Öljymiehet vastaan eräät eräläiset

Salibandyliigan puolivälierät jatkuvat tänään ja me iskemme pelimerkkejä pöytään.

Katsaus

Eilen jaettiin yhteensä kaksi vinkkiä, joista toinen osui. Osuma: Vaxjö – Dalen alle 9,5 maalia @ 1.72 (Ruotsin Salibandyliiga). Huti: TPS – Happee 1 @ 2,70 (Salibandyliiga).

Vetovihjeet:

Viikingit ja Oilers pyrkivät nappaamaan tänään toiset otteluvoitot, kun Viikkarit matkaavat Seinäjoelle SPV:n vieraaksi ja Oilers matkustaa Vantaalle Erän vieraaksi.

Viikingit nappasi ensimmäisessä puolivälierässä tyylikkään 5-3 voiton hallitsevasta mestarista SPV:stä ja lähtee toiseen osaotteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Seinäjokisten peli on ollut jo pitkään sekaisin ja vaikea on nähdä, että kurssi muuttuisi parissa yössä. Vaikka ensimmäisen ottelu päättyikin vain 5-3, oli helsinkiläiset koko ottelun ajan kuskin paikalla.

Tasapelin uhka leijjuu vahvasti Vetomiesten nenässä, joten lyömme tähän otteluun maistuvaisen alle 9,5 maalia. Molemmat joukkueet pyrkivät puolustamaan tiiviisti ja kummankin nipun maalinteko-osastot ovat olleet pienoisessa horroksessa. Joukkueiden edellisistä viidestä kohtaamisesta on päädytty neljästi alle 9,5 maaliin.

Toisessa ottelussa lähdetään vastakkaisista asetelmista. Oilers vei ensimmäisen kamppailun nimiinsä Erän huikeasta kiristä huolimatta jatkoajan jälkeen lukemin 8-7. NordicBet pitää edelleen rajan 10,5 maalissa, mutta me lähdemme luottamaan ensimmäisen ottelun kaltaiseen hurlumheihin. Molemmat joukkueet lähtevät parantamaan puolustusta, mutta me uskomme, että ottelussa nähdään jälleen maaleja. Edelliset viisi kohtaamista: neljä kertaa yli 10,5 ja kertaalleen alle.

Vetovalinnat:

Salibandyliiga: klo 18.30 SPV – Viikingit alle 9,5 maalia @ 1,88

Salibandyliiga: klo 18.30 Erä – Oilers yli 10,5 maalia @ 2,00

SPV – Viikingit suorana VeikkausTV:stä klo 18.30

Erä – Oilers suorana ISTV:stä klo 18.30

Kansikuva: Anssi Koskinen