Kolmella kohteella sata tuhatta euroa

Tällä on varmasti kiva aloittaa viikko.

Tällä on varmasti kiva aloittaa viikko.

Rohkea 3935 euron panostus viikonlopun Valioliigan otteluihin toi suomalaiselle vedonlyöjälle 99988,35 euron tilin. Lähes sadantonnin arvoinen lunastus on Betssonin suurin yksittäiselle kupongille maksama voitto.

Avauskohteessa mies uskoi niin vakaasti Manchester Cityn kotivoittoon Fulhamista, että antoi sarjan hännillä olevalla vierasjoukkueelle peräti neljä maalia eteen. Toisin sanoen Cityn olisi voitettava ottelu vähintään viidellä maalilla, jotta kohde osuisi 6.80 kertoimella. Ensimmäisen puoliajan jälkeen kupongin osuminen ei näyttänyt kovin todennäköiseltä, sillä kotijoukkueen johto oli vasta 1-0. Iskettyään kaksi maalia rangaistuispotkuista City Yaya Toure paketoi hattutemppunsa 65. minuutin kohdalla. Vielä lisää maaleja oli luvassa, kun Fernandinho tykitti 4-0 osuman 84. minuutilla ja vielä kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa pallo siirtyi maalivivaan yli toppari Martin Demichelisin epäonnistuneella kosketuksella.

Toisessa kohteessa riittäisi Newcastlen kotivoitto Crystal Palacesta. Kuponki näytti kuivuvan kasaan, sillä runsaasta hallinnasta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut ohittamaan Palacen maalissa erinomaisesti pelannutta Julian Speronia, kunnes ajassa 90+3 Papis Demba Cisse puski pallon vierasjoukkueen verkkoon.  Laukaukset maalia kohti 8-1 Newcastlen hyväksi, joten 1-0 kotivoittoa voidaan pitää varsin oikeutettuna tuloksena.

Lähes sadantonnin arvoisen kupongin osuminen oli enää kiinni kolmannesta ja viimeisestä kohteesta. Siinä viime aikoina alakanttiin esiintyneen Manchester Unitedin olisi voitettava West Ham vieraissa 1.85 kertoimella. Mestarien liigan ottelussa kolme maalia ampunut Robin Van Persie oli kokoonpanosta poissa loukkaantumisen vuoksi, joten Wayne Rooneyn oli otettava vastuu maalinteosta. Jo 8. minuutilla Rooney lobbasi pallon puolesta kentästä Hammersin maaliin yli hölmistyneen Adrianin. Onko Rooneyn maali parempi kuin tämä David Beckhmanin legendaarinen osuma? Myös 2-0 maali syntyi Rooneyn jalasta, kun maajoukkue kärki ohjasi lähietäisyydeltä epäonnistuneen purkupallon verkkoon.

Betssonilta saamiemme tietojen mukaan tämä onnekas pelaaja oli avannut pelitilinsä vain neljä päivää sitten!