Jokereiden sopimustilanne ja tulevaisuus

Vaikka ensimmäisestäkin kaudesta on vielä siivu runkosarjaa pelaamatta ja kauden hienoimmat pelitkin, pudotuspelit, vielä edessäpäin, väkisinkin silti mieleen alkaa jo hiipimään ensi kauden joukkueen kokoonpano. Vaikka ehkä pitäisikin täysin keskittyä tähän upeaan kesken olevaan kauteen, niin voihan sitä nyt edes ihan pikkuisen silmäillä katsetta kohti tulevaa ja hahmotella ensi kauden pelaajatilannetta. Kuka jää, ketkä lähtee ja mitä miehiä tilalle?

Sarjan tulevaisuus

Ennen pureutumista tärkeimpiin eli pelaajiin niin mainittakoon, että varmasti myös Jokereihin ja joukkueen kokoonpanoon tulee vaikuttamaan paljolti se, minkä näköisenä ja kokoisena KHL-sarja saadaan ensi kaudeksi jalkeille. Yksi iso kysymys on myös, että miten Venäjä ja sitä kautta koko KHL tulee selviämään ruplan romahduksesta, ja tämän hetkisistä isoista talousongelmistaan. Missä maissa pelataan, mitkä seurat tippuvat pois ja mitä seuroja tulee tilalle? Nämä kaikki asiat tulee taatusti vaikuttamaan joidenkin pelaajien kohdalla päätökseen sopimuksen tekemisestä. Samoin myös mahdollinen joukkueiden pois putoaminen vapauttanee myös reilusti nimiä pelaajamarkkinoille. Näiden edellä mainittujen asioiden takia saattaa olla, että uutiset pelaajasopimuksista ja joukkueen julkistuksesta venyvät yllättävän pitkällekkin.

Jokereiden sopimustilanne

Sitten itse Jokereihin, sen pelaajiin ja tämän hetkisiin pelaajasopimuksiin. Hyökkäyksen kannalta ensi kauden tilanne näyttää melkoisen heikolta. Hyökkääjissä ensi kauden vaihtuvuus tulee olemaan luultavasti melkoisen suuri. Tilanne riippuu paljolti toki siitä, kuinka monen pelaajan kanssa halutaan ja onnistutaan jatkosopimukset tekemään. Alla ovat pelaajat, joilla on jo sopimus olemassa ensi kaudeksi. Ei ole montaa sellaista nimeä, jotka ovat jatkuvasti kokoonpanossa olleet. Puolustuksen kannalta taas tilanne näyttää huomattavasti paremmalta. Pelaavista maalivahdeista vain Heleniuksella on valmiiksi sopimus tulevalle kaudelle.

-Hagman, Wirtanen, Aaltonen, Huhtala, Omark, Sallinen, Pöysti, Salminen, Sillanpää ja Gymer.

-Korpikari, Todd, Väänänen, Jaakola, Lajunen, Ohtamaa ja Peltola.

-Helenius.

Steve Moses. Kukamuumuka. (Pekka Rautiainen)

Steve Moses lienee kaikkien ykköstoive jatkavissa pelaajissa. (Pekka Rautiainen)

Jatkosopimukset

Pelaajia joiden kanssa tulisi keinolla millä hyvänsä tehdä sopimus ensi kaudeksi on ehdottomasti tärkeimpänä, mutta epätodennäköisimpänä Steve Moses. En ikävä kyllä millään jaksa uskoa, että Jokerit onnistuu herran joukkueessa pitämään. Uskoisin, että Moses lähtee kokeilemaan ensi kaudeksi siipiään rapakon taakse. Saattaa muutenkin olla agentin pöydällä melkoinen nippu sopimustarjouksia mistä valita mieluinen.

Toinen tärkeä pelaaja on alkukautta lukuunottamatta loistavan kauden tähän mennessä pelannut Henrik Karlsson. Aika kova maalivahtinimi saa olla tiedossa ensi kaudeksi joukkueeseen, ettei Karlssonille kannattaisi jatkosopimusta tehdä.

Kolmas todella kova jatkosopimus olisi Ryan Gunderson. Puolustuksen kannalta joukkue näyttää jo nyt melko valmiilta. Gundersonille sopimus, ja sen lisäksi vielä yksi todella kovanprofiilin maalintekoon pystyvä ja ylivoimapelotteena toimiva pakki lisää, ja homma on puolustajien osalta valmis.

Jatkosopimuksia miettiessä ei sovi myöskään unohtaa LOKOMO-kentän tärkeää lenkkiä, eli herraa nimeltä Petr Koukal. Ehdottomasti jatkosopimusta kouraan – samoin Riku Hahl ja Niko Kapanen ovat sellaisia nimiä, jotka näkisin ehdottomasti jatkossakin Jokereissa. Äijät tekee todella isoa ja tärkeää duunia illasta toiseen.

Sitten on vielä muutamat etenkin fanien silmissä mielenkiintoiset nimet vailla jatkosopimusta: Tomi Mäki, Semir Ben-Amor ja Jani Rita. Kyllähän nuo nimet kieltämättä herättävät tunteita ja kaikki näkisi myös tulevaisuudessa Jokereiden paidassa. Aika paljon varmaan herrojen jatkamiseen vaikuttaa millainen porukka muuten saadaan jalkeille, onko yksinkertaisesti tilaa. Rita tuskin saa enää ensi kaudelle pelipaikkaa, niin vähiin on ottelut tälläkin kaudella jääneet.

Mäelläkin tulee olemaan pelipaikka ensi kaudeksi todella tiukassa, jos joku jatkaa näistä jatkaa, Mäkeä pidän näistä kolmesta kuitenkin todennäköisimpänä jatkajana. Kyllähän Mäksälle on ehdottomasti edelleen käyttöä neloskentässä ja alivoimissa. Mielellään näkisi muutenkin vielä todellisen Jokeri-veteraanin ensi kauden joukkueessa.

Ben-Amorin on viimeaikoina kovasti huhuttu pelailevan ensi kaudella Liigakiekkoa länsirannikolla. Semirin näkisin itse erittäin mielelläni myös ensi kauden joukkueessa. Herra on parantanut peliään verrattuna Liigaan kaikilla mittareilla. Kyllähän joukkue tarvitsee ehdottomasti jatkossakin yhden Semirin kaltaisen pelaajan joka ei ota taka-askelia eikä epäröi pudottaa rukkasia ja vastata vastustajien kovaan peliin. Hyvä edullinen pelaaja näihin hommiin ja taatusti todella monelle fanille tärkeä pelaaja Jokeri-paidassa.

Ikävä kyllä epäilen kuitenkin, että näitä muutamia pitkään Jokereissa pelanneita pelaajia käytettiin tietyllä tapaa ensimmäisellä kaudella ”siirtymäpelaajina” fanien pehmittämiseen. Tässä tapauksessa toivon kerrankin olevani veikkaukseni kanssa väärässä..

Erkka tuimana (AOP)

Erkalla ja kumppaneilla riittää mietittävää ensikauden joukkuetta kasatessa. (AOP)

Huhut ja tulevaisuus

Kausi alkaa olemaan jo aika pitkällä, ja kovin vähän on tihkunut mistään tietoa jatkosopimuksista tai mahdollisista uusista tulijoista. Muutamia satunnaisia huhuja on sieltä täältä kuulunut. Isoimpana varmaankin Mathis Olimb ja sen lisäksi joissain huhuissa ovat pyörineet ainakin nimet Tommi Kivistö, Olli Palola, Sami Lepistö, Jani Tuppurainen, Erik Gustafsson ja Toni Sallinen. Aika vähän on siis varsinkaan mitään isoja nimiä yhdistetty Jokereihin.

Myöskään joukkue ei ole yhtäkään iloista uutista jatkosoppareista vielä julkistanut. Uskon kuitenkin, että niin uusia, kuin jatkosopimuksiakin on jo ensi kaudeksi tehtynä. Jossain uutisoitiin ainakin, että noin kentällisen verran puuttuu pelaajia tulevan kauden kokoonpanosta. Maltetaan siis vielä hetki, niin eiköhän sieltä ala tulemaan ihan virallistakin tietoa ensi kauden pelaajistosta. Ensimmäiselle kaudelle saatiin jalkeille niin paljon kovempi porukka mitä uskalsi odottaa. Senpä takia toisen kauden joukkueen suhteen odotukset on todella korkealla.

Rahallahan Jokerit ei missään nimessä pysty pelaajista sarjan muiden joukkueiden kanssa kilpailemaan – joukkueella onkin reilusti muita valtteja käsissään. Moneen muuhun seuraan verrattuna Jokerit tarjoaa vakaata ja pitkäjänteistä toimintaa, palkat käsittääkseni maksetaan ajallaan ja seuran puitteetkin ovat kaikin puolin huomattavasti paremmat kuin monella muulla joukkueella. Samoin Helsinki ja Suomi on varmasti monelle mielekkäämpi paikka asua kuin esimerkiksi Siperian pienet tuppukylät.

Yksi asia mikä tulee myös varmasti vaikuttamaan sopimusten määrään, ja pelaajiin, on paljon huhuttu ja puhuttu Jokereiden suomalainen yhteistyöseura. Tälle kaudelle sitä ei ilmeisesti saatu Liigan estettyä moisen hankkeen kaikin mahdollisin keinoin. Toivotaan, että ensi kaudelle löytyy vihdoin yhteinen sävel ja saadaan aikaiseksi molempia osapuolia miellyttävä sopimus.

Joukkueen loistavasti sujunut ensimmäinen kausi on myös taatusti herättänyt mielenkiintoa useissa pelaajissa. Etenkin uskon useiden suomalaisten pelaajien mielellään pelaavan tulevaisuudessa Jokereissa. Sieltä saattaa näiden seikkojen takia tulla yllättäviäkin jo KHL:ssä pelaavia nimiä joukkueeseen. Ei se pelkkä palkkapussikaan ihan kaikkea ratkaise, ainakaan toivottavasti.

Huhuillaan, spekuloidaan, arvaillaan ja nautiskellaan samalla tämä loistava kausi loppuun!