Innebandymagazinetin vuoden 2013 maailman toiseksi parhaaksi salibandypelaajaksi valittu Ketil Kronberg. Kronberg edustaa seuratasolla ruotsalaista IBK Dalenia, ja hän on joukkueensa todellinen primus motor. Lisäksi Norjalta kannattaa seurata myös Ruotsin Super Liigassa pelaavaa monipuolista puolustajaa Daniel Gidskeä, joka nuoresta iästä huolimatta on MM-tasolle kelpo peluri. Norjalaisten tehokkain pelaaja turnauksessa on ollut neljässä pelissä 7+2=9 tehot iskenyt 21 -vuotias rightin sniper Ole Martin Skau Jansson. Unohtaa ei voi myöskään kokenutta 38 -vuotiasta kaikkia lajin MM-kisoja kolunnutta Willy Fauskangeria, joka on varsinkin ylivoimalla todella vaarallinen.

Suomi saa olla todella tarkkana Norjan kapteenin Ketil Kronbergin kanssa. Kuva: AOP

Suomi saa olla todella tarkkana Norjan kapteenin Ketil Kronbergin kanssa. Kuva: AOP

Suomi lähtee otteluun siis suurena ennakkosuosikkina. Suomi tulee hallitsemaan palloa ja Norja kyttää vastaiskuja. Suomen kannalta olisi toivottavaa, että taululle iskettäisiin nopeasti useamman maalin johtoasema, jotta pieneen lepuuttamiseen olisi mahdollisuus, koska kisojen rasitus on ollut kova ja se tulee kasvamaan loppuviikkoa kohden. Suomen tulee parantaa pallollista peliään ja ratkaisijoita on löydyttävä entistä laajemmalta rintamalta. Jäähypenkkiä ei Norjaa vastaan kannata kuluttaa, koska norjalaisten ylivoima on heidän suurin aseensa lyödä kapuloita suomalaisten rattaisiin. Rickie Hyvärisen ja Miko Kailialan pelikunto on kysymysmerkki, joten muilla pelaajilla on nyt mahdollisuus ottaa ratkaisijanviittaa harteilleen.

Luultavammin Suomi tulee viemään ottelun, mutta missään tapauksessa Norja ei Suomea helpolla päästä. Suomi osaa pelata maltillisesti ja joukkue on valmistettu todella hyvin näitä otteluita varten. Suomi osaa pelata ennakkosuosikin asemassa ja se tulee etenemään lauantaina pelattaviin välieriin.

Seuraa heitä:

Suomi, Nico Salo, Joukkueen kuopus pelaa todella hienosti Suomen alakerrassa ja tukee hyvin hyökkäyksiä.

Norja, Willy Fauskanger, Kaikkien aikojen MM-maalipyssy. 52 MM-ottelua ja tehot 56+28=84 kertovat oleellisen tästä miehestä

Jatko-ohjelma:

Voittaja etenee lauantaina pelattaviin välieriin, jossa vastaan asettuu voittaja parista Tsekki-Tanska. Finaali pelataan sunnuntaina täpötäyden Scandinaviumin edessä.

Ottelu suorana TV2:selta klo 16.15 alkaen

Kuvat: AOP