Näkökulma: Kyseenalaista historiaa tehnyt F1-kuski on kuninkuusluokan tärkeä palanen

Kokenut saksalaiskuljettaja Nico Hulkenberg ei ole sateentekijä, mutta hän tuo taattua laatua sarjan keskivaiheille.

Renaultin 30-vuotias Hulkenberg saavutti syyskuussa kyseenalaista historiaa, kun hänestä tuli kaikkien aikojen eniten kisoja tililleen kerännyt formulakuljettaja ilman ainuttakaan palkintosijaa. Nyt kaikkiaan 131  GP:tä urallaan kaasutellut saksalainen tunnetaan luotettavana ja varmana ajajana. Hän on silloin tällöin väläytellyt potentiaaliaan ajamalla aika-ajoissa muutaman kerran kahteen ensimmäiseen eturiviin.

Pariin otteeseen palkintotila on ollut otettavissa, mutta se tilaisuudet ovat livenneet murheellisesti pois. Kauden 2012 viimeisessä osakilpailussa Brasiliassa Hulkenberg oli sateisessa kelissä hienosti toisena, kunnes hän törmäsi takaa tulleen Lewis Hamiltonin kanssa. Tämän kauden Singaporen kisassa hänellä oli puolestaan viimeinen oljenkorsi estää tuo kyseenalainen tilasto, ja ironisesti hän olikin kisan alussa kolmantena muiden keskeytysten myötä.

Ei riittävän kova kärkiukoksi

Yhtä kaikki, vaikka hän ajoi tuloskaudellaan 2010 Williamsilla paalulle, Hulkenberg ei ole oikein missään vaiheessa pystynyt murtautumaan sarjan eliittikuskien joukkoon. Vaikka vuosina 2014–2016 Force Indian kuljettajaparin muodostaneet Hulkenberg ja Sergio Perez olivatkin tasaväkinen kuljettajapari, meksikolainen pystyi erottautumaan enemmän edukseen kilpailuissa. Tästä kertoo Perezin neljä podiumpaikkaa tuolta ajanjaksolta.

Hulkenberg on ollut nopea, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi vikkelä puskeakseen itsensä joissakin kisoissa ehdottomaan kärkijoukkoon. Täksi kaudeksi hän siirtyi Renaultille, jolle tämä vuosi on ollut vielä välivuosi sen tähdätessä tulevaisuudessa takaisin sarjan kärkitiimien ytimeen.

Seitsemättä kauttaan sarjassa vetävä Hulkenberg on ajanut kyllä väkevästi ottamalla nykyisestä kulkupelistä irti kaiken sen, mitä voi. Hän oli karmaisevan ylivoimainen Japanin GP:n jälkeen Renaultilta lähtöpassit saaneeseen Jolyon Palmeriin nähden, mistä kertoo esimerkiksi todella ruma 16–0 aika-ajo -statistiikka.

Hulkenbergin loisteliasta jälkeä vähättelemättä validi pointti on kuitenkin se, että Palmer, joka ei ole saanut kahden kauden aikana aikaan juuri mitään aikaan, ei ole ollut kunnon mittatikku saksalaiselle. Tämän kauden neljään viimeiseen kisaan että ensi myös ensi kaudelle hän saakin kontolleen kunnon haasteen, kun sarjan tämän hetken parhaimpiin nuoriin kuuluva Carlos Sainz saapuu Renaultin keltamustiin tiloihin.

Toro Rossolla kolme kautta ajanut ysinelonen on saalistanut tällä kaudella peräti 48 pistettä ja on sarjassa yhdeksäntenä esimerkiksi juuri uuden tiimikaverinsa edellä. Hulkenbergin pitäisi lyödä kuusi vuotta nuorempi espanjalaisen näyttääkseen, että hän on se sankari, jonka johdolla Rellu voisi marsia kohti mahdollista menestystä. Kysymerkiksi jää, että onnistuuko Sergia Perezille aikoinaan hävinnyt kuski peittoamaan Sainzin kaltaista nuorta nousevaa kykyä.

Keskitason kuskin arvo

Tapahtui ensi kaudella Renaultin välien selvittelyssä sitten miten hyvänsä, onko tällä kaikella kuitenkaan lopulta mitään väliä? Hulkenberg on tasaisen varma juhta ja talli tietää, mitä se häneltä saa. Seitsemän kautta kuninkuuluokassa on ansioluettelo siitä, että hän on formula ykkösten arvoinen moottoriurheilija. ”Hulk” ei tuota radalla mitään häikäisevää tai taiteellista, mutta mitä sitten?

Formula ykkösissä on nykyään vähän 2000-luvun kaltaisia keskitason kuljettajia, kuten tyyppiesimerkkiä Giancarlo Fisichella, Nick Heidfeld tai Jarno Trulli. Sarjassa on pääasiallisesti joko superluokan statuksen omaavia kavereita tai sitten äärimmäisen nuoria rattimiehiä.

On kuitenkin hyvä, että kuninkuusluokassa on myös sitä tasaista jämäkkää laatua. Tällaiset ajajat ovat hyvin suositusvarmoja, luotettavia ja tuovat talleilleen paljon arvokkaita pisteitä.

He eivät myöskään hölmöile tai aiheuta muutenkaan harmaita hiuksia tallipäälliköilleen. Nämä kaverit eivät leiki tallin kustannuksella, vaan he tuovat auton varmasti mutta sujuvasti maaliin.

Tämän kaltaiset kuljettajat ovat kirjaimellisesti tiimipelaajia. Nämä kuskit tuovat tärkeän tasapainottavan ja rahoittavan elementin sarjaan huippujen ja junnujen väliin.

Nico Hulkenberg on juuri tuollainen kuljettaja ja siksi hän onkin muurannut asemansa formula ykkösissä. Se on arvotettava asia. Siitäkin huolimatta, ettei tilillä ole yhtään palkintosijaa.

Kuva: AOP