EM-futis: Ranska varmisti A-lohkon voiton – Sveitsi pettymys

Ranska kohtasi A-lohkon viimeisessä ottelussaan tähän asti kovimman vastustajansa Sveitsin. Ottelu antoi samalla pientä näyttöä siitä, miten Ranska pärjää vähän hyökkäävämpää joukkuetta vastaan kuin mitä Romania ja Albania olivat. Ottelu testasi hyvin Ranskan puolustusta, joka ei ehkä ole täysin vakuuttanut vielä. Myös hyökkäyspäässä oli enemmän tilaa, mikä auttoi ranskan laitapelaamista hyvin.

(Getty)

Ranskan Paul Pogba oli kentän näkyvä hahmo ja juhlisti isäänsä ottelun jälkeen isänpäivän kunniaksi. (Getty)

Erityisesti Paul Pogba oli pelipäällä ja nautti, kun kentällä tuntui olevan enemmän tilaa. Mies oli ensimmäisen 20 minuutin kohdalla laukonut jo kolme kertaa kohti maalia. Sveitsin ykköstorjuja Yann Sommer sai kaksi kovaa kutia torjuttua vaivoin ja yksi osui ylärimaan.

Ensimmäinen puoliaika oli Ranskan hallintaa. Pogban maalipaikat ja muutama vaarallinen kulmapotku aiheuttivat hämminkiä Sveitsin maalilla. Ranskan keskikenttäpelaajat osasivat selvästi hyödyntää sveitsiläisten antaman tilan. Viimeinen syöttö jäi kuitenkin usein puutteelliseksi ja vain Pogban yksilösuoritukset nousivat esiin. Joukkueelle riitti tasapeli hyvin ja se näkyi pelissä.

Sveitsi oli puolestaan pirteä ensimmäisen kymmenen minuutin ajan, mutta ei hyödyntänyt sitä tuloksellisesti. Maali kulmapotkusta oli lähellä, mutta joukkueen oma puolustaja Johan Djorou kaatui Hugo Llorisin vartioman maalin maaliviivalle ja esti pallon liukumisen maaliin. Paremmilla keskityksillä Sveitsi olisi voinut luoda hyviäkin maalipaikkoja. Ensimmäisellä puoliajalla punapaidat eivät saaneet yhtään laukausta kohti maalia.

Toisella puoliajalla Ranska antoi palloa Sveitsille ja haki nopeita vastahyökkäyksiä. Sveitsi jatkoi tehottomia otteitaan ja Breel Embolo ei pystynyt taistelemaan Ranskan isojen keskuspuolustajien kanssa. Aiemmissa otteluissa pirteästi esiintynyt 19-vuotias Embolo näytti, ettei taso ihan vielä näin isoihin peleihin riitä ja hän tekikin tilaa 73. minuutilla Haris Seferovicille. Sveitsiläisille kerrottiin varmasti tauolla pukukopissa, että Albania johtaa Romaniaa, joten tasapeli riitttäisi hyvin jatkopaikkaan.

Ranska näytti, että se pystyy jäädyttämään ottelun, eivätkä sveitsiläiset pystyneet murtautumaan ylivoimahyökkäyksiin. Todellinen testi puolustuksellisesti jäi kokematta. Toki Ranska otti Sveitsiltä kaikki aseet pois. Sveitsin teema kisoissa on ollut tehottomuus ja ottelussa Ranskaa vastaan panoksena ollut lohkon voitto, ei tuntunut kiinnostavan. Molemmat tuntuivat tyytyvän tasapeliin aikaisessa vaiheessa. Ranska pystyi pitämään sopivaa tempoa yllä läpi ottelun. Maalivahti Llorisin ei tarvinnut mennä pelin jälkeen suihkuun, koska mies pääsi suhteellisen helpolla Sveitsin onnistumatta laukomaan kertaakaan maalia kohti. Ilman maalivahtiaan, Sommeria, sveitsiläiset olisivat saattaneet joutua kotimatkalla ennen tosipelejä.

A-lohkon lopullinen tilanne

 JoukkueOVTHMaalitP
 1.Ranska32104–17
 2.Sveitsi31202–15
 3.Albania31021–33
 4.Romania30122–41

Ranska ja Sveitsi jatkavat varmasti neljännesvälieriin. Albanian jatkopaikka selviää vasta keskiviikkona viimeisten alkusarjaotteluiden jälkeen, mutta heikosta maalierosta johtuen sen mahdollisuudet ovat pienehköt.

Kansikuva: Getty