Suomalainen seivässensaatio matkalla Rioon

Suomen yleisurheilutaivaan alle on ilmestynyt uusi nuorisotähti Alisa Vainion lisäksi. Nimittäin Wilma Murto. Murto on ollut jo juniori-ikäisestä lähtien Suomen seiväshypyn toivo. Useita ikäluokkansa Suomen ennätyksiä hallussaan pitävä Murto täyttää vasta kesällä 18 vuotta, joten naisella on edessään vielä lukuisia huippu-urheiluvuosia

Suomen ennätykset paperia – tähtäimessä maailmanennätys

Viikonloppuna Wilma Murto hyppäsi Pajulahdessa uudet 19- ja 22-vuotiaiden Suomen ennätykset. Nyt ne kirjataan lukemin 4.50, joka on samalla Rion olympiakisojen tulosraja ja kisalippuun oikeuttava tulos. Murto korjaili omissa nimissään ollutta joulukuussa hypättyä edellistä ennätystä viidellä sentillä.

Naisten Suomen ennätys on Minna Nikkasen nimissä tuloksella 4.60. Kymmenen senttiä on seiväshypyssä iso askel, mutta täytyy ottaa huomioon, että Murto on vasta 17-vuotias ja ehtii vielä lukemattomat kerrat yrittää uutta SE :tä.

Murto on onnistunut voittamaan hallikaudella Nikkasen useamman kerran, joten sopiikin kysyä, millainen on suomalaislupauksen kisakunto kesällä? Murto siirsi samassa kilpailussa riman uuteen 19-vuotiaiden maailmanennätyskorkeuteen: 4.65 metriin. Valitettavasti rima kuitenkin tuli alas kolme kertaa, ja täten maailmanennätys jäi syntymättä.

Tulevaisuudessa vain taivas rajana

Murron lähitulevaisuus näyttää valoisalta: Rion olympialaisissa finaalipaikka saattaa irrota tuloksella 4.60-4.65, johon suomalaisella on kaikki mahdollisuudet. Näin Murrosta voisi tulla ensimmäinen suomalainen naisseiväshyppääjä, joka selvittäisi tiensä olympiafinaaliin.

Murron uran päätähtäin ei ole todellakaan vielä Riossa, minne hän saa lähteä täysin paineettomassa tilassa. Tällä hetkellä päätähtäin saattanee olla vuoden 2020 Tokion olympialaisissa, milloin Murto on 22-vuotias ja kerännyt kosolti arvokisakokemusta. Terveenä ollessaan ja kehityksen jatkuessa Murrolta on realistista odottaa olympiamenestystä jo Tokiossa. Jos hän pystyy tulevaisuudessa vakiinnuttamaan tulostasokseen 4.75-4.90, ei Suomen seiväshypyn ensimmäinen arvokisamitali kuulostaisi enää kaukaiselta haaveelta.

Aika näyttää, kuinka hyväksi hyppääjäksi Wilma Murto kehittyy, mutta yksi asia lienee varmaa: hän tulee rikkomaan tulevaisuudessa vielä monen monta kertaa Suomen ennätyksen.

Kansikuva: Getty Images