
Pudotuspeleihin hamuava Jymy on pisteittä, mutta se ei huoleta
Nurmon Jymyn alkukausi miesten F-liigassa on ollut tuloksellisesti vaikea. Viidestä ensimmäisestä ottelusta joukkue ei ole saanut tililleen yhtään pistettä. Pisteettömyyteen on vaikuttanut osaltaan tiukka otteluohjelma: Jymy on kohdannut jo Classicin, SPV:n ja OLS:n kerran sekä Nokian KrP:n kahdesti. Helpotusta ei ole luvassa heti, sillä seuraavan kahdeksan ottelun aikana vastassa ovat muun muassa Classic, Oilers, Indians ja KrP.
– “Rehellinen pitää olla siitä, että pieni huoli on siitä, ettei ole pisteitä. Toisaalta meillä on ollut vaativa alkukauden ohjelma. Olemme kohdanneet KrP:n kahdesti, sekä Classicin ja SPV:n. Oulunkin reissu oli maanantai-iltana,”päävalmentaja Jarmo Eteläaho sanoo.
Parempi peli kuin viime kaudella
Tappioista huolimatta Eteläaho korostaa, että joukkue on kehittynyt viime kauteen verrattuna. Hänen mukaansa peli on aktiivisempaa niin pallon kanssa kuin ilman, ja rakenteet pallollisessa pelissä ovat parantuneet.
– “Jos peliä katsoo pelinä, niin eteenpäin on menty. Olemme pelanneet paremmin kuin viime kaudella. Iso usko on sille, että tällä pelillä voitetaan joitain joukkueita tässä sarjassa. Kehittymällä voimme pärjätä loppukaudesta myös kärkijoukkueille.”
Eteläaho muistuttaa, että joukkueen pitää keskittyä omaan tekemiseensä eikä piiloutua ohjelman taakse.
Sarjajärjestelmä luo haasteita
Jymyn vaikeaa alkua selittää myös F-liigan uusi aluelohkojako. Pohjoislohko on huomattavasti eteläistä lohkoa kovempi, ja Jymyn päävastustajiin kuuluvaa LASBia vastaan joukkue pääsee pelaamaan vasta joulukuussa.
Eteläaho suhtautuu järjestelmään maltilla, mutta kritisoi ottelumäärän paljoutta.
– “Amatööriliigassa pelejä on liikaa. Olisin sen kannalla, että niitä olisi lähempänä 26:a. Yli 30 peliä on automaattisesti aivan liikaa,” hän toteaa.
Alivoimapeli murheenkryyninä
Jymyn suurin heikkous on ollut alivoimapeli. Joukkue on joutunut 12 kertaa alivoimalle, mutta onnistunut selvittämään tilanteen vain kerran. Alivoimaprosentti 8,3 on poikkeuksellisen heikko.
– “Siinä on pettänyt ihan yksilöiden vastuut ja peittolinjat. Hyvin yksinkertaiset asiat ovat olleet hakusessa, mutta eiköhän se siitä,” Eteläaho sanoo ja antaa tunnustusta myös vastustajille, erityisesti KrP:n ylivoimalle.
Toinen iso ongelma ovat huolimattomuusvirheet, joista vastustajat ovat päässeet rokottamaan.
Tehoja kaivataan lisää
Jymyn hyökkäyspeli on nojannut vahvasti Äijälän veljeksiin Eemiliin ja Niklakseen sekä Karri Vaaralaan, jotka ovat tehneet suurimman osan joukkueen maaleista. Erityisesti Eemil Äijälä on ollut esillä laukauksillaan: hän on koko F-liigan ykkönen 61 laukauksella.
Eteläaho kuitenkin peräänkuuluttaa laajempaa vastuunkantoa.
– “Isossa kuvassa meillä pitää olla vähintään kaksi kenttää, jotka pystyvät pallolla hallitsemaan. Uusittu Vaaralan kenttä pelasi perjantaina hyvän pelin. Nyt pitää saada tulitukea myös muualta.”
Usko omaan tekemiseen
Vaikeasta alusta huolimatta Jymy ei ole luovuttanut. Päävalmentajan mukaan usko omaan peliin on vahva ja tulokset tulevat aikanaan.
– “Lähdemme erikoistilannepelaamisen parantamisesta. Ei tässä pyörää tarvitse keksiä uudelleen, vaan tarkennetaan meidän heikkouksia. Eiköhän ne tulokset sieltä tule,” Eteläaho summaa.
Lähde: Pääkallo




