Cristiano Ronaldosta kovan työn kautta maailman paras

Ylimielinen, kusipää, filmaaja, itkijä, fyysinen, ratkaisija. Siinä neljän aktiivisesti jalkapalloa seuraavan ystäväni luonnehdintoja muutama viikko sitten maailman parhaan jalkapalloilijan palkinnon Ballon d’Or kuitanneesta Cristiano Ronaldosta. Helmikuussa 29-vuotta täyttävä Portugalin Madeiralta kotoisin oleva Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro herättää jokaista jalkapalloa seuraavassa henkilössä tunteita suuntaan tai toiseen. Kentällä hän on viikosta ja vuodesta toiseen joukkueensa näkyvimpiä pelaajia, pelaaja joka ratkaisee otteluiden kohtalot edustamansa joukkueen hyväksi. Kentän ulkopuolella Ronaldo seurustelee huippumallin kanssa, on rekisteröinyt tavaramerkkejä (CR7, CR9), toimii mallina vaatemallistolleen eikä missään nimessä välttele mediaa. Ei siis ihme, että häntä on helppo ihailla ja vielä helpompi vihata.

Ronaldo on osittain itse tuonut ristiriitaisen maineen päälleen. Esimerkkinä tästä voidaan mainita lausunto medialle vuonna 2011 Dinamo Zagrebia vastaan pelatun Mestareiden liigan ottelun jälkeen, jossa hän toteaa yleisön buuausten ja vihan johtuvan kateudesta hänen komeuttaan, vaurauttaan ja taitojaan kohtaan. Moni muistaa myös Ronaldon helpohkot kaatumiset Manchester Unitedin paidassa hänen ensimmäisten vuosiensa aikana Brittein saarilla. Tai kuuluisan silmäniskun Wayne Rooneyn ulosajon jälkeen vuoden 2006 MM-kisojen puolivälierässä.

Myöhemmin Cristiano on virallisesti pahoitellut kuuluisaa tunnekuohussa Zagrebissa antamaansa medialausuntoaan ja todennut ettei hän halunnut hyökätä sillä ketään vastaan. Lausunto on yksi harvoista anteeksipyynnöistä Ronaldon suusta. Hän on ymmärtänyt, ettei kannata uhrata aikaa tai energiaa muuttaakseen ihmisten mielipiteitä. Kukaan ei koskaan voi miellyttää kaikkia ja mikä tärkeintä, Ronaldo itse näyttää oivaltaneen ettei siihen ole edes mitään tarvetta. Mieluummin äärimmäisen kunnianhimoisena pelaajana ja päämäärätietoisena sekä sitoutuneena harjoittelijana tunnettu CR7 käyttää kaiken aikansa itsensä kehittämiseen. Ja niin hän on tehnyt jo vuosia.

ManU tarjosi oikean tavan kehittyä

Vuoden 2003 siirto Sporting Lisbonista Unitediin oli nuoren pelaajan uran kannalta mahdollisesti paras mahdollinen vaihtoehto. Manchesterissa Ronaldo pääsi vuosituhannen alussa vielä lapsen kengissä olleeseen toiminallisen, lajinomaisen voimaharjoittelun pariin. Silloinen Unitedin fysiikkavalmentaja Mike Glegg toi seuraan uusia oheisharjoittelukäytänteitä, jotka tähtäsivät fyysisen suorituskyvyn parantamiseen lajin erityispiirteiden ehdoilla. Aina asiantuntijoita mielellään kuunnellut Ronaldo imi itseensä kaiken hänelle tarjotun tiedon, mikäli se palveli hänen tavoitteitaan kehittyä jalkapalloilijana. Nuorelle pelaajalle tärkeää esimerkkiä asenteesta huippu-urheilijan elämää kohtaan hän pääsi seuraamaan legendaaristen pelaajien kuten Roy Keanen, Ryan Giggsin ja Paul Scholesin vierestä. Lisäksi sir Alex Fergusonin antama tuki ja luottamus Ronaldon mahdollisuuksista kehittyä jonain päivänä maailman parhaaksi antoi nuorelle, vieraassa kulttuurissa lähes kielitaidottomana olleelle pelaajalle uskoa tavoitella unelmaansa. Kokeneempien pelaajien läsnäolo ja erityisen läheinen suhde Fergusonin kanssa loivat Ronaldolle kehittymisen mahdollistavan tärkeän henkisen tukiverkoston Manchester-vuosien aikana.

