EM-välierä: Portugali-Wales – Ronaldo vastaan Bale

Kisojen alla harva uskoi Portugalin tai Walesin menestysmahdollisuuksiin, saati sen, että nämä joukkueet ratkovat toisen finaalipaikan kohtalon. Portugalin tie välieriin on ollut kivinen, mutta niin vain joukkue on kammennut itsensä aina tähän pisteeseen saakka. Wales kuuluu kisojen suurimpien yllättäjien joukkoon, eikä vähiten siksi, että sen peli on ollut todella vakuuttavaa. Kuinka käy yllättäjien välisessä välierässä?

Portugali ja Wales ovat kohdanneet toisensa vain yhden kerran, vuosi oli tuolloin 2000, joten vastakkain ovat toisilleen hyvin tuntemattomat suuruudet. Molempien joukkueiden johtotähdet sitä vastoin tuntevat toisena erittäin hyvin. Maailman kaksi kalleinta pelaajaa Real Madridin Cristiano Ronaldo ja Gareth Bale pelaavat maajoukkuetasolla ensimmäistä kertaa toisiaan vastaan. Yhteensä noin 200 miljoonan euron arvoinen kaksikko haluaa varmasti napata toistensa päänahat, kun pääsevät sitä maamiestensä kanssa yrittämään.

Ottelun näyttämönä toimii viime vuoden tammikuusta käyttöön vihitty Stade de Lyon ja oikeutta on jakamassa ruotsalainen tuomariviisikko pääjehunaan Jonas Eriksson.

Portugalin vahvuus on ollut puolustuspeli

Uskomatonta, mutta totta. Portugali ei ole toistaiseksi voittanut ainuttakaan ottelua varsinaisella peliajalla. Alkulohkossaan se pelasi kaikki kolme otteluaan tasan ja jatkopeleissä se on yltänyt voittoon vasta jatkoajan ja rangaistuspotkukilpailun turvin. Alkulohkon esitysten perusteella lusitaanien matkan olisi kuvitellut tyssäävän jo kauan sitten, mutta niin vain joukkue porskuttaa jo välierissä. Vakuuttavin esitys Portugalilta nähtiin neljännesvälierässä, kun se kaatoi puolustavan taktiikkansa turvin Kroatian.

Paikka välieriin aukesi Puolan kustannuksella. Tiukka jännitysnäytelmä eteni 120 minuutin pelin jälkeen rangaistuspotkuille, joissa Portugalin kaikki viisi laukojaa ampuivat vakuuttavasti pallon maaliin ja lusitaanit voittivat kilpailun lukemin 5–3. Kenties joukkue on jatkossakin valmis hakemaan ratkaisua pilkkukisasta.

Portugalin verkko on heilahtanut viiden ottelun aikana viisi kertaa, joskin neljä ensimmäistä maalia upposivat jo heikosti menneen alkulohkon puitteissa. Kahdessa 120 minuuttisessa jatkopelissä on siis nähty vain yksi takaisku, jota voidaan pitää erittäin hyvänä saldona. Vaarallisista hyökkäyspelaajista huolimatta joukkueen suurin vahvuus on ollut tiivis puolustuspeli, jonka lukkona ja johtajana on toiminut monien mielipiteet jakava keskuspuolustaja Pepe. Kuumapäisyydestään tunnettu Real Madrid-peluri on keskittynyt turnauksen aikana oleelliseen, eikä hölmöilyjä ole nähty ja mies on ollut etenkin jatkopeleissä todella hyvä.

Valmentaja Fernando Santos on tehnyt tietoisen päätöksen panostaa puolustuspeliin ja antaa hyökkäyksessä viilettävien Ronaldon, Nanin, Ricardo Quaresman ja kumppaneiden kylvää tuhoaan vastahyökkäyksistä. Portugalin tekemästä kuudesta maalista onkin vastannut tuo kolmikko, sekä Puolaa vastaan kerran osunut 18-vuotias keskikenttämies Renato Sanches. Valmentaja Santos saa välierään käyttöönsä koko joukkueensa poislukien puolustavan keskikenttämiehen William Carvalhon, joka on pelikiellossa korttitilin täyttymisen takia.

Pepe ihastuttaa ja vihastuttaa otteillaan. Käsien levittely viattomana onkin tuttu näky. Kuva: Getty

Pepe ihastuttaa ja vihastuttaa otteillaan. Käsien levittely viattomana onkin tuttu näky. (Getty)

Wales joutuu tulemaan toimeen ilman Ramseyta

Siinä missä Portugalin eteneminen turnauksessa on ollut tahmeaa, on Walesin kulku ollut todella näyttävää. Monien yllätykseksi joukkue voitti oman alkulohkonsa jättäen taakseen Venäjän, Slovakian ja isoveljensä Englannin. Upean lohkovoiton palkinnoksi Lohikäärmeet saivat neljännesvälieriin vastaansa melko helpon arvan, Pohjois-Irlannin. Sumusaaren joukkueiden välisessä kamppailussa ei ihmeitä nähty ja Wales marssi puolivälieriin 1–0-voiton turvin.

Puolivälierässä vastustaja koveni kertaheitolla aivan eri tasolle, kun vastaan asettui tähtipelaajia kuhiseva Belgia. Vaikka Punaisten paholaisten peli ei ollut kisojen aikana vakuuttanut, oli Wales ottelun lähtökohdissa altavastaajan roolissa. Ottelun alku ei ollut Lohikäärmeiden kannalta suotuisa, Radja Nainggolanin vietyä Belgian johtoon jo 13. peliminuutin kohdalla. Tästä lannistumatta joukkue kaivoi itsensä pois ahdingosta ja tyylitteli lopulta komeaakin komeamman 3–1-yllätysvoiton ja paikan välieristä.

Islannin kerätessä suurimmat otsikot on Wales saanut melko vähällä mediahuomiolla viritellä omaa yllätystään. Tosiasiassa Lohikäärmeiden yltäminen välieriin on todella iso temppu jalkapallomaalta jonka edellinen arvokisavisiitti on vuodelta 1958. Todennäköisesti nyt Islannin pudottua aletaan Walesista kirjoittamaan isoin otsikoin, etenkin jos yllätykset jatkuvat ja joukkue painelee vielä finaaliin saakka.

Valmentaja Chris Coleman ei ole lähtenyt taistelemaan pallonhallinnasta, vaan luottanut joukkueen saavan maalipaikkoja vastahyökkäysten ja erikoistilanteiden kautta. Joukkue on pitänyt palloa hallussaan keskimäärin 47 % ja on etenkin itseään isompia maita vastaan luovuttanut pelivälineen suoraa vastustajalleen. Colemanin keskikentältä puuttuu tärkeä palanen, kun Arsenalin Aaron Ramsey joutuu huilaamaan pelin korttitilinsä täyttymisen takia. Myös Tottenahmista tuttu puolustaja Ben Davies on samasta syystä sivussa. Molemmat pelaajat ovat tärkeita palasia Walesin joukkueessa ja tekevät suuren loven Colemanin pakkaan.

Mitä odottaa ottelulta?

Kuten todettua, ei Wales ole välttämättä halukas ottamaan peliä kontrolliinsa, vaan luovuttaa sen kenties suosiolla Portugalille. Ilman Ramseyta keskikentän haltuun ottaminen muodostuisi joka tapauksessa todella haastavaksi. Portugalikaan ei ole turnauksen innokkaimpia joukkueita pitämaan palloa itsellään, jatkopeleissä sekä Puola, että Kroatia pitivät palloa lusitaaneja enemmän hallussaan. Tässä ottelussa Santos halunnee ottaa ohjat joukkueensa käsiin ja vaikuttaa sen myötä kenttätapahtumiin.

Molemmilla joukkueilla on kyky lähteä nopeisiin vastaiskuihin, joten vaarallisia pallonmenetyksiä tulee karttaa. Balen ja Ronaldon kaltaiset juoksukoneet ovat oikeaan aikaan pallonriiston saadessaan maailmanluokan vastiskupelaajia. Myös vapaapotkut ovat mielenkiintoinen osa tätä kamppailua, Bale on jo kahdesti tässä turnauksessa iskenyt pallon verkkoon vaparista, eikä Ronaldon vetotekniikkaakaan sovi aliarvioida, vaikka ruuti vapaapotkujen osalta onkin pidempään ollut märkää.

Suurin mielenkiinto yksittäisistä pelaajista kohdistuu totta kai Ronaldoon ja Baleen, mutta myös takalinjoilta kannattaa ottaa pari pelaajaa seurantaan. Portugalilta Pepe on pelannut mahtavat kilpailut ja toisesta päästä kenttää löytyy, niin ikää, huimassa vireessä ollut Ashley Williams. Swansean 31-vuotias keskuspuolustaja on pelannut Valioliigaa kovalla tasolla jo useamman kauden ajan, mutta nyt hän on vihdoin päässyt näyttämään osaamistaan myös saarten ulkopuolella. Hänen tehtävänään on johtaa Walesin puolustuslinjaa ja pitää Ronaldo, Nani ja muut huippupelaajat pois vaarallisilta maalintekopakoilta.

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Portugali (4–1–3–2): Patricio; Eliseu, Fonte, Pepe, Soares; Pereira; Mario, Sanches, A.Silva; Ronaldo, Nani

Wales (3–5–1–1): Hennessey; Collins, A.Williams, Chester; Taylor, Allen, Williams, Ledley, Gunter; Bale; Robson-Kanu

Portugalilla pelikiellossa olevan W. Carvalhon korvannee Danilo Pereira. Walesilla Ramsey tilalla nähtäneen Jonathan Williams ja Daviesin paikalla James Collins.

Arvio

Ottelu käydään tasaisissa merkeissä, eikä suurta repsahdusta maalimäärissä ole odotettavissa. Ramseyn puuttuminen Walesin keskikentältä pienentää joukkueen mahdollisuuksia ja Portugali on ottelun suosikki kohtuullisen selvällä marginaalilla. Lohikäärmeet laittavat kovaa hanttiin, mutta uskomme lusitaanien etenevän loppuotteluun.

Wales-Portugali alkaa kello 22:00. YLE TV2 näyttää ottelun tuttuun tapaan suorana lähetyksenä.

Kansikuva: Getty