Oma kokki harjoittelun kannalta tärkeän ravinnon saannin optimoimiseksi, vartavasten palautumisen edistämistä mielessä pitäen hankittu uima-altaalla varustettu talo sekä yllättävänkin vähäiselle jäänyt juhlinta yöelämässä kuvastavat tinkimätöntä asennetta kokonaisvaltaista harjoittelua kohtaan. Monelle nuorelle pelaajalle asema suurseuran avauskokoonpanossa riittäisi tyydyttämään kunnianhimon, mutta Ronaldo ei vielä kokenut saavuttaneensa henkilökohtaista huippuaan. Hän harjoitteli kokonaisvaltaisemmin ja paremmin kuin yksikään Gleggin kohtaamista pelaajista ikinä. Esimerkiksi tavallisena harjoituspäivänä Ronaldo saattoi ennen joukkuetreeniä tehdä keskivartalotreenin salilla, tämän jälkeen kehoa aktivoivan omatoimisen alkulämmön itse lajitreeniä varten ja muiden pelaajien suunnatessa kotiin harjoituksista palata salille tekemään vielä jalkatreenin. Tuhansien ja kymmenien tuhansien tuntien fyysinen harjoittelu alkoi tuottaa tulosta ja hiljalleen fyysisestä raakilesta alkoi kuoriutua jalkapalloa varten luotu kone, jonka ainoana päämääränä oli jonain päivänä olla maailman paras.

Manchesterissa vietettyjen vuosien aikana hankitut fyysiset ominaisuudet tekevät hänestä maailman ja vaarallisimman maalintekijän tällä hetkellä. Pelitilanteessa hyvä pallonhallinta, nopeat suunnanmuutokset ja räjähtävät ensimmäiset askeleet antavat hänelle mahdollisuuden irtaantua puolustajista tarvittavaksi ajaksi, jotta nopeasti lähtevä, painava ja tarkka laukaus pääsee aiheuttamaan tuhojaan. Keskityksissä vertaistaan hakeva ponnistusvoima vie Ronaldon aivan omille korkeuslukemilleen, tätä voitte kysyä vaikka Patrice Evralta. Vapaapotkuissa hänen vasta aivan viime hetkillä kierteen saava banaanipotku ”knuckle-ball” tai muurin ylittävä yläkierteinen potkunsa jättää maalivahdit usein melko voimattomiksi.

Madridissa Ronaldo on kasvanut maailman parhaaksi

Manchesterissa vietettyä aikaa voidaan pitää Ronaldon kasvu- ja kehitysvaiheena. Vaikka viimeisten kausien aikana tulosta syntyi myös Valioliigassa, huippuna 2007-2008 kaudella isketyt 31 maalia, siirtoa Madridiin halunnut Ronaldo pääsi varsinaiseen loistoonsa vasta Espanjan La Ligassa. Kaudelle 2009 seuraan siirtynyt pelaaja on viimeistellyt käsittämättömät 168 osumaa viiden kauden ja 155 liigapelin aikana. Siirron jälkeen Espanjan kentillä häntä enemmän maaleja (169) on viimeistellyt vain muuan Lionel Messi. Messin tuskaillessa jatkuvien reisivammojen takia Ronaldo ohittanee hänet tilastoissa vielä tämän kauden aikana.

Cristiano Ronaldo holds his FIFA Ballon D'Or trophy before the Spanish league football match between Real Madrid and FC Granada at the Santiago Bernabeu Stadium Featuring: Cristiano Ronaldo Where: Madrid, Spain When: 25 Jan 2014 Credit: SIPA/WENN.com **Only available for publication in Germany. Not available for publication in the rest of the world.**

Ronaldo otti maailman parhaan futaajan palkinnon ennen Real Madridin ottelua (All over press)

Lähes vapaat kädet kentällä saava Ronaldo nauttii pelaamisesta isolla alueella. Manchesterissa rooli oli vielä suhteellisen sidottu eikä hän täysin päässyt toteuttamaan itseään. Madridissa Ronaldo pääsee vapaasti hyödyntämään kovalla työllä saatuja fyysisiä vahvuuksiaan ja hän nauttii pelaamisesta. Itseluottamus on korkealla, tulosta syntyy ja ajoittain hän on kantanut yksin joukkuetta harteillaan. Sarjataulukossa tällä hetkellä kolmantena oleva Real saa pitkälti kiittää tähteään siitä, ettei mestaruus karannut alkukaudella FC Barcelonalle tai pikkuveljelle Atlético Madridille. Elintärkeä 2-3 voittomaali Levanten vieraana lisäajan lopussa sekä molemmat osumat 1-2 voitossa Elcheä vastaan pelastivat los Blancosin todelliselta kasvojenmenetykseltä. Mikäli Real olisi menettänyt noissa otteluissa 4 pistettä, näyttäisi unelma paluusta liigamestariksi huomattavasti paljon epätodennäköisemmältä.

Suhteessa koko joukkueen panokseen Ronaldon tahti maalinteossa on aavistuksen verran hiipunut alkukauteen verrattuna. Ensimmäisissä 11 ottelussa Real iski 27 maalia, joista Ronaldo viimesteli 11. Mukana näissä oli elintärkeä 2-3 voittomaali Levantea vastaan sekä molemmat osumat 0-2 voitossa sarjanousija Elchen vieraana. Sittemmin hyökkäyspeliään uomiinsa vakiintuneen aloitusmiehistön ja parantuneen hyökkäyspään kemian kautta saanut Real on osunut 10 viime ottelussa 33 kertaa ja Ronaldo on jatkanut tasaista tahtiaan tykittämällä 11 osumaa 9 pelaamassaan ottelussa. Real Madrid ei ole enää vain Cristianon pelipanoksen varassa ainakaan heikompia vastustajia vastaan, mutta innolla odotan kevään Champions League-koitoksia sekä Madridin derbyn toista osaa, puhumattakaan maaliskuisesta El Clásicosta. Jos Real näissä koitoksissa menestyy, odotan näkeväni tulostaululla Ronaldon numeron useaan otteeseen.

Mitä tulee taannoiseen Ballon d’Or-äänestykseen, palkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen. Uskon Ronaldon maagisen panoksen UEFA:n MM-jatkokarsintaotteluissa Ruotsia vastaan ratkaisseen koitoksen lähinnä Franck Riberyä vastaan lopullisesti hänen edukseen. mutta vaikkei otteluita oltaisi pelattu tai Ronaldo olisi ollut näkymättömämpi, olisin silti veikannut CR7 pokkaavan palkinnon. Cristiano Ronaldo on saavuttanut vihdoin nuorena poikana Manchesterissa itselleen asettamansa tavoitteen. Hän ei ole pelkästään Real Madridin tai Portugalin maajoukkueen, vaan koko jalkapalloilevan maailman tärkein ja paras yksilö.

Lisäksi vielä hieman normaalia enemmän Ronaldosta tykkääville hieman silmänruokaa, olkaat hyvät.

Cristiano Ronaldo launches his CR7 by Cristiano Ronaldo Underwear line at Palacio de Cibeles. The collection will be available worldwide from 1st November Featuring: Cristiano Ronaldo When: 31 Oct 2013 Credit: Supplied by WENN.com **This is a PR photo. WENN does not claim any ownership including but not limited to Copyright or License in the attached material. Fees charged by WENN are for WENN's services only, and do not, nor are they intended to, convey to the user any ownership of Copyright or License in the material. By publishing this material you expressly agree to indemnify and to hold WENN and its directors, shareholders and employees harmless from any loss, claims, damages, demands, expenses (including legal fees), or any causes of action or  allegation against WENN arising out of or connected in any way with publication of the material**

Lähteet:
BBC Sport Football
Independent.co.uk
Espnfc.